Pietarin ja Helsingin välinen junaliikenne oli poikki yli puolitoista vuotta koronapandemian takia. Koronarajoitusten takia valtaosa venäläisistä" /> Pietarin ja Helsingin välinen junaliikenne oli poikki yli puolitoista vuotta koronapandemian takia. Koronarajoitusten takia valtaosa venäläisistä" />

YLE


Ensimmäinen Allegro-juna yli puoleentoista vuoteen lähti Pietarista sunnuntaiaamuna Venäjän rautateiden torvisoittokunnan saattelemana. Juhlavasta tunnelmasta huolimatta kyytiin astui vain muutama kymmenen matkustajaa.

Suomen ja Venäjän välinen junaliikenne keskeytettiin koronapandemian alkuvaiheessa maaliskuussa 2020. Normaaliliikenteeseen ei ole vieläkään palattu. Allegrolla on nyt molempiin suuntiin kaksi lähtöä vuorokaudessa, kun ennen pandemiaa niitä oli neljä.

Matkustajamääriä hillitsevät yhä koronan takia asetetut matkustusrajoitukset. Valtaosa venäläisistä saa tulla Suomeen vain välttämättömistä syistä, kuten tapaamaan perhettään.

Poikkeuksena olisivat EU:n tai WHO:n hyväksymän koronarokotteen saaneet, mutta heitä on Venäjällä äärimmäisen vähän. Kumpikaan järjestö ei ole toistaiseksi hyväksynyt Sputnikia tai muita Venäjän käyttämiä rokotteita.

Matkailua rajoittavat myös molemmissa maissa laajasti käytössä olevat koronapassit. EU ja Venäjä eivät ole tunnustaneet toistensa koronapasseja.

Suomalaiset saavat matkustaa vapaasti Venäjälle Allegrolla, mikäli heillä on viisumi ja enintään kaksi vuorokautta vanha negatiivinen koronatestitulos.

Lue myös:

Suomen ja Venäjän välinen junaliikenne käynnistyy jälleen - Allegro-juna palaa raiteille vielä ennen joulua

dimanche 12 décembre 2021 16:24:28 Categories: Allegro-junat YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.