Ilta Sanoma

Kun tiet jäätyivät perjantain ja lauantain vastaisena yönä, Sebastian Kontuniemi päätti toteuttaa lapsuuden haaveensa tiellä luistelemisesta.

Tiet jäätyivät jäätävän tihkun ja jääjyvästen takia vaarallisen liukkaiksi, mutta porvoolainen Sebastian Kontuniemi, 21, näki pimenevässä yössä hetkensä tulleen.

Maantie Porvoon saaristossa jäätyi lauantain vastaisena yönä niin paksuun jäähän, että Kontuniemi päätti yrittää toteuttaa lapsuuden haaveensa.

Kukapa ei olisi halunnut luistella maantietä pitkin!

- Ajattelin, että tämä on ainutkertainen mahdollisuus. Edellisen kerran kokeilin tiellä luistelua joskus 8-9-vuotiaana, ja silloin se tyssähti, että ei se onnistu, Kontuniemi sanoo.

Yöllä Kontuniemi veti hokkarit jalkaan ja lähti luistelemaan. Se onnistui, ja Kontuniemi pääsi kiitämään noin kilometrin matkan

- Se oli ihan yhtä hauskaa kuin ajattelinkin. Tuntui, että siinä ei ollut mitään riskiä, vaan luistelu sujui hyvin.

Kuva: Sebastian Kontuniemi

Sebastian Kontuniemi opiskelee kauppatieteitä ja työskentelee somevastaavana helsinkiläisessä hifiliikkeessä. Viikonlopun hän viettää perheen maatilalla, jossa myös auttelee.

- Täällä maalla teitä ei hoideta samalla tavalla, eikä esimerkiksi suolausta ole ihan niin paljon. Heti, kun kokeilin lähempänä Porvoon keskustaa, luistelu ei sujunut, Kontuniemi sanoo.

Hän sai luistella öistä tietä yksin, vailla vastaantulijoita.

- Ajattelin, että kyllä voi olla silmät pyöreinä vastaantulijoilla, jos heitä tulisi!

Kontuniemen öistä retkeä varjosti aavistuksen verran tietoisuus lauantaiaamun etä­tentistä ja lyhyistä yöunista, mutta yksin yössä kiitävän luistelijan tunnelma oli ennen kaikkea rauhallinen.

- Sitä voisi melkein kutsua terapeuttiseksi.

Ilta Sanoma
samedi 11 décembre 2021 11:58:00 Categories: Ilta Sanoma Uutiset

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.