Terrorismijutussa yksi epäillyistä on päästetty vapaaksi, kertoo Lounais-Suomen poliisi." /> Terrorismijutussa yksi epäillyistä on päästetty vapaaksi, kertoo Lounais-Suomen poliisi." />

YLE


Lounais-Suomen poliisilaitoksen tutkimassa terrorismijutussa vangittiin viime perjantaina viisi epäiltyä.

Yksi epäillyistä on tänään päästetty vapaaksi, kertoo poliisi.

Satakunnan käräjäoikeus vangitsi viime perjantaina 3. joulukuuta viisi miestä epäiltynä terrorismirikoksista. Yksi epäillyistä vangittiin syytä epäillä -perusteella. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että poliisilla on yksi viikko aikaa saada lisäselvitystä epäilylle.

Sen jälkeen on mahdollista esittää epäilty vangittavaksi todennäköisin syin. Kuulustelujen ja muun esitutkintamateriaalin sekä tutkinnanjohtajan arvion mukaan todennäköiset syyt eivät ole toistaiseksi ylittyneet, minkä johdosta epäilty on tänään vapautettu tutkinnanjohtajan päätöksellä.

Todennäköisten syiden puututtua epäiltyä ole ei myöskään ole määrätty matkustuskieltoon.

Vapautettua henkilöä epäillään yhä terrorismirikoksista, ja hänen osallisuuttaan tapaukseen tutkitaan edelleen. Poliisin arvion mukaan vapautuvasta henkilöstä ei ole tällä hetkellä vaaraa.

Juttu päivittyy

Friday, December 10, 2021 3:43:07 PM Categories: YLE terrorismi

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.