Ilta Sanoma

Yhdysvalloissa kuluttajahinnat nousivat viime kuussa nopeimmin sitten vuoden 1982.

Yhdysvaltalaisia ostoksilla Kalifornian Montebellossa eilen.

Yhdysvaltalaisia ostoksilla Kalifornian Montebellossa eilen. Kuva: Frederic J. Brown/AFP

Yhdysvalloissa kuluttajahintojen nousuvahti pysyi viime kuussa kovana. Voimakas inflaatio syö kuluttajien ostovoimaa ja kasvattaa maan keskuspankin Fedin paineita kiristää rahapolitiikkaa.

Yhdysvaltain työministeriön tänään julkistamien tietojen mukaan kuluttajahinnat nousivat marraskuussa 6,8 prosenttia viime vuoden vastaavasta ajasta, kun lokakuussa vauhti oli 6,2 prosenttia.

Lokakuuhun verrattuna kuluttajahinnat nousivat 0,8 prosenttia. Lokakuussa hinnat nousivat 0,9 prosenttia edelliskuusta.

Vuositasolla inflaatio vastasi odotuksia, sillä uutistoimisto Bloombergin kokoamassa ennusteessa ekonomistit olivat povanneet hintojen nousseen juuri 6,8 prosenttia vuodentakaisesta. Kuukausi-inflaatio sen sijaan oli odotettua nopeampaa, sillä odotuksissa oli vauhdin hidastuminen 0,7 prosenttiin.

Edellä mainituissa yleistä kuluttajahintainflaatiota kuvaavissa luvuissa ovat mukana helposti vaihtelevat energian ja elintarvikkeiden hinnat, joista varsinkin energia on viime aikoina kallistunut voimakkaasti.

Ilman näitä helposti vaihtelevia energian ja elintarvikkeiden hintoja lasketut niin sanotut pohjakuluttajahinnat nousivat marraskuussa 4,9 prosenttia vuotta aiemmasta. Lokakuussa pohjahinnat nousivat 4,6 prosenttia vuotta aiemmasta.

Lokakuuhun verrattuna pohjakuluttajahinnat nousivat 0,5 prosenttia. Lokakuussa hinnat nousivat edelliskuusta 0,6 prosenttia.

Pohjahintojen muutos vastasi markkinoiden odotuksia.

Ilta Sanoma
vendredi 10 décembre 2021 17:48:00 Categories: Ilta Sanoma Taloussanomat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.