Ostajaa Koiviston Auto houkutteli sen johtavan markkina-aseman vuoksi. Joukkoliikenne kiinnostaa CapMan Infraa, joka haluaa sijoittaa yhteiskunna" /> Ostajaa Koiviston Auto houkutteli sen johtavan markkina-aseman vuoksi. Joukkoliikenne kiinnostaa CapMan Infraa, joka haluaa sijoittaa yhteiskunna" />

YLE


Suomalainen sijoitusyhtiö CapMan Infra kertoi perjantaina ostavansa linja-autoliikenteen suuren kotimaisen toimijan Koiviston Auton.

Koiviston Auton hallituksen puheenjohtaja Antti Norrlin kertoo, että yhtenä syynä kauppoihin on alan murros, jossa liikenne sähköistyy vauhdilla. Koiviston auton bussien sähköistäminen vaatii tulevaisuudessa isoja investointeja.

- Meillä on niin iso konserni, että on hyvä, että omistajalla on laajemmat hartiat esimerkiksi rahoituksessa.

CapManin liiketoiminta-alueen vetäjä Ville Poukka kertoo uudella omistajalla olevan jo ennestään kokemusta julkisen liikenteen sähköistämisestä Norjassa, jossa yritys investoi autolauttoja ja pika-aluksia omistavaan lauttayhtiöön.

Perheyrityksen ostaminen houkutteli CapMania, koska Koiviston Auto on Suomessa johtava yritys alalla. CapManin strategiana on sijoittaa yhteiskunnan keskeiseen infrastruktuuriin, johon joukkoliikennekin kuuluu.

Pandemia ei pelota ostajaa

Pandemia on vähentänyt linja-autojen matkustajamääriä, kun monet ovat olleet etätöissä, eikä matkustaminen ihmisten keskellä ole houkutellut.

Poukka toteaa, ettei pandemia ole kuitenkaan iskenyt kovin vakavasti Koiviston autoon, koska valtaosa sen liiketoiminnasta on kaupunkien sisäistä liikennettä. Niissä yrityksen tuotto ei tule matkalipuista vaan kuntien kanssa tehtyjen sopimusten mukaan.

- Pandemia-aikana kaupunkiliikenteessä on ollut vähemmän matkustajia, mutta aikatauluja ei ole merkittävästi muutettu. Yhteiskunnalle on ollut tärkeää, että julkinen liikenne toimii myös erityisoloissa.

OnniBusin linja-autoja Lahden matkakeskuksessa.
Yksi Koiviston auton brändeistä on Onnibus. Yrityksen ostajassa CapMan Infrassa uskotaan, että vapaa-ajan matkustaminen busseilla elpyy, kun koronatilanne helpottaa.Petteri Bülow / Yle

Ennen pandemiaa ihmiset käyttivät kaukoliikennettä paljon vapaa-ajan matkustamiseen. Yrityksessä uskotaan, että se elpyy ensimmäisenä, kun pandemia hellittää. Silloin Koiviston Auton brändi Onnibus on heidän mielestään vahvassa asemassa.

- Yksityisautoilusta julkiseen liikenteeseen siirtyminen on myös yksi tärkeä trendi, Poukka toteaa.

Linja-autoyhtiön hinta on salaisuus

Koiviston auton myyjät sekä ostajat ovat sopineet pitävänsä kauppahinnan salaisuutena.

Poukka mukaan Koiviston autolla on hyvä kalusto ja vahva brändi, jotka vaikuttivat hintaan.

- Ei voi sanoa, että perheellä olisi ollut pakkorako myydä, ja että olisimme halvalla ostaneet.

Voit keskustella aiheesta lauantai-iltaan klo 23:een saakka.

vendredi 10 décembre 2021 22:40:00 Categories: Koiviston Auto-Yhtymä YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.