Ilta Sanoma

Tatu Väänänen korosti vaimonsa korvaamatonta panosta urallaan.

Tatu Väänänen lopettaa maajoukkueessa.

Tatu Väänänen lopettaa maajoukkueessa. Kuva: Lehtikuva

Suomen salibandymaajoukkueen luottopuolustajiin jo lähes kaksikymmentä vuotta kuulunut Tatu Väänänen lopettaa maajoukkueuransa. Väänänen, 38, kertoi päätöksestään MM-finaalin jälkeen.

Väänänen edusti Suomea MM-kisoissa ensimmäisen kerran jo vuonna 2004, jolloin Suomi sai pronssia. Sen jälkeen Väänänen on voittanut kolme maailmanmestaruutta (2010, 2016 ja 2018). Miehen toiveissa oli tietysti lopettaa maajoukkueura MM-kultaan kotikisoissa, mutta Ruotsi pilasi tämän suunnitelman.

MM-hopea oli Väänäsen uran neljäs.

- Puhuin tästä jätkille ensimmäisen kerran lämpöleirillä ennen kisoja. Mutta en halunnut tästä mitään otsikoita aikaisemmin. Koen, että tämä on hyvä paikka jättää nämä kentät, Väänänen kertoi.

- Olen pohtinut tätä päässäni jo jonkin aikaa. Tämä ratkaisu tuntui parhaalta. Olen ollut paljon reissussa, ja perheessä on kolme lasta. Tuntuu, että he kaipaavat isää koko ajan enemmän ja enemmän. Vaimolta tämä on vaatinut paljon ponnistuksia, Väänänen sanoi.

Finaalitappioon päättyneissä kotikisoissa Väänänen joutui jättämään puolivälierän väliin koronatestin vuoksi. Yhteensä Väänänen pelasi maajoukkueessa 168 ottelua. Kotikisojen aikana hän ylitti sadan pisteen rajapyykin. Uran kokonaissaldoksi sinivalkoisissa tuli puolustajalle komeat 28+73=101 pistettä.

Väänäsen seurajoukkueura jatkuu ainakin ensi kauden Sveitsin SV Wiler-Ersigenissä. Vaikka seuraavat MM-kisat pelataan jo ensi marraskuussa juuri Sveitsissä, Väänäsen päätös pitää.

- Tuntuu, että olen antanut maajoukkueelle sen, mitä pystyn antamaan. Antaa muiden kovien jätkien jatkaa maajoukkueessa, Väänänen sanoi.

Ilta Sanoma
dimanche 12 décembre 2021 00:04:00 Categories: Ilta Sanoma Salibandy

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.