Ilta Sanoma

Valtteri Bottas jäi kuudenneksi Abu Dhabin GP:n aika-ajoissa.

Valtteri Bottas oli aika-ajon 6:s.

Valtteri Bottas oli aika-ajon 6:s. Kuva: Hoch Zwei / Zuma

F1-kauden päätöskisan Abu Dhabin GP:n aika-ajot olivat yllätykselliset.

Mercedes, jolla on viime kisoissa ollut etulyöntiasema Red Bulliin nähden, jäi vasta 2. ja 6. lähtöruutuihin.

Max Verstappen otti paalupaikan yli 0,3 sekunnin erolla Lewis Hamiltoniin. Valtteri Bottas jäi kärkiajasta liki sekunnin.

- Kierrokset olivat ihan hyviä, mutta ajat eivät. Uskon, että siihen on kaksi syytä. Jouduimme eilisen jälkeen vaihtamaan moottoria, mistä tulee muutama kymppä takkiin. Lisäksi autoni säädöt eivät olleet aika-ajoihin niin hyvät kuin ajattelin. Kisaan niiden pitäisi olla hyvät, Bottas kertoi Abu Dhabin media-aitauksessa.

Yllätyitkö silti, että ero kärkeen oli niin suuri?

- Uskoin, että toisessa lähtörivissä olisi pitänyt olla, mutta se oli pienestä kiinni. Red Bull löysi tänään selvästi enemmän lisää mitä odotimme. Oli muutenkin tiukempaa kuin mitä odotimme.

Red Bullit olivat suorilla nopeimpia.

- Heiltä taisi löytyä vielä lisää vauhtia 3. osioon toisin kuin meiltä.

Mercedes on kärsinyt tänä vuonna luotettavuushuolista voimayksikköjensä kanssa. Siitä johtui myös tämänkertainen moottorinvaihto.

- Oli huolia, kestääkö se vai eikö.

Kisaan Mercedekset ja Red Bullit lähtevät erilaisilla rengastaktiikoilla. Bottas ja Hamilton ajoivat 2. aika-ajo-osion keskikovilla ja lähtevät näin sillä renkaalla myös kisaan.

Sergio Perez ja Verstappen joutuivat turvautumaan pehmeisiin renkaisiin. Verstappen lukkojarrutti keskikovan settinsä pilalle, mikä käytännössä pakotti hänet pehmeille.

- Keskikova rengas avaa paljon isomman ikkunan siihen, milloin teemme varikkopysähdyksen. Toivottavasti se antaa etulyöntiaseman.

Ilta Sanoma
samedi 11 décembre 2021 19:02:00 Categories: Formula 1 Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.