Ilta Sanoma

Suomen sprinttitykillä jää kisoja väliin.

Joni Mäellä on haasteita.

Joni Mäellä on haasteita. Kuva: Emmi Korhonen / Lehtikuva

Suomen maajoukkuehiihtäjä Joni Mäki, 26, kertoi Instagramissa huonoja uutisia. Mäki on sairastunut ja häneltä jää kisoja väliin.

- Lauantaina olisi ollut alkutalven tärkein kisa edessä, mutta aina kaikki ei mene suunnitelmien mukaan, Mäki kirjoitti.

Lauantaina Davosissa sauvotaan vapaan hiihtotavan sprinttikisat, joissa Mäki on ässä. Hän ei kuitenkaan voi osallistua.

- Lillehammerin heikot tulokset ja olotila viittasivat siihen, ettei kaikki ole kohdillaan. Reissun jälkeen tulin kipeäksi, jonka johdosta nyt muutama viikonloppu jää kisoilta väliin. Täytyy alkaa suunnitella uutta reittiä kohti kauden pääkisoja, Mäki kertoi vain paria kuukautta ennen Pekingin talviolympialaisia.

Mäki romahti pahasti viestin ankkuriosuudella Lillehammerissa sunnuntaina. Mäki lähti päätösosuudelle sijalta viisi, mutta putosi peräti 11:ksi.

Sprintissä hän jäi alkueriin ja oli vapaan hiihtotavan 15 kilometrin kisassa 49:s.

Mäki on parisprintin MM-hopeamitalisti viime talvelta.

Davosissa Suomen maajoukkuetta edustavat miehistä Juuso Haarala, Perttu Hyvärinen, Remi Lindholm, Niilo Moilanen, Iivo Niskanen, Verneri Suhonen ja Lauri Vuorinen.

Naisista mukana ovat Jasmi Joensuu, Anne Kyllönen, Jasmin Kähärä, Katri Lylynperä, Kerttu Niskanen, Krista Pärmäkoski ja Riitta-Liisa Roponen.

Ilta Sanoma
vendredi 10 décembre 2021 21:16:00 Categories: Ilta Sanoma Maastohiihto

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.