Suomen kyvyttömyys reagoida pelitapahtumiin salibandyn MM-finaalissa ei oikeastaan edes yllättänyt. Tämä kytkeytyy Petteri Nykyn valmentamisen perusprinsiippiin, urheilijoiden itseohjautuvuuteen.

Salibandyn MM-finaali päättyi Suomen osalta pettymykseen. Suomi hallitsi peliä ajoittain, mutta kun piti reagoida vastustajan tekemisiin, sinivalkoiset olivat yllättävän neuvottomia. Kuva: Markku Ulander / Lehtikuva

"Me mennään tänään salibandyn MM-finaaliin. Suomi ihan varmana voittaa."

Perheemme 7-vuotias säbäjuniori puhui lauantaiaamuna hotellilla puhelimelleen ja ilmeisesti lähetti ääniviestin jollekulle tai johonkin.

Itse katselin 8-vuotiaana, kun Kanadan Tony Tanti iski Moskovassa vuonna 1986 jääkiekon MM-kilpailujen mitalisarjassa Suomen viimeisessä ottelussa ajassa 57.32 Kanadan 3-2-voittomaalin ja pudotti Suomen jälleen kerran mitaleilta.

Neljä päivää aiemmin Anders "Masken" Carlsson oli tehnyt Suomea vastaan 3-4-kavennusmaalin 40 ja 4-4- tasoitusmalin 31 sekuntia ennen ottelun loppua. Mutta siihen Tantin maaliin Suomen mitali sillä kertaa lopullisesti meni.

Viimeistään Moskovasta opin, sukupolveni tavoin, että lopussa Suomi häviää aina. MM-kotilätkän 1991 ja 2003 Ruotsi-katastrofit ja jalkapallon Unkari-trauma ynnä muut kohokohdat olivat vasta tulossa.

Vuonna 1995 yksi lasikatto murtui, kun Leijonat voitti MM-kultaa - ruotsalaisen Curt Lindströmin luotsaamana. Yhtä kaikki Suomessa alettiin uskoa, että Suomikin voi voittaa. Mutta vasta salibandynaiset (1999 ja 2001), jääpallomiehet (2004) ja salibandymiehet (2008) näyttivät, että joukkue nimeltä Suomi voi voittaa maailmanmestaruuden palloilulajissa suomalaisopeilla. Globaalissa katsannossa pieniä lajeja kumpikin, mutta MM-kulta on aina MM-kulta.

Tarvittiin kokonaan uusi sukupolvi uskomaan, että Suomi voikin voittaa.

Kuten hyvin tiedetään, Suomi ei voittanut salibandyn MM-kultaa lauantaina päättyneissä kotikisoissa.

Jälkikäteen on helppoa olla viisas, mutta jälkikäteen ison kuvan myös näkee laajemmin.

Päävalmentaja Petteri Nykky käyttää valmennustiiminsä kanssa satoja tunteja epäonnistumiseen päättyneen prosessin purkamiseen, kuten käytti valmistautumiseenkin. Vasta niiden aivoriihien jälkeen saadaan "totuus" tapahtumista - jos sittenkään.

Maallikko näkee prosessissa muutaman asian, jotka olivat jotenkin Nykylle epätyypillisiä.

Yksi Nykyn lempiteeseistä on jo vuoden 2008 ensimmäisen MM-kullan jälkeen ollut nouseminen "sattuman yläpuolelle". Tuolloin Suomi voitti jatkoajalla Tero Tiitun maalilla 7-6 - Nykyn mukaan tuurilla ottelussa, jota Suomi aluksi hallitsi mutta jonka sitten lähes päästi käsistään. Aivan kuten viime lauantaina.

Nykky on halunnut Suomen olevan niin hyvä, että selittelyille ei ole sijaa. Hänen joukkueissaan ei toivota, vaan tiedetään.

Nyt Suomi toivoi ihmettä. Suomi toivoi viimeiseen asti, että ykköskentän puolustaja Krister Savonen jollain ihmeen kaupalla toipuisi kuudennen aivotärähdyksensä jälkeen pelikuntoon. Toivoi, vaikka lajipiireissä tiedettiin yleisesti, ettei toivu. Savonen ei ollut mukana edes joukkueen lämpöleirillä Kanarialla.

Savosen poissaoloon oli runsaasti aikaa reagoida, mutta silti vasta pari päivää ennen turnausta ykkösvitjaan, Classic-kentälliseen, nostettiin Happeen puolustaja Jonne Junkkarinen. Tämä myönsi, että sopeutuminen vuosia yhdessä pelanneeseen kenttään oli todella haastavaa.

Viidestä aiemmasta ottelusta neljässä Junkkarinen oli merkitty ketjuun Janne Lammisen pariksi, mutta pelien sisällä peluutus vaihteli. Tultiin finaaliin - ja Junkkarinen istui penkillä. Tämän paikan otti Tatu Väänänen, ensimmäisen kerran ottelun alusta asti tässä turnauksessa. Suomi toivoi tämän ratkaisun toimivan.

Suomen ketjut elivät turnauksen aikana jonkin verran, aivan normaalisti. Kenttien rukkaaminen finaaliin ja finaalin aikana sen sijaan vaikutti erikoiselta. Varsinkin, kun katsomoon näytti, ettei kenttärallilla saavutettu mitään positiivista. Päinvastoin näytti, että muutosten myötä pelaamiseen tuli epävarmuutta ja viivettä, kun vierellä ei ollutkaan se tutuin kaveri.

Erikoista oli myös se, että lopulta Suomi hävisi Ruotsille taktisesti. Suomen leiristä lausuttiin kisojen aikana Suomen menneen taktisesti Ruotsin edelle, ja Ruotsin palanneen "vanhanaikaiseen" pelaamiseen, eli matalaan karvaukseen ja vastaiskuihin. Se oli ase, jolla Suomi takavuosina saattoi voittaa Ruotsin yksittäisessä ottelussa, yleensä MM-finaalissa.

Nyt Suomi yllätettiin finaalissa. Ruotsi tulikin ylhäältä lujaa päälle, eikä Suomi osannut reagoida.

Ylen tv-lähetysten kommentaattori Perttu Kytöhonka vaikutti Ruotsin maajoukkuevalmennuksessa keväästä 2019 viime vuoden joulukuuhun, kunnes joutui lähtemään päävalmentaja Mikael Hillin saatua potkut. Kytöhonka kertoi, että jo tuolloin Ruotsin valmennuksessa puhuttiin, että Suomi ei pysty reagoimaan ottelujen aikana taktisesti muuten kuin ketjumuutoksilla.

Nyt Ruotsin korkean prässin ylimpien miesten taakse jäi valtavasti tilaa, jota Suomi ei osannut hyödyntää. Tämä oli sikäli yllätys, että Suomen penkillä vaikutti Nykyn ja Samu Kuitusen rinnalla kaikkien aikojen paras salibandyn pelaaja, syöttötaidollaan ja pelikäsityksellään kenttiä hallinnut Mika Kohonen.

Toisaalta kyvyttömyys reagointiin ei yllättänyt. Tämä kytkeytyy Nykyn valmentamisen toiseen perusprinsiippiin, urheilijoiden itseohjautuvuuteen. Suomen viisikoille on annettu niin suuri vastuu omasta pelaamisestaan, ettei valmennus juuri edes pysty reagoimaan ja ohjaamaan viisikoiden peliä eri uomiin ottelun aikana.

Itseohjautuvuus on erittäin hyvä lähtökohta valmentamiselle ja urheilemiselle, mutta se myös vaatii urheilijoilta paljon. Kun peli ei äärimmäisen stressaavassa tilanteessa, kuten MM-finaalissa, toimikaan, maailman itseohjautuvinkin pelaaja tarvitsee valmennukselta tukea ja uusia keinoja. Ja jotta niitä voi antaa, näitä keinoja on oltava olemassa ja harjoiteltuna.

Nyt ainakin yläparvella monelle jäi kuva, että näitä keinoja ei ollut. Mutta tästäkin saanemme tarkan kenttätason analyysin myöhemmin.

Finaalissa eniten jäi pohdituttamaan, miksi Suomi teki toisessa erässä asioita, jota Suomi ei "koskaan" tee. Helppoja pallonmenetyksiä ja syöttövirheitä, hidasta reagointia, viivettä pallollisessa ja pallottomassa pelaamisessa. Kuten kaksinkertainen maailmanmestari Mikko Kohonen Ylen studiossa sanoi, Suomi ei enää kunnioittanut pelin perustavimpia lainalaisuuksia.

Kohonen myös tiesi tarkalleen, miten Nykyn tiimi kolmannessa erässä toimii. Hän kertoi pelikellon ajan, jolloin Suomi kaventaa kahteen kentälliseen. Juuri näin tapahtui, ja Suomi nousikin vielä kahden maalin takaa tasoihin. Sen jälkeen ottelu ratkesi yksittäiseen pieneen virheeseen. Kohonen tuntee Nykyn tavat vanhastaan, mutta esimerkki kertoo, miten ennalta-arvattavaa Suomen tekeminen lopulta oli.

Nykky puolusti pelaajiaan sanomalla näiden olleen finaalissa väsyneitä. Suomi pelasi välieränsä perjantaina Ruotsin jälkeen, mikä tarkoitti yli kolme tuntia lyhyempää palautumisaikaa ennen finaalia. Ammattilaiset tietävät, että tällä on iso merkitys. Toisaalta Ruotsi pelasi kolmena peräkkäisenä päivänä, Suomella oli välissä torstai vapaa.

Kisojen isäntämaa saa aina valita oman peliaikansa välierissä. Nyt Suomen välierä oli jo ajat sitten naulattu perjantain myöhemmäksi otteluksi. Nykky kritikoi ratkaisua, eli kisajärjestäjiä, eli käytännössä Suomen lajiliittoa. Salibandyliitto tietysti halusi "mökin" mahdollisimman täyteen perjantai-iltana, mutta vietiinkö tällä ratkaisulla Suomelta kenties ratkaiseva kilpailuetu finaalissa? Tähän kysymykseen tuskin saadaan koskaan vastausta.

Finaalivoiton ansiosta Ruotsi on sittenkin salibandymaailman tämän hetken valtias. Se voitti viikon sisään naisten ja miesten MM-kultaa. Tshekki on poikien kaksinkertainen maailmanmestari, tytöissä Suomi oli tänä vuonna paras.

Lajin kannalta on hienoa, että Tshekki haastaa kaksi suurinta aivan tosissaan. Vaikka suomalaisen päävalmentajan Petri Kettusen työ Tshekin peräsimessä yllättäen loppui sunnuntain pronssiotteluun, maa on tullut lajin huipulle jäädäkseen.

Suomalaisittain on tappion hetkellä oleellisinta, että nyt meillä on sukupolvi, joka uskoo aina voivansa voittaa ja myös lähtee aina mihin tahansa otteluun voittamaan. Palloilulajien globaalissa kuvassa Suomi on sitä paitsi Ruotsia edellä (ja saa tulla huomauttamaan jalkapallosta; iso kuva on jopa kuningaslajia suurempi).

Tätä kuvaa ei olisi Masken Carlssonin ja Tony Tantin maalien takia itkiessä koskaan uskonut näkevänsä.

Ja siinä, kun meidän sukupolvemme maailma tuntui romahtavan noiden ikuisten tappioiden takia, nyt poikani kohauttivat olkiaan ja sanoivat, että seuraavissa kisoissa Suomi voittaa.

Yhden sukupolven verran tämän uuden kuvan maalaaminen kesti.