Uuden hyvinvointialueen valmistelu on vielä kesken ja johtajan lähtö hankaloittaisi työtä entisestään." /> Uuden hyvinvointialueen valmistelu on vielä kesken ja johtajan lähtö hankaloittaisi työtä entisestään." />

YLE


Keski-Suomen sairaanhoitopiiri on poikkeuksellisen vaikeassa tilanteessa.

Hoitajista ja erikoislääkereistä on pulaa ja koronan takia hoitovelka kasvaa. Potilastietojärjestelmän hankkiminen epäonnistui. Muutto uuteen sairaalaan. Ensi vuoden aikana on säästettävä toimintamenoista 30 miljoonaa euroa ja katettava lähes 34 miljoonaa euroa alijäämää, että hyvinvointialue pääsee aloittamaan puhtaalta pöydältä. Uuden hyvinvointialueen valmistelu on vielä kesken ja samaan aikaan sairaanhoitopiiriin johtajaan liittyy luottamuspula.

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin hallituksen puheenjohtaja Tony Melville myöntää, että tilanne on vakava.

Tony Melville.
Keski-Suomen sairaanhoitopiirin hallituksen puheenjohtaja Tony Melville pitää henkilökohtaisesti kovimpina haasteina sairaala Novan virittämistä täyteen toimintaan sekä henkilöstön jaksamista.Simo Pitkänen / Yle

- Henkilökohtaisesti luotan, että yhteisvoimin tästä selvitään. Sairaanhoitopiirin ja sen hallituksen paras joululahja olisi työrauha.

Sairaanhoitopiirillä on riittänyt haasteita jo pitkään. Hallitus vaihdettiin lähes kokonaisuudessaan tänä syksynä. Syynä oli sairaala Novan rakentamiskustannusten reilu ylittyminen. Myös potilastietojärjestelmän hankkimiseen liittynyt kahnaus painoi.

Toiminta jo nyt kustannustehokasta

Sairaanhoitopiirin alkuperäinen suunnitelma oli kattaa alijäämä vuoteen 2024 mennessä, mutta sote-ratkaisu typisti aikataulua kahdella vuodella. Sairaanhoitopiirien on tehtävä ensi vuonna vähintään nollatulos, että hyvinvointialueet pääsevät aloittamaan vuoden 2023 alusta puhtaalta pöydältä.

Sairaanhoitopiirin vs. johtaja Juha Paloneva sanoo, että koko syksy on tehty tiiviisti talousarviota. Löysää sairaanhoitopiirin taloudessa ei ole ollut pitkään aikaan.

Juha Paloneva katsoo kameraan.
Keski-Suomen sairaanhoitopiirin vs. johtaja ja johtajaylilääkäri Juha Paloneva sanoo, että taloutta on kiristetty niin, että se mahdollisimman vähän haittaisi ydintehtävää eli korkeatasoisen erikoissairaanhoidon järjestämistä.Simo Pitkänen / Yle

- Jokainen kivi ja kanto on käännetty ja tiristetty säästöjä sieltä, mistä vain suinkin voi. Myös epärealistiset vaihtoehdot on käyty läpi: voitaisiinko esimerkiksi jotain ei-lakisääteistä palvelutarjontaa karsia, sanoo Paloneva.

Alijäämän lisäksi sairaanhoitopiiri on supistanut ensi vuoden toimintamenoja noin 30 miljoonalla eurolla.

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin talousjohtaja Aija Suntioinen sanoo, että joka vuosi talouden tavoitteet ovat olleet kovat ja kunnianhimoiset, mutta ensi vuodesta tulee historiallisen tiukka.

- Tässä tilanteessa on myös ongelma, että jo tähän mennessä olemme tehneet paljon työtä kustannustehokkuuden eteen. Helpot keinot on jo käytetty.

Palonevan mukaan erikoissairaanhoito on Keski-Suomessa maan halvinta yhdessä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin HUSin kanssa. Keski-Suomen sairaanhoitopiirin erikoissairaanhoidon menot ovat 1100 euroa asukasta kohti - 200 euroa vähemmän kuin valtakunnan keskiarvo.

- OIemme jo Suomen halvimpia, mutta emme vieläkään riittävän halpoja.

Palonevaa mietityttää, että missä vaiheessa säästämisessä tulee raja vastaan: mikä on kipuraja, jolla lakisääteiset tehtävät voidaan vielä hoitaa.

Sairaala Novan itseilmoittautumis automaatteja kolme kappaletta. Taka alla asiakas automaatilla.
Novan hoitojonot ovat joillakin aloilla helpottuneet syksyn aikana.Simo Pitkänen / Yle

- Henkilöstömitoitus on jo nyt varsin tiukka. Jos tästä täytyy vielä kiristää, niin se tulee varmasti pidentämään hoitojonoja ja heikentämään palvelutasoa.

Kunnille tulossa iso lisälasku

Sairaanhoitopiirin on tarkoitus kattaa puolet alijäämästä alentamalla peruspääomaa ja myymällä omaisuutta.

Toinen puolikas, noin 17 miljoonaa saattaa jäädä kuntien kustannettavaksi.

Jyväskylän kaupunginhallitus on antanut sairaanhoitopiirin valtuustoon kaupungin edustajille ohjeistuksen, ettei alijäämän kattaminen saa aiheuttaa lisäpainetta jäsenkuntien talouteen.

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin hallituksen puheenjohtaja Tony Melville on myös Jyväskylän kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen. Hän sanoo ymmärtävänsä hyvin, mistä lähtökohdista kaupunki halusi ohjeistuksen antaa.

- Pyrimme siihen, että kuntien loppulasku olisi mahdollisimman pieni, mutta en voi luvata, että se olisi puhdas nolla. Täytyy olla realisti, sanoo Melville.

Melville myöntää, että tilanne on jäsenkuntien kannalta ikävä, koska ensi vuonna sosiaali- ja terveydenhuollon menot pitäisi pitää kurissa.

- Muuten tulee kunnille vahinkoa, kun valtionosuudet pienenevät.

Kuntien saamista valtionosuuksista siirtyy uuden hyvinvointialueen rahoitukseen toiminnan kustannuksia vastaava osuus, joka määräytyy vuosin 2021 ja 2022 kustannustason perusteella. Mitä pienemmät hyvinvointialueelle siirtyvät kustannukset ovat, sitä vähemmän kuntien tulevaa rahoitusta pienennetään.

Valtakunnallinen hoitajapula koettelee myös Keski-Suomen sairaanhoitopiiriä. Paloneva kertoo, että syksyn mittaan hoitohenkilöstöä on saatu palkattua sairaala Novaan.

Sairaalan käytävällä kyltti jossa tekstiä: Odotustila, paariodotus. taustalla asiakkaita istumassa.
Hoitajapula on valtakunnallinen ja se on näkynyt myös sairaalan päivystyksessä. Simo Pitkänen / Yle

- Tilanne ei silti ole vieläkään optimaalinen. Esimerkiksi kaikkia vuodeosastopaikkoja ei saada käyttöön, koska hoitohenkilöstöä ei ole riittävästi.

Lisäksi myös erikoislääkäreistä on pulaa.

Melville sanoo olevansa hyvin huolestunut henkilöstön jaksamisesta, koska terveydenhuollon työntekijät ovat olleet kovilla jo lähes kaksi vuotta koronapandemian takia.

- He ovat tehneet loistavaa työtä paineen alla. On ihan selvää, ettei kukaan voi jaksaa tehdä ylitöitä loputtomiin.

Johtajaan epäluottamusta huonolla hetkellä

Koronapandemia on tuonut terveydenhuoltoon lisäkuormitusta ja sen vuoksi hoitovelka kasvaa jatkuvasti. Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä supistettiin muiden sairaanhoitopiirien tavoin kiireetöntä hoitoa kahdeksi kuukaudeksi hyvin voimakkaasti keväällä 2020.

- Sitä kaikkea velkaa ei ole vielä hoidettu, koska päälle tuli uuden sairaala Novan käyttöönotto. Tilanne oli pahin kesällä ja alkusyksystä. Nyt hoitojonoja on päästy purkamaan, mutta esimerkiksi tekonivelkirurgiassa tilanne on jonkin verran heikentynyt, sanoo Paloneva.

Sairaala Novan rakennus kuurassa.
Keski-Suomen uusi keskussairaala Nova otettiin käyttöön tammikuussa.Simo Pitkänen / Yle

Palonevan mukaan sairaalan käynnistymisvaihe on edelleen meneillään ja sekin aiheuttaa lisätyötä - puhumattakaan uuden hyvinvointialueen valmistelusta, joka jatkuu siihen saakka, kunnes vaaleissa valittavat aluevaltuutetut aloittavat työnsä maaliskuussa 2022.

Sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen järjestämisvastuu siirtyy hyvinvointialueille vuoden alusta 2023.

Paloneva myöntää, että sairaanhoitopiirin johtaja Juha Kinnuseen liittyvä epäluottamus tulee hankalaan tilanteeseen, koska hyvinvointialueen valmistelu on kesken.

- Aiheuttaa suuria haasteita, jos kokenut kehäkettu siirtyy syrjään. Valmistelutyötä on vielä paljon jäljellä ja on vaikea saada kaikki valmiiksi määräaikaan mennessä.

Myös Melville kokee, että Kinnusen lähtö olisi menetys.

- Minun mielestäni on äärimmäisen surullinen asia, että johtaja on mahdollisesti lähdössä, koska hän on äärimmäisen ahkera ja ihmisenä jalomielinen.

vendredi 10 décembre 2021 15:45:00 Categories: YLE sosiaali- ja terveyspalvelut

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.