Ilta Sanoma

Vappu Pimiän puoliso vietti 50-vuotissyntymäpäiviään hulppeissa puitteissa.

Vappu Pimiä järjesti Teemu-puolisolleen 50-vuotissyntymäpäiväjuhlat.

Vappu Pimiä järjesti Teemu-puolisolleen 50-vuotissyntymäpäiväjuhlat. Kuva: Janne Aaltonen, Instagram

Suosikkijuontaja Vappu Pimiä on pitänyt jo pitkään yhtä puolisonsa Teemu Huuhtasen kanssa. Muun muassa Tanssii tähtien kanssa -suosikkiohjelmasta tuttu Pimiä ei usein esittele puolisoaan julkisuudessa, sillä Huuhtanen ei ole julkisuuden henkilö. Näin ollen Pimiä käyttää puolisostaan usein hauskoja nimiä esimerkiksi sosiaalisessa mediassa.

Viikonloppuna Pimiä julkaisi kuitenkin omalla henkilökohtaisella Instagram-tilillään herkän yhteiskuvan, jossa poseeraa yhdessä Huuhtasen kanssa. Kuvan yhteyteen Pimiä oli lisännyt aihetunnisteen "mysteerimies 50", joka viittasi 50-vuotissyntymäpäiväänsä juhlineeseen Huuhtaseen.

Herkässä otoksessa Huuhtanen suukottaa Pimiää poskelle. Kuvasta päätellen Huuhtasen syntymäpäiviä vietettiin kylpylähotelli Långvikissa, joka sijaitsee Kirkkonummella.

Instagramin perusteella Huuhtasen syntymäpäivillä viihtyi myös moni julkisuudesta tuttu kasvo. Samalla aihetunnisteella kuvia Instagramiin olivat lisänneet muun muassa Marja Hintikka ja Susanna Laine, jotka ovat Pimiän pitkäaikaisia ystäviä. Hintikka myös kommentoi Pimiän julkaisua.

- Aivan legendaarisen upeat juhlat - kiitos kiitos kiitos. Ja vielä kerran onnea valtakunnan viralliselle Mysteerimiehelle, Hintikka vitsaili kommentissaan.

- Osaa se boomerikin bailata, kirjoitti Hintikka puolestaan omassa kuvatekstissään.

- Upee ilta! Onnea Teemu, hehkutti Laine.

Vuosien varrella Pimiä ja Huuhtanen eivät ole juurikaan edustaneet yhdessä julkisuudessa. Pariskunta kuitenkin esiintyi yhdessä Maria Veitolan suositussa Yökylässä-tv-ohjelmassa vuonna 2020. He paljastivat tv:ssä tavanneensa, kun Pimiän aiempi liitto oli tullut tiensä päähän ja tämä vietti villiä sinkkuelämää.

Lue lisää: Vappu Pimiä julkaisi harvinaisen pusukuvan julkisuudelta piilottelevan miehensä kanssa -?itsenäisyyspäivällä on parille erityinen merkitys

Huuhtanen muisteli olleensa kaveriporukalla viettämässä pääsiäistä Tahkolla vuonna 2009, kun Pimiä lähestyi häntä baaritiskillä. Suhteen alku oli kuitenkin kinkkinen välimatkan takia, sillä Huuhtanen asui tuolloin Yhdysvalloissa. Pimiän kaveripiirissä miestä kutsuttiinkin leikkisästi nimellä "Mr. Hollywood".

Rakkaus leimahtikin toden teolla vasta puolitoista vuotta myöhemmin. Nyt Pimiä ja Huuhtanen ovat olleet naimisissa kahdeksan vuotta ja heillä on kaksi lasta. He menivät naimisiin vappuna 2013.

Ilta Sanoma
dimanche 12 décembre 2021 20:02:00 Categories: Ilta Sanoma Viihde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.