Ilta Sanoma

Ruotsalaiset mainosmiehet ovat aina olleet kekseliäitä. Nyt turisteja houkutellaan maahan Ikeasta tutuilla nimillä.

Bolmen ei ole vessaharja vaan järvi Ruotsissa.

Bolmen ei ole vessaharja vaan järvi Ruotsissa. Kuva: Visit Sweden

Ruotsalaisella huonekalujätillä Ikealla on tapana antaa tuotteilleen kotimaansa paikannimiä.

Esimerkiksi vessaharja nimi on Bolmen ja roskakorin Toftan. Bolmen on Etelä-Ruotsin suurin järvi. Toftan on toinen järvi, joka sijaitsee pohjoisempana Falunin lähellä.

Nyt Ruotsin matkailun edistämiskeskus eli Visit Sweden käyttää nimiä hyväkseen markkinointikampanjassaan. Sen tarkoitus on saada ulkomaiset turistit tutustumaan Ikean kuvaston alkulähteisiin.

Visit Swedenin kampanjassa on yhteensä 21 paikannimeä, joiden kerrotaan olevan muutakin kuin Ikean tuote: "Toftan - ei pelkästään Ikean roskakori".

Kampanjan nimi on "Discover the originals" -?löydä alkuperäiset.

Visit Swedenin markkinointijohtaja Nils Perssonin mukaan tarkoitus ei ole mollata Ikeaa.

-?Olemme ylpeitä Ikeasta ja tavallaan voidaan sanoa, että he ovat auttaneet meitä tekemään ruotsalaisista paikoista maailmankuuluja lainaamalle niiden nimiä tuotteisiinsa, Persson sanoo tiedotteessa.

Ilta Sanoma
vendredi 10 décembre 2021 22:25:00 Categories: Ilta Sanoma Taloussanomat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.