Norjalainen shakin suuruusmestari Magnus Carlsen, 31, on säilyttänyt lajin MM-tittelin itsellään Dubaissa. " /> Norjalainen shakin suuruusmestari Magnus Carlsen, 31, on säilyttänyt lajin MM-tittelin itsellään Dubaissa. " />

YLE


Maailmanlistan ykkönen Magnus Carlsen, 31, voitti Dubaissa käydyssä shakin MM-ottelussa haastajansa, venäläisen Jan Nepomnjastsin pistein 7,5-3,5. NRK:n mukaan Carlsen kuittasi voitostaan 1,1 miljoonaa euroa.

MM-ottelu alkoi lukuisilla tasapeleillä, mutta sitten yhtäkkiä Carlsen alkoi voittaa.

- Meillä oli aluksi tosi tiukkoja otteluita, mutta sitten kaikki alkoi mennä minun suunnitelmieni mukaan ja ihan kaikki natsasi, ihmetteli itsekin Carlsen uutistoimisto AP:lle.

Nepomnjastsi sanoi, että hänellä oli vaikeuksia ymmärtää, mikä viimeisissä otteluissa meni edes pieleen.

- Näitä asioita, joita minulle tapahtui täällä, ei ole vielä koskaan aiemmin sattunut kohdalle. Olen minä toki aiemmin uralla hävinyt pelejä ihan typeryyttäni. Minun pitäisi selvittää itselleni, miksi näin tapahtui, Nepomnjastsi synkisteli viimeisten otteluiden mystistä tappiosarjaansa.

"Shakin Mozart" asunut lapsena Suomessa

Klassisessa shakissa maailmanmestaruus oli norjalaiselle nerolle jo viides. Kun mukaan ynnätään nopean shakin ja pikashakin tittelit, niin Carlsenilla on nyt kasassa yhteensä 13 maailmanmestaruutta.

Carlsenin tie maailman shakkihuipulle starttasi, kun hänen insinööri-isänsä Henrik työskenteli Suomessa. Carlsenien perhe asui silloin Espoossa, eikä pikku-Magnuksella ollut liiemmin kavereita.

Magnus Carlsenia on kutsuttu "shakin Mozartiksi". Hän osasi 4-vuotiaana rakentaa isoja legorakennelmia 40-sivuisten ohjeiden mukaan ja hän oppi shakkisiirrot viisivuotiaana.

Isänsä mukaan "kaikkien aikojen shakinpelajaa" tykkäsi pienenä jalkapallosta ja oli silloin levoton, mutta legojen kanssa hän pystyi touhuamaan vaikka kuusi tuntia yhteen menoon. Tuolloin Henrik-isä jo arvioi, että pojalla voisi olla lahjakkuutta shakinpelaajaksi.

Carlsenista tuli suurmestari ainoastaan 13-vuotiaana. Maailmanlistan ykköseksi hän nousi kaikkien aikojen nuorimpana - vain 19-vuotiaana.

Lue myös

Monet löysivät shakin Netflixistä, mutta buumi on kytenyt koronapandemian alusta saakka - Suomen Shakkiliitossa villitys ei vielä näy

"Shakin Mozart" teki sen jälleen - pikapelien mestarin yli kahden viikon uurastus palkittiin uran neljännellä MM-tittelillä

vendredi 10 décembre 2021 21:15:12 Categories: YLE shakki

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.