Liiton hallitus punnitsee työmarkkinatilannetta ja mahdollisia työtaistelutoimia tiistaina." /> Liiton hallitus punnitsee työmarkkinatilannetta ja mahdollisia työtaistelutoimia tiistaina." />

YLE


Paperiliitto on viikonlopun aikana jatkanut työehtosopimusneuvotteluja pienempien alan yhtiöiden kanssa, kertoo puheenjohtaja Petri Vanhala. Ennakkotiedoista poiketen sunnuntaille kaavailtu tapaaminen UPM:n edustajien kanssa kuitenkin lykkääntyi alkavan viikon perjantaihin.

Paperiliiton puheenjohtaja Petri Vanhala
Paperiliiton puheenjohtaja Petri Vanhala kuvattuna huhtikuussa. Juuso Stoor / Yle

Vanhalan mukaan UPM ilmoitti sähköpostitse, että tapaaminen siirtyy. Syy ei ollut hänen tiedossaan.

- UPM ilmoitti, että tänään ei mitenkään käy, Vanhala kertoi.

Metsäyhtiön työmarkkinajohtaja Jyrki Hollmén viestitti, että syynä neuvottelujen siirtämiseen on valmistautuminen Lappeenrannan biojalostamon alasajoon lakkouhan takia.

- Lakkouhasta johtuva jalostamon alasajo on vaatinut jalostamon neuvotteluista vastaavien henkilöiden keskittymistä alasajoon viikonloppuna, ja neuvotteluaika sovittiin Paperiliiton kanssa siirrettäväksi ensi perjantaille, Hollmén kertoi tekstiviestitse.

UPM kertoi marraskuun lopulla varautuvansa siihen, että biodieseliä valmistava jalostamo Lappeenrannassa joudutaan ajamaan alas lakon takia. Yhtiö varautuu lomauttamaan työntekijöitä enintään 90 päiväksi alkuvuoden aikana.

Paperiliitto on solminut uudet yrityskohtaiset työehtosopimukset Stora Enson sekä Metsä Groupin kanssa, mutta tilanne on ollut vaikeampi UPM:n kanssa. Tapaamisia UPM:n kanssa on ollut Vanhalan mukaan reilu kymmenen. Esillä on ollut UPM:n biolaitoksen sopimus.

UPM on halunnut solmia erilliset sopimukset viidelle liiketoiminta-alalle, joilla Paperiliitto on sopimuskumppani.

Hollménin mukaan keskustelut Paperiliiton kanssa ovat jatkuneet ja uusia tapaamisia on sovittu ensi viikolle.

- Toivomme edelleen, että Paperiliitto suostuisi käynnistämään neuvottelut pikaisesti myös muissa liiketoiminnoissamme, Hollmén sanoi.

Teollisuusliiton sopimuksilla ei vaikutusta

UPM ja Teollisuusliitto sopivat kuluneella viikolla kahdesta työehtosopimuksesta, jotka koskevat UPM Plywoodin vaneriliiketoimintaa sekä UPM Timberin sahaliiketoimintaa. Näillä ratkaisuilla ei Vanhalan mukaan ole vaikutusta Paperiliiton neuvotteluihin.

Paperiliiton hallitus on koolla tiistaina käsittelemässä neuvottelutilannetta. Muuten kuin UPM:n osalta tilanne näyttää Vanhalan mukaan hyvältä.

- Näyttää siltä, että hallitukseen mennessä päästään muiden osalta sopimuksiin. UPM:n osalta näyttää hyvin epävarmalta.

Paperiliitto saattaa tiistaina päättää työtaistelutoimista, Vanhala toteaa.

- Tottakai myös työtaistelukortti on pöydällä.

Tällä hetkellä voimassa oleva sopimus Paperiliiton ja Metsäteollisuuden välillä päättyy vuodenvaihteessa. Metsäteollisuus ei enää neuvottele työehtosopimuksesta, joten neuvotteluja on käyty yrityskohtaisesti.

Lue aiheesta lisää:

Teollisuusliitto: Ylityökielto voimaan, neuvottelut eivät ole edenneet toivotusti

Suomen mielestä EU:n sääntely menee metsäasioissa liian pitkälle, mutta EU oli toista mieltä - kiistellyt ilmastokriteerit tulevat voimaan

dimanche 12 décembre 2021 18:45:55 Categories: YLE työehtosopimukset

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.