Perinteistä teknologiaa hyödyntäen valmistetut Novavaxin ja Valnevan koronavirusrokotteet tarvitsevat vielä Euroopan lääkeviraston myyntiluvan, e" /> Perinteistä teknologiaa hyödyntäen valmistetut Novavaxin ja Valnevan koronavirusrokotteet tarvitsevat vielä Euroopan lääkeviraston myyntiluvan, e" />

YLE


Suomeen varaudutaan hankkimaan koronavirusrokotteita, joita Suomessa ei ole aiemmin ollut saatavilla.

Nämä rokotteet ovat Novavaxin ja Valnevan valmistamia, ja niiden valmistustapa eroaa Suomessa nyt tarjolla olevista mRNA- ja adenovirusvektorirokotteista.

Esimerkiksi Yhdysvalloissa Novavax-rokotteen on toivottu kasvattavan rokotusintoa sellaisten ihmisten keskuudessa, jotka ovat epäileväisiä nyt käytössä olevia rokotteita kohtaan, kertoo muun muassa Forbes.

MRNA-rokotteita ovat esimerkiksi Pfizerin ja Modernan koronavirusrokotteet, kun taas adenovirusvektorirokotteisiin kuuluvat esimerkiksi Astra Zenecan ja Janssenin koronarokotteet.

Novavaxin ja Valnevan rokotteet on puolestaan valmistettu niin sanotusti perinteistä teknologiaa hyödyntäen, THL:n johtava asiantuntija Mia Kontio kertoo.

- Ne ovat proteiiniadjuvanttirokotteita, eli ne sisältävät virusproteiinia ja tehosteainetta eli adjuvanttia, hän sanoo.

Sekä Novavaxin että Valnevan rokotteet tarvitsevat vielä Euroopan lääkevirasto EMAn hyväksynnän ja myyntiluvan, ennen kuin niitä voisi saada Suomeen. Uutistoimisto Reuters uutisoi keskiviikkona, että Novavax voi saada EMAn hyväksynnän jo pian.

Mia Kontion mukaan neuvottelut molempien rokotteiden hankkimiseksi ovat käynnissä.

- Siitä ei ole tietoa, paljonko sellaisia ihmisiä on, jotka haluaisivat vaihtoehtoisen rokotteen, mutta ilman muuta varaudumme hankkimaan niitä, hän kertoo.

Tarkempaa tietoa näiden rokotteiden saapumisesta Suomeen ei Kontion mukaan kuitenkaan vielä ole. Niiden jakelu riippuisi siitä, paljonko rokotteita saadaan ja keille niitä suositellaan.

Sekään ei siis ole vielä varmaa, saisiko rokotettava itse valita ottavansa Novavaxin tai Valvenan rokotteen tai käyvätkö ne tehosteiksi erityyppisille rokotteille.

Rokotteita riittää kolmannelle kierrokselle

Rokotemäärien puolesta Novavaxin ja Valnevan rokotteita ei tällä hetkellä tarvita. THL:n Mia Kontion mukaan koronarokotteet riittävät Suomessa hyvin kaikille halukkaille.

Annoksia on niin kolmansiin rokotuksiin kuin myös ensimmäisiin ja toisiin annoksiin sekä ensi viikolla myös lasten rokotuksiin.

Tällä hetkellä Suomessa jo olevista rokotteista kaksi kolmasosaa on Modernan rokotteita. Niitä voi käyttää tehosteina kaikille paitsi alle 30-vuotiaille miehille, Kontio kertoo.

- Näyttää jopa siltä, että Modernan rokote antaa iäkkäille mahdollisesti hieman paremman suojan kuin Pfizerin rokote, sillä siinä on vähän enemmän mRNA:ta.

Yli 12-vuotiaista suomalaisista kaksi koronarokoteannosta on saanut reilut 82 prosenttia. Koronapassin käyttöönotto on lisännyt rokotusintoa paikoittain, mutta kaikkiaan rokotustahti on hidastunut syksyn ja talven mittaan.

Alkuvuoden 2022 tilanne näyttää siltä, että rokotteita tulisi viikossa noin Suomeen 200 000. Ensi vuoden ensimmäisen puoliskon aikana rokotteita pitäisikin Kontion mukaan olla kertynyt sen verran, ettei uusia toimituksia tarvita.

- Ellei sitten päädytä vielä useampaan rokotekierrokseen, hän toteaa.

Voit keskustella aiheesta sunnuntaihin 12. joulukuuta kello 23:een saakka.

Lue seuraavaksi:

Katarina, 23, uskoi salaliittoteorioita eikä ottanut koronarokotetta - sitten hetki kauppakeskuksessa sai hänet muuttamaan mielensä

THL suosittaa kotitestien käyttöä ja aikoo antaa lähiaikoina niistä lisäohjeita - Mika Salminen: "Ovat osoittautuneet mainettaan paremmiksi"

Koronapassia tarkistetaan jatkuvasti väärin - "Valituksia tulee joka päivä"

samedi 11 décembre 2021 08:01:00 Categories: YLE koronarokote

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.