Ilta Sanoma

Suomen uudet F-35 -hävittäjien kauppaan kuuluu merkittävä asejärjestelmä. Alkuvaiheessa niihin tulevat Horneteista tutut ohjukset, mutta niiden suorituskyky kasvaa uuden tekniikan myötä.

Hävittäjäkauppaan kuuluu merkittävä asejärjestelmä.

Hävittäjäkauppaan kuuluu merkittävä asejärjestelmä. Kuva: Jack Guez / AFP / Lehtikuva, Jussi Nukari / Lehtikuva

Valtioneuvosto päätti perjantaina maan suurimmista asekaupoista. Nykyisten Hornet-hävittäjien korvaajiksi valtio hankkii yhdysvaltalaiset Lockheed Martin F-35 -hävittäjät

Asehankinta maksaa 8,4 miljardia euroa. Hävittäjien lisäksi kauppaan kuuluu merkittävä asejärjestelmä.

Alkuvaiheessa hävittäjiin hankitaan ilmataisteluihin tarkoitetut Amraam- ja Sidewinder-ohjukset.

-?Niillä torjutaan ilmassa olevia maaleja, strategisten hankkeiden ohjelmajohtaja Lauri Puranen puolustusministeriöstä kuvaa.

Hävittäjän ripustimissa on ilmatorjuntaohjuksia.

Hävittäjän ripustimissa on ilmatorjuntaohjuksia. Kuva: Kimmo Mäntylä

Amraam torjuu kohteita, jotka voivat olla kymmenien kilometrien päässä. Sidewinder on tarkoitettu lähellä oleviin maaleihin. Maalit ovat enimmillään toistakymmentä kilometriä.

Sidewinderissa on lämpöhakuinen etsin. Se tunnistaa vastustajan lämpölähteen moottorin.

-?Tai jos siiven etureunaan tulee lämpöä, se tunnistaa sen ja lähitaistelussa pystytään ampumaan kohteeseen, Lauri Puranen kertoo.

Amraam on tutkahakuinen ja se on tarkoitettu kauemmalle etäisyydelle. Purasen mukaan tutkaohjus voi ampua kaikissa sääoloissa.

-?Vaikka kone on pilvessä, koneen tutka löytää maalin ja se pystyy osoittamaan sen Amraamille. Sitten voidaan ampua maaliin.

Koneen tutkan lisäksi ohjuksen tutka löytää tietyn etäisyyden päässä maalin. Amraam hakeutuu automaattisesti maaliin.

Koneen runko ja siivet on muotoiltu hajottamaan tutkasäteitä eikä heijastamaan niitä takaisin.

Koneen runko ja siivet on muotoiltu hajottamaan tutkasäteitä eikä heijastamaan niitä takaisin. Kuva: Jussi Nukari

F-35 hävittäjässä on kaksi rungon sisäistä asekuilua, jonne ohjukset voidaan sijoittaa. Lisäksi ohjukset voidaan sijoittaa ulkopuolisiin ripustimiin.

-?Lähtökohtaisesti varsinkin Amraamit tulevat sisälle, voidaan sanoa matkatavarasäilöön, Puranen kuvaa.

Tällä hetkellä sisäisiin kuiluihin mahtuu neljä Amraamia, mutta suomalaiseen versioon tulee kuusi.

Purasen mielestä kuusi on hyvä määrä.

-?Jos panemme ulkoisia ripustimia, koneeseen mahtuu vaikka kuinka paljon lisää ohjuksia. Mutta silloin koneen häiveominaisuudet muuttuvat huonommiksi, koska ohjuksista tulee tutkaheijastumaa.

Sidewider-ohjukset ovat pienempiä. Ne tulevat hävittäjän siiven kärkiin.

Lue lisää: Miten F-35 pärjää Venäjää vastaan? Ilmavoimien esikuntapäällikkö: "Suorituskykyinen ratkaisu"

Nykyisissä Hornet-hävittäjissä ovat käytössä Amraamit ja Sidewinderit.

Puolustusministeriön Lauri Puranen sanoo, että uusiin hävittäjiin yritetään saada ohjusten seuraava kehitysversio. Suomella on hänen mukaansa aikaa odottaa vuoteen 2030 saakka ja hankkia aseiden uusia versioita.

Uutta suorituskykyä tuo huomattavasti itse F-35 hävittäjä.

-?Siinä on huomattavasti parempi tutka, paremmat verkottumiskyvyt ja tekoäly pystyy tukemaan lentäjää tilannekuvan muodostamisessa ja yhdistämään tietoa paljon paremmin, Puranen luettelee.

Uudessa hävittäjissä ovat lisäksi hyvät häiveominaisuudet.

-?Lavetti ja sen sisällä olevat järjestelmät tekevät ihan selvän teknologialoikan Hornetiin.

Suomen tuleviin hävittäjiin aiotaan saada ohjusten seuraava kehitysversio.

Suomen tuleviin hävittäjiin aiotaan saada ohjusten seuraava kehitysversio. Kuva: Kimmo Mäntylä

Myöhemmin F-35 hävittäjiin hankitaan ilmasta maahan -aseita.

Strategisten hankkeiden ohjelmajohtaja Lauri Puranen sanoo, että näistä aseista päätetään myöhemmin.

-?Myöhemmin katsomme hyvin tarkkaan, mitkä aseet ovat meidän puolustuksellemme kaikkein tarpeellisempia ja mikä on puolustusjärjestelmällemme järkevin ratkaisu.

Suomi aikoo Purasen mukaan hankkia lähellä käytettäviä liitopommeja ja täsmäpommeja, jotka menevät 20 kilometriin tai sen yli.

Lisäksi hävittäjiin hankitaan rynnäkköohjuksia, jotka kantavat kauemmalle.

Puranen kertoo, että Suomen puolustusvoimilla on jo nyt käytössä sekä lyhyen kantaman pommeja että liitopommeja, ja pitkän kantaman JASSM-ohjus.

-?Meille ei tule kokonaan uuteen tehtävään vaadittavaa järjestelmää, vaan samat Hornetissa olevat tehtäväluokat korvataan nykyaikaisella aseistuksella.

Lue lisää: Tämän vuoksi F-35 voitti Suomen hävittäjäkisan - katso piste-ero hopealle jääneeseen

Nykyisten Hornet-hävittäjien korvaajiksi oli alun perin tarjolla viisi ehdokasta: yhdysvaltalaisen Lockheed Martinin lisäksi yhdysvaltalainen Boeing Super Hornet, ranskalainen Dassault Rafael, ruotsalainen Saab Gripen ja yhteiseurooppalainen Eurofighter Typhoon.

Kuva: Jussi Nukari

Ranskalainen ja yhteiseurooppalainen hävittäjä eivät läpäisseet kaikkia pakollisia päätösalueita eivätkä päässeet mukaan lopulliseen suorituskyvyn vertailuun.

Valtioneuvosto teki lopulta valinnan F-35:n, Super Hornetin ja Saab Gripenin välillä. F-35 hävittäjien suorituskyky osoittautui parhaimmaksi.

Saab Gripenin tappio on ollut kirvelevä takaisku ruotsalaisille.

Saabin toimitusjohtaja Micael Johansson sanoo HS:ssa, että yhtiö sai tiedon hävittäjävalinnasta vasta valtioneuvoston tiedotustilaisuudessa. Hänen mukaansa mitään ennakkotietoa päätöksestä Saab ei saanut.

Ohjelmajohtaja Lauri Puranen sanoo, että suomalaiset osapuolet informoivat heti valtioneuvoston päätöksen jälkeen kaikkia tarjoajia valinnasta.

-?He saivat tiedon valinnasta ennen kuin se julkaistiin medialle. Tarjoajille kerrottiin, että tämä on luottamuksellista tietoa päätöksen julkaisuun saakka.

Tarjoajilla oli tieto suomalaisten hävittäjävalinnasta puolitoista tuntia ennen kuin hankinnasta kerrottiin tiedotustilaisuudessa.

Ilta Sanoma
samedi 11 décembre 2021 16:55:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.