Ilta Sanoma

Kuningatar haluaa tiettävästi pitää läheisensä lähellään jopa työpäivän aikana.

Kuningatar edusti keskiviikkona pirteänä työssään.

Kuningatar edusti keskiviikkona pirteänä työssään. Kuva: i-Images / Eyevine / MVPhotos

Kuningatar Elisabet on viettänyt koko kuluneen syksyn enemmän tai vähemmän hiljaiseloa terveysvaivojen takia, joista on kerrottu julkisuuteen vain vähän.

Nyt kuningatar nähtiin pitkästä aikaa työtehtävien touhussa Windsorin linnassa, jossa hänen tehtävänsä oli luovuttaa kuninkaallinen musiikkimitali urkuri Thomas Trotterille pienessä seremoniassa.

Vaikka kyseessä oli merkittävä hetki, tilanteesta julkaistujen kuvien ansiosta ihmisten huomio kiinnittyi aivan jonnekin muualle kuin tunnustuksen saaneeseen henkilöön.

Thomas Trotter vastaanotti kuningattarelta mittavan tunnustuksen Windsorin linnassa.

Thomas Trotter vastaanotti kuningattarelta mittavan tunnustuksen Windsorin linnassa. Kuva: i-Images / Eyevine / MVPhotos

Kuningattaren työpöydällä nimittäin lepäsi valokuva, jollaista ei ole julkisuudessa ennen nähty.

People-lehden mukaan vuonna 2016 otetussa kuvassa kuningatar Elisabet ja prinssi Philip poseeraavat suvun nuorimpien kanssa iloisessa perhekuvassa. Prinsessa Charlotte on päässyt isoisoäitinsä polvelle ja mukana otoksessa on hänen isoveljensä George sekä prinsessa Annen lapsenlapset Isla, Savannah ja Mia.

Hovitietäjien mukaan kuva on otettu vuoden 2016 lopulla, jolloin prinsessa Charlotte on ollut noin puolentoista vuoden ikäinen. Prinssi Williamin ja herttuatar Catherinen lapset George, Charlotte ja Louis ovat nyt 8-, 6- ja 3-vuotiaita.

Uusi perhekuva kiinnitti tarkkasilmäisten huomion.

Uusi perhekuva kiinnitti tarkkasilmäisten huomion. Kuva: i-Images / Eyevine / MVPhotos

Samalla työpöydällä on myös toinen valokuva, joka on nähty julkisuudessa ennenkin. Se on otettu vuonna 2018 pian prinssi Louisin syntymän jälkeen. Hovi julkaisi kyseisen perhekuvan prinssi Philipin poismenon jälkeen viime keväänä.

95-VUOTIAS Elisabet on pysytellyt pääosin pois julkisuudesta 20. lokakuuta lähtien, jolloin kuningatar vietti yhden yön sairaalassa. Lääkäri määräsi hänet tuolloin lepäämään sekä välttämään virallisia työtehtäviä.

Elisabet jätti 14. marraskuuta väliin perinteikkään Remembrance Dayn eli kaatuneiden muistopäivän juhlallisuudet selkävenähdyksen vuoksi. Kaatuneiden muistopäivän oli määrä olla ensimmäinen virallinen edustustilaisuus kuningatar Elisabetin taannoisen sairasloman jälkeen.

Vielä 14. marraskuuta kuningatar joutui perumaan esiintymisensä kaatuneiden muistopäivän juhlallisuuksissa selkävaivojen vuoksi. Seuraavalla viikolla hän kuitenkin tapasi asevoimien komentajan Sir Nick Carterin ja edusti sitä seuranneena viikonloppuna kuninkaallisissa tuplaristiäisissä Windsorissa.

Kuningattaren terveys on herättänyt viime aikoina huolta.

Kuningattaren terveys on herättänyt viime aikoina huolta. Kuva: POOL New / Reuters

Nyt suunta terveystilanteen suhteen näyttäisi kääntyneen parempaan päin, sillä kuningattaren kerrottiin siirtyvän Windsorista joulun viettoon Sandringhamiin 17. joulukuuta. Matkan uskotaan taittuvan helikopterilla, mutta perinteistä junamatkaa Lontoosta ei ole vielä suljettu pois.

Lue lisää: Lähteet: Kuningatar Elisabetin vointi on parantunut - viettää perinteistä perhejoulua Sandringhamin kartanossa

Elisabet matkusti lempipaikkaansa Sandringhamin kartanoon helikopterilla myös sairauslomansa aikana 4. marraskuuta. Lennon kesto on noin 50 minuuttia.

Joulun viettoon on lehtitietojen mukaan kutsuttu prinssi Charles, prinssi William perheineen, prinssi Edward perheineen, jotka ovat vahvistaneet tulonsa. Myös prinsessa Annen ja hänen lastensa Peter Phillipsin ja Zara Tindallin odotetaan saapuvan paikalle.

Kutsuttujen joukossa ovat myös kohuissa ryvettynyt prinssi Andrew sekä hänen lapsensa prinsessa Beatrice ja prinsessa Eugenie perheineen.

Sandringhamiin on kutsuttu Mirrorin mukaan myös Yhdysvaltoihin muuttaneet prinssi Harry ja herttuatar Meghan sekä heidän lapsensa Archie ja Lilibet. Heidän ei kuitenkaan odoteta saapuvan paikalle.

Kyseessä on ensimmäinen joulu, jonka Elisabet viettää ilman huhtikuussa 99-vuotiaana kuollutta aviomiestään prinssi Philipiä.

Ilta Sanoma
vendredi 10 décembre 2021 17:53:00 Categories: Ilta Sanoma Viihde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.