Viron presidentti seuraa Yhdysvaltain esimerkkiä ja jättää menemättä Pekingin olympialaisten vieraaksi. Boikotin syynä ovat Kiinan ihmisoikeusrikkomukset." /> Viron presidentti seuraa Yhdysvaltain esimerkkiä ja jättää menemättä Pekingin olympialaisten vieraaksi. Boikotin syynä ovat Kiinan ihmisoikeusrikkomukset." />

YLE


Viron presidentti Alar Karis sanoi sunnuntaina, ettei lähde seuraamaan Pekingin talviolympialaisia poliittisista syistä. Asiasta kertoi muun muassa virolainen Postimees-lehti. Karis viittasi muidenkin valtionpäämiesten vastaavaan päätökseen.

Helmikuussa järjestettäviä talviolympialaisia aikovat boikotoida diplomaattisesti ainakin Yhdysvallat, Australia, Kanada ja Britannia.

Boikottihankkeen aloitti Yhdysvallat. Presidentti Joe Bidenin hallinto on ilmoittanut, että se ei lähetä edustajiaan Pekingin kisoihin, koska Kiina rikkoo ihmisoikeuksia ja sortaa varsinkin uiguurivähemmistöä.

Yhdysvallat ja muut diplomaattiseen boikottiin osallistuvat maat lähettävät kuitenkin urheilijansa kisoihin.

Viron yleisradion ERR:n mukaan vielä ei tiedetä, osallistuuko Virosta talvikisoihin ministeri- tai virkamiestason edustajaa. EU ei ole toistaiseksi ottanut yhteistä kantaa asiaan, ja esimerkiksi Ranska on ilmoittanut, ettei se osallistu valtionpäämiesten boikottiin.

Kiina on uhannut Yhdysvaltoja ja muita boikotoivia maita tarkemmin määrittelemättömillä seurauksilla. Kiinan ulkoministeriön tiedottaja Wang Wenbin sanoi toissapäivänä, ettei boikoteilla ole vaikutusta kisojen onnistumiseen.

Suurempien maiden johtajista vain Venäjän presidentti Vladimir Putin on ehättänyt ilmoittaa hyväksvänsä kutsun talvikisoihin.

dimanche 12 décembre 2021 21:25:44 Categories: YLE talviolympialaiset

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.