Ilta Sanoma

Alzheimerin tautia sairastanut puoliso antoi Pirkko Lahdelle suukon poskelle kuolemaa edeltävänä päivänä.

Psykologi Pirkko Lahti menetti miehensä Kauko Piiparin lokakuussa.

Psykologi Pirkko Lahti menetti miehensä Kauko Piiparin lokakuussa.

Lokakuussa psykologi, tunnettu mielenterveyden asiantuntija Pirkko Lahti sai hoitokodista suruviestin. Hänen aviomiehensä Kauko Piipari oli nukkunut pois.

Alzheimerin tautia sairastava Kauko ehti olla hoitokodissa 13 kuukautta.

-?Olin sinä sunnuntaina juhlapuhujana ja näin, että hoitokodista on soitettu kaksi kertaa, Pirkko Lahti kertoo.

Tieto puolison kuolemasta saavutti hänet heti juhlapuheen jälkeen. Hän lähti heti käymään hoitokodissa ja ehti viettää hiljaisen hetken miehensä luona. Läsnä oli myös Kauko Piiparin tytär.

Kauko Piipari oli ollut edellisviikon keskiviikkona kotona Helsingissä käymässä. Hänellä oli tapana kyläillä kerran viikossa.

-?Hän luki aina ovesta Lahti, Piipari ja sanoi, että minä asun tässä, Pirkko Lahti kertoo.

-?Kotona hän tarkasti kaiken ja sanoi, että mitään ei ole muutettu.

Muistot hymyilyttävät Pirkko Lahtea. He olivat yhdessä yli 40 vuotta. He tapasivat autokaupassa, kun nykyään 80-vuotias Pirkko oli kolmekymppinen. Sen jälkeen he alkoivat tapailla ja seurustella.

-?Lähtiessään hoitokotiin Kauko sanoi, että oli kivaa, mutta olisi voinut olla jotakin ohjelmaa, Pirkko Lahti kertoo.

-?Olin tehnyt ruoat ja kaiken. Kauko oli ihana tyyppi.

Vielä edellispäivänä Pirkko Lahti oli käynyt hoitokodissa katsomassa Kaukoa. 88-vuotiaan Kaukon muistisairaus todettiin lähes kahdeksan vuotta sitten.

-?Näin Kaukon päivää ennen kuolemaa, jolloin sanotaan että ihminen palautuu parhaimpiinsa ennen kuolemaa. Hän laski leikkiä.

Se oli Pirkko Lahden mielestä vähän outoa, että hän oli niin hyvässä kunnossa.

-?Sanoin hänen tyttärelleen, että onkohan tämä sellainen päivä, että hän huomenna lähtee, Pirkko Lahti sanoo.

Pirkko Lahti ja Kauko Piipari Linnan juhlissa vuonna 2003.

Pirkko Lahti ja Kauko Piipari Linnan juhlissa vuonna 2003. Kuva: Jussi Nukari

Aikoinaan Suomen Mielenterveysseuran toiminnanjohtajana työskennellyt Pirkko Lahti tapasi työn kautta paljon ihmisiä, jotka ovat päivää ennen kuolemaa parhaimmillaan. Se sai aavistamaan pahinta.

Lähtiessään hoitokodista Pirkko Lahti ehti sanoa Kaukolle: Mä tykkään susta. Siihen Kauko vastasi: Mäkin tykkään susta.

-?Sitten sanoin: Hei, nähdään. Hän pussasi minua oikein poskelle.

-?Soitin vielä illalla hoitokotiin ja sanottiin, että hän on rauhallinen. Yöllä oli noussut sitten kuume.

Kauko Piiparilla oli kaksi aikuista lasta aiemmasta liitosta. Yhdessä ollaan hoidettu asioita.

-?He tulevat luokseni jouluksi.

Nyt Pirkko Lahdella on enemmän aikaa. Hän on luopunut kaikista hallituspaikoista ja tekee hyväntekeväisyystyötä. Lahti on yhä kysytty luennoitsija.

-?Elämässäni on nyt tyhjiö, jota olen raivoisasti täyttänyt, Pirkko Lahti kertoo.

Sunnuntaina 12. joulukuuta Pirkko Lahti osallistui ystävänsä Aira Samulinin joulujuhlaan Hyrsylän Mutkassa Lohjan Saukkolassa. Perinteiseen joulukohtaamiseen oli kutsuttu Aira Samulinin ystäviä ja yhteistyökumppaneita.

-?Olemme Airan kanssa kirjaimellisesti vanhoja ystäviä, loistavasta huumorintajustaan tunnettu Pirkko Lahti naurahti kaksikon ikään viitaten.

Ilta Sanoma
dimanche 12 décembre 2021 18:41:00 Categories: Ilta Sanoma Viihde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.