Pelaajien turvallisuuden pitäisi aina olla etusijalla, mutta nyt tilanne on menossa jälleen kerran huolestuttavaan suuntaan, kirjoittaa Jussi Paa" /> Pelaajien turvallisuuden pitäisi aina olla etusijalla, mutta nyt tilanne on menossa jälleen kerran huolestuttavaan suuntaan, kirjoittaa Jussi Paa" />

YLE


Pelicansin päävalmentaja Tommi Niemelä tunnetaan hymyilevänä ja positiivisena ilopillerinä, joka tappionkin jälkeen jaksaa pysyä hyväntuulisena. Hän antaa aina kohteliaita, suoria ja tarvittaessa humoristisiakin lausuntoja.

Reilu viikko sitten Niemelä ilmestyi taas tv-kameroiden eteen. Suu leveässä hymyssä, totta kai. Hän kehui Pelicans-SaiPa -ottelun jälkeen ensin pelaajiaan vuolaasti, mutta käänsi nopeasti puheenaiheen jonnekin aivan muualle ja vakavoitui.

- Olen hyvin kriittinen sen suhteen, mitä tuolla kentällä tapahtuu, Niemelä aloitti painokkaan puheenvuoronsa.

Kriittisyys kohdistui huippujääkiekon suurimpaan ongelmaan, päähän kohdistuneisiin taklauksiin. Kyseisessä ottelussa pääosumasta 2+10 minuutin rangaistuksen sai SaiPan Kalle Maalahti.

- Meidän kaikkien pitäisi herätä taas tuohon päähän taklaamiseen. Niitä alkaa tulemaan yhtäkkiä taas enemmän, kun pelaajat väsyvät ja ovat vähän varomattomia, hän jatkoi.

Tommi Niemelä, 08.10.2021
Normaalisti Tommi Niemelä nähdään hymyilevänä. SaiPa-ottelun jälkeen näin ei ollut.All Over Press

Niemelä tiesi, mistä puhui. Pari päivää myöhemmin kolahti taas. HIFK:n tähtipelaaja Jere Innala taklasi Sportin Teemu Väyrystä. Kädet korkealla, suoraan päähän.

Onko SM-liigan kurinpitokin väsynyt?

Niemelä sanoi pelaajien väsyvän. Väsymyksen piikkiin ei tietenkään voi panna rumia taklauksia, joilla vaarannetaan vastustajien terveys, mutta väsyneenä sattuu ja tapahtuu usein aina kaikkea yllättävää ja epätoivottavaa.

Mistä väsymys sitten johtuu? Yksi syy löytynee ottelumääristä ja otteluohjelmasta. Liigassa pelataan pimeimpänä vuodenaikana otteluita kiivaalla tahdilla, peräkkäisinä päivinä ja välillä ryppäissä. Useilla pelaajilla on ollut marras- ja joulukuun aikana liigapelien lisäksi ohjelmassa mestarien liigaa ja maaotteluita. Liika on liikaa.

Innala sai taklauksestaan viiden ottelun pelikiellon. Maalahdelle ei tullut jatkoseurauksia. Tilanteet olivat toki erilaisia, mutta pakottavat kysymään: onko SM-liigan kurinpitokin väsynyt? Toivottavasti ei, sillä pelissä on pelaajien terveys. Epäloogisuuksia ei näin tärkeiden asioiden linjaamisessa saisi olla, mutta kauden aikana on nähty jo useampia tapauksia, joissa päähän kohdistuneesta taklauksesta on päässyt kuin koira veräjästä.

Niemelän sanoja kannattaa jokaisen laji-ihmisen kuunnella nyt erityisen tarkasti.

- Yritetään saada tämä laji taas vähän siistimmäksi ja ennen kaikkea siistimmäksi sillä, että pelaajat, joita tulemme katsomaan, ovat kentällä eivätkä makaamassa pimeässä huoneessa.

Ei lisättävää.

Lue lisää:

Kommentti: Jääkiekkolegenda lausui edesmenneestä pelikaveristaan koskettavia sanoja - samalla muistin, mitä näin helmikuussa 1990

Missä ovat SM-liigan suomalaiset maalivahdit? Ilmiöön on kaksi pääsyytä - seurapomo myöntää, että rahat eivät riitä kotimaisiin torjujiin

Kommentti: Karri Kivi on maailman porilaisin tamperelainen ja hänellä on elämänohje, joka toimii nyt paremmin kuin koskaan

Kommentti: Minut ympäröi Helsingin areenassa näky, josta kaikki SM-liigaseurat ja monet muutkin haaveilevat

samedi 11 décembre 2021 11:00:44 Categories: Jääkiekon miesten SM-liiga YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.