Ilta Sanoma

Eeli Tolvasen ketsuppipullo on räjähtänyt auki.

Eeli Tolvanen osui neljännessä ottelussa putkeen.

Eeli Tolvanen osui neljännessä ottelussa putkeen. Kuva: Elsa / Lehtikuva

Nashvillen Eeli Tolvanen tunnetaan maalintekijätyyppinä, mutta vielä viime viikolla maalihana oli umpijäässä.

Tolvanen osui kauden ensimmäisen ottelun ensimmäisellä laukauksellaan, mutta sen jälkeen vihtiläinen tahkosi 22 ottelun ja 61 maalia kohti tulittamansa laukauksen ajan ilman yhtäkään osumaa.

Kun Tolvanen vihdoin viime viikonloppuna sai apinan selästään, tapahtui klassinen ketsuppipulloefekti.

Nyt Tolvanen paahtaa jo neljän ottelun maaliputkessa - NHL-uransa toistaiseksi pisimmässä.

Perjantain kierroksella suomalaishyökkääjän maalivireen joutui toteamaan New Jersey Devils, jonka verkkoon Tolvasen tykki jysähti toisen erän lopussa.

Tolvanen laukoi Nashvillen 2-1-johtomaalin ylivoimalla Mikael Granlundin tarjoilusta.

Neljännen peräkkäisen voittonsa ottanut Predators vei pisteet lopulta 3-2-voitolla ja nousi jo neljänneksi läntisessä konferenssissa.

Nashville sai New Jerseyssä takaisin maalilleen Juuse Saroksen, joka oli sairastumisen vuoksi sivussa kahdesta edellisestä ottelusta. Saros torjui Devilsiä vastaan 29 kertaa.

Ottelun toisen erän lopussa koettiin myös erikoinen hetki, kun Granlund tappeli ensi kertaa kymmenvuotisen NHL-uransa aikana.

Devilsin kapteenilla Nico Hischierilla oli pientä kahnausta Granlundin kanssa. Lopulta sveitsiläinen haastoi ykkössentterikollegansa yllättäen tappeluun pudottamalla hanskansa.

Granlund ei vaikuttanut olevan aivan yhtä halukas hanskojen pudotukseen mutta otti kuitenkin kutsun vastaan.

Hischier mukiloi pari summittaista tirvaisua Granlundiin, mutta varsinaista iskujenvaihtoa ei kuitenkaan ehtinyt syntyä ennen kuin kaksikko jo rojahti jäähän.

Molemmat istuivat nujakasta viisiminuuttiset tappelujäähyt. Tappelu oli myös Hischierille NHL-uran ensimmäinen.

New Jersey Devils-Nashville Predators 2-3 (0-0, 1-2, 1-1) Na: Eeli Tolvanen 1+0, Mikael Granlund 0+1, Juuse Saros 29/31 torj.

Washington Capitals-Pittsburgh Penguins 2-4 (0-1, 0-2, 2-1) P: Kasperi Kapanen 1+0

Buffalo Sabres-New York Rangers 1-2 (0-1, 0-1, 1-0) B: Ukko-Pekka Luukkonen 29/31 torj.

Colorado Avalanche-Detroit Red Wings x-x (3-1, 3-3, x-x) C: Mikko Rantanen 0+1

Arizona Coyotes-Florida Panthers x-x (1-3, x-x, x-x) F: Eetu Luostarinen 0+1

Vancouver Canucks-Winnipeg Jets x-x (1-1, x-x, x-x)

Vegas Golden Knights-Philadelphia Flyers x-x (x-x, x-x, x-x)

Ilta Sanoma
samedi 11 décembre 2021 07:29:00 Categories: Ilta Sanoma NHL

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.