Kotiteollisuus-yhtyeen tuoreella Saatanan työmaa -videolla läträtään kaljalla, kaivetaan nenää, hoetaan vittu-sanaa, oksennetaan rintoihin, pelleillään Tauskin kustannuksella ja ruoskitaan paljasta peppua - kuinkas muuten.

- Video on hyvä esimerkki meidän lappeenrantalaisten heittäytymisestä. Jossakin vaiheessa joku vaan ehdotti Sinkkosen Jarille, että näytäpä persettä, niin katsotaan, mitä tapahtuu. Ei siinä ollut kyse mistään sen syvällisemmästä, Jouni Hynynen kertaa videon kuvaustilannetta, jossa piiska viuhuu ja ahterikin punoittaa.

Katu-uskottavuuden lähteillä

Saatanan työmaan kaltainen arkisen inhorealistinen ja rumuutta liioitteleva kuvasto on toiminut melkeinpä alusta saakka sekä Kotiteollisuuden että Jouni Hynysen tavaramerkkeinä. Elämän kehyksinä häämöttävät usein kulmakapakat, ja kaikenlainen fiiniys ja hienostelu loistavat poissaolollaan.

Siinä missä Antti Tuisku markkinoi peiliakryylistä valmistettuja värikkäitä nimikkokorvakorujaan, lanseerasi Kotiteollisuus joitakin vuosia sitten faneilleen ihan toisenlaisen täsmätuotteen, nimittäin oman grillimakkaran.

- Olimme sitten etelän Helsingissä tai pohjoisen Oulussa, meitä keikoilla katsomassa käyvä jengi on aika samanlaista.

Hynysen mukaan keikoilla käy tavallisia suomalaisia - hän itse puhuu lämpimään sävyyn "junteista" - ja sellaista porukkaa hän mielellään yleisössä näkeekin.

- Viimeisten neljän, viiden vuoden aikana yleisön joukossa on ruvennut pyörimään myös nuorempia tyyppejä, mikä on bändin jatkuvuuden kannalta ilahduttavaa, Hynynen summaa.

Ei niin yllättävää, että tämän haastattelun tiimoilta Kotiteollisuuden nokkamies Hynynen pitää imagostaan tiukasti kiinni: lauseet pilkuttuvat kirosanoilla, vettä väkevämpää kuluu ja rööki röyhyää. Nuorempana Hynynen työskenteli satamassa ahtaajana ja teki raksamiehen hommia, eikä katu-uskottavuus ole kadonnut minnekään.

- Näistä töistä jäi käteen kaksi merkittävää asiaa: vaikken ole pitkään aikaan enää ollut "oikeissa" duuneissa, tulen hyvin toimeen katu- ja baarikontaktien tiimoilta tavallisten duunareiden kanssa. Toisekseen, hallitsen pienet remppahommat eli esimerkiksi tiedän, millaista laastia pitää laittaa seinään, millaista taas lattiaan.

Katu-uskottavuudesta kertoo sekin, että kun Hynynen vierailee Helsingissä, häntä lähestyy usein myös laitapuolen edustajisto - etenkin päärautatieaseman kupeessa, junaa odotellessa.

- Ensin se oli hirveä häpeä, sitten tuli tunne, että tämähän onkin hyvä juttu. Eihän tämä porukka bändiä tule katsomaan, mutta ne tietävät, että tuon tyypin kanssa voi jutella. Sama ilmiö tapahtui Lappeenrannassa vuosituhannen taitteessa, kun kävin kaupungin ytimessä. Kotiteollisuushan ei ollut vielä tuolloin mitenkään tunnettu yhtye, niin että johtuuko tämä sitten ihan vaan naamataulusta, en tiedä.

Kun tasapäistäminen ja laimeus ottavat vallan

Ronskista ja rujosta asenteestaan huolimatta Hynynenkin on viime vuosina alkanut pohdiskella, millaisia kieli- ja mielikuvia lauluihinsa ujuttaa. Hänen mukaansa perimmäisenä syynä on ajan henki.

- Nykyisin ei oikein tiedä, mikä on soveliasta, mikä ei. Varsinkaan minä en tätä tiedä. Teen uudesta laulutekstistä aina ensin nopean version. Tätä seuraa miettimisvaihe, ja sitten ryhdyn maistelemaan tekstiä. Olen huomannut, että maistelemiseen menee yhä enemmän aikaa, koska nykyisin pitää pohtia, mitä uskaltaa sanoa.

Hynynen kutsuu nykymittapuun mukaan poliittisesti epäkorrekteja teemoja sisältäviä sanoituksia käsijarruteksteiksi. Hänen mukaansa niihin kuuluvia aihepiirejä ovat etenkin miesten ja naisten väliset eroavaisuudet, parisuhteen problematiikka sekä viinanjuonti, joka on yleisen mielipiteen valossa muutenkin "vähän junttia".

- Juuri näistä aiheista pitäisi kuitenkin pystyä puhumaan enemmän, suoremmin ja avoimemmin. Minulle perinteinen rakkaudenosoitus kotona tarkoittaa sitä, että saatan ottaa hanurista kiinni ja pusauttaa pusun poskelle - ihan siinä arjen askareiden lomassa. Mutta jos kirjoitan johonkin biisiin tällaisen tekstin, tulee siitä heti täyslaidallinen, että ethän sinä tuollaista hanurista kiinni -juttua voi laulaa.

Tässä yhteydessä Hynynen ottaa esille Leevi and the Leavings -yhtyeen, jonka säveltäjä-sanoittajaa Gösta Sundqvistia on ainakin aiemmin ihailtu suomalaisuuden ja suomalaisen sielunmaiseman tarkkasilmäisenä kuvaajana.

- Jos Gösta Sundqvist eläisi ja tekisi nyt vastaavanlaisia suorasukaisia tekstejä kuten Leevi and The Leavingsille aikoinaan, niin sehän vittu teilattaisiin. Olen tehnyt hupimielessä samankaltaisia sanoituksia kotona, mutta eihän niitä sellaisenaan uskalla julkaista.

Hynynen sanoo aistineensa itsesensuuriin kannustavan ilmapiirin vuosien ajan, jo esimerkiksi ennen #metoo-liikettä. Kaikki tasapäistyy.

- Totta kai epäkohtiin pitää puuttua, se on helvetin jees, mutta mennäänkö jo liian pitkälle, on toinen asia. Kuuntelen toisinaan autossa radiota, ja vaikutelmana on yleinen laimeus. Ainoa itseäni viime aikoina koskettanut niin sanottu hittibiisi on Viikatteen Varjorastaat, ja myös Paula Vesalalla on hyviä juttua. Kunnon iskut kuitenkin puuttuvat ja tämä johtuu siitä, että ketään ei haluta loukata, vaan kaikkia halutaan miellyttää.

Perkeleen töitä ja Antikristuksen juonia

Jouni Hynysen Kotiteollisuudelle tekemät sanoitukset ovat aina vilisseet piruja, perkeleitä ja muuta ali- ja ylimaallista. Välillä ollaan Hornan holmistoissa, välillä Jumalan veri valuu maahan ja tosinaan puikkoja heiluttaa Saatanan kaltainen seremoniamestari. Hynysen mukaan tällaisen kuvaston ja tällaisten sanojen kautta on helppo päästä tietynlaiseen tunnetilaan.

- Toki tiedän, että on tylsää toistaa jatkuvasti itseään, mutta luulisin myös, että tämä on sellaista kuvastoa, jonka moni ymmärtää. Tai jos ei ymmärrä niin ainakin kokee sen runollisena. En tosin ole aivan varma siitä, kumpi on hienompaa: se että sanoituksessa on tarkka sisältö vai se, että se on runollinen.

Vuoden 2018 Valtatie 666 -albumille Hynynen rakensi kuvion, jossa ihminen ja Perkele käyvät dialogia. Hynysen mukaan taustalla kuumottaa kaupallisuuden kritiikki, jossa Antikristuksellakin on sormensa pelissä.

- Olen sitä mieltä, että ihmiskuntaa ohjataan lähinnä rahan ja kaupallisuuden avulla. Meille tarjotaan jatkuvasti viihteenä jonninjoutavaa paskaa: selviytyjiä, huutokauppakeisareita, remonttireiskoja helvetistä ja muuta vastaavaa. Joku on keksinyt, että tällaisella tehdään rahaa ja mieleeni juolahti, että tämä on Perkeleen työtä, että taustalla lymyää Antikristuksen juoni.

Konkreettisesti tämä tarkoittaa sitä, että ihmiset tuijottavat kuin hypnotisoituina pienempiä ja suurempia ruutuja ja unohtavat samalla oikean elämän.

- Käytät aikasi kohinaan jossa ei ole mitään sisältöä, vaikka voisit huomioida puolisoasi ja vaikkapa ehdottaa tälle, että lähdetäänpä yhdessä saunaan.

Tämän taivaan alla -kappaleessa Hynynen toteaakin, että "jos jostain joskus löytyy Jumala, ei se lapsekseen, kuvakseen minua tunnista". Kristillisellä termistöllä on Hynyselle syvempääkin merkitystä.

- Suhtaudun kristinuskoon lämmöllä. Siinähän perimmäinen ajatus kuuluu, että rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi, mikä on tavallaan hyvin selvä ja yksinkertainen ohje. Minulle on samantekevää, onko Jumalaa olemassa tai onko Jeesus ollut historiallinen henkilö, mutta tuo Raamatusta lähtevä ajatus on kaikin puolin hieno.

Hynysen mukaan kristilliseen filosofiaan kuuluva käsitys tuonpuoleisesta pistää ihmisen miettimään ja arvottamaan käyttäytymistään myös maan päällä.

- Itse ajattelen tämän niin, että pitäisi jotenkin koettaa täällä käyttäytyä säällisesti. Ja sitten kun kuolee, voi kuolla hyvillä mielin: että nyt kuolen ja jos se taivas on olemassa ja uskon siihen, päädyn sinne.

Kun Jumala soittaa

Tasan kaksikymmentä vuotta sitten, juuri näihin aikoihin Hynynen, Jari Sinkkonen ja Janne Hongisto työstivät materiaalia, josta syntyi Kotiteollisuuden läpimurtoalbumi, seuraavana vuonna ilmestynyt Kuolleen kukan nimi.

Nauhoituksia tehtiin tuottaja Mikko Karmilan johdolla Tuusulassa.

- Muistan, että Meren mutaa -kappaleen tiimoilta Karmila oli sitä mieltä, että sinä Jouni laulat tämän nyt aika huonosti. Vastasin, ettei se tämän paremmin ehkä mene. Karmila lisäsi sitten lauluun efektin, joka vähän häivytti epävireisyyttä. Valtakunnassa taas on hienoin kitarasoundi mitä olemme koskaan saaneet aikaan, mutta en vaan muista tai tiedä, miten se syntyi.

Kun äärimmäisen synkkä ja ahdistavakin, möyrivillä ja hyperraskailla kitarasoundeilla sekä mytologiaan ja tuonpuoleiseen sukeltavilla kuvastoilla kruunattu levy sitten julkaistiin, Hynyselle tuli puhelu tuntemattomasta numerosta.

- Vastasin ja siellä oli joku joka sanoi että mitä vittua oikein olette menneet tekemään. Ajattelin että okei, Jumala soittaa, mitäs tähän oikein vastaisin. Selvisi että soittaja oli CMX-yhtyeen kitaristi Janne Halmkrona. Hän totesi, että nyt on kyllä hyvä meno ja hyvä soundi. Olin että jotakin tässä on siis tehty oikein.