Ilta Sanoma

Pidä silmällä rahanmenoa, jousimies.

Kuva: Shutterstock

Pidä silmällä rahanmenoa. Nyt ei ole hyvä hetki tehdä heräteostoksia tai antaa muutenkaan impulsseille liikaa tilaa. Läheisesi yllättää sinut iloisesti.

On aika keskittyä kotiin ja perheeseen. Lähelläsi on joku, joka kaipaa kuuntelijaa ja olkapäätä. Ole valmis raivaamaan hänelle päivästäsi tilaa.

Pysyttele kohtuudessa kaikessa, mihin ryhdyt tänään. Ylilyönnit vain harmittaisivat sinua myöhemmin. Etenkin raha-asioissa kannattaa olla tarkkana.

Pidä matalaa profiilia. Älä vedä liian nopeita johtopäätöksiä asioista, joista et tiedä vielä tarpeeksi. Joku kääntyy puoleesi neuvoja kysyäkseen.

On hyvä hetki ottaa yhteyttä vanhoihin ystäviin tai työkavereihin. Joku yllättää sinut suurilla uutisilla, joiden sulattelemiseen kannattaa varata aikaa.

Nosta esiin tulevaisuuden suunnitelmasi rakkaan ihmisen kanssa. On hyvä hetki lyödä viisaat päät yhteen ja pohtia yhdessä vaihtoehtojasi. Juttutuokiostanne on kaikille iloa.

Vietä aikaa omissa oloissasi akkuja ladaten. Tänään ei kannata yrittää ehtiä liian moneen paikkaan. Salli itsellesi verkkaisempi tahti ja sen verran lepoa kuin tarvitset.

Lähde täysillä mukaan uuteen projektiin. Asenteesi ja omistautumisesi vaikuttavat merkittävästi lopputuloksiin. Ota rakentava palaute avoimin mielin vastaan.

On hyvä hetki tehdä muutoksia elintapoihisi. Energiasi on tarttuvaa laatua, ja saatat saada myös muut ihmiset innostumaan esimerkistäsi.

Lyhyt maisemanvaihdos tekee hyvää. Lähde viettämään aikaa seurassa, jossa ajatuksesi tuulettuvat. Joku jakaa kanssasi iloisia uutisia.

Etene vaikeassa tilanteessa myötätunnolla ja varovaisuudella. Kuunteleminen on pääasia. Älä kiirehdi antamaan neuvoja ennen kuin tiedät varmasti, mistä on kyse.

Anna toisenlaisille ideoille mahdollisuus. Vanhoissa ajatusmalleissa jumittaminen olisi virhe. Suhtaudu uteliaisuudella uuden tuttavan ideoihin.

Ilta Sanoma
samedi 11 décembre 2021 08:00:00 Categories: Horoskooppi Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.