Ilta Sanoma

Koronarokotteiden teho hiipuu kolmen kuukauden jälkeen.

Tutkijat pitävät tuloksiaan osoituksena siitä, että kolmas tehosterokotus on todennäköisesti tarpeen väestön suojelemiseksi koronavirustartunnoilta.

Tutkijat pitävät tuloksiaan osoituksena siitä, että kolmas tehosterokotus on todennäköisesti tarpeen väestön suojelemiseksi koronavirustartunnoilta. Kuva: Colourbox

Kaksi koronavirusrokotetta ottaneiden suoja tartuntaa vastaan vähitellen heikkenee, kun rokotuksista on kulunut kolmisen kuukautta. Israelilaistutkimuksen tulokset vahvistavat näyttöä rokotussuojan heikkenemisestä ja korostavat kolmansien tehosterokotusten tarvetta.

Tutkimus julkaistiin BMJ-lehdessä, ja se perustuu 83?000 aikuisen, kaksi Pfizer-BioNTech-koronarokotetta saaneen seurantaan. Osallistujat olivat käyneet koronatestissä yli kolme viikkoa toisen rokotuksen saamisesta ja hieman alle 10 prosentilla todettiin testissä koronavirusinfektio.

Tulosten perusteella koronavirustartunnan saaneiden toisesta rokotuksesta oli kulunut selvästi pitempi aika kuin tartunnalta säästyneillä. Kun analyysissa huomioitiin monia tuloksiin mahdollisesti vaikuttavia taustamuuttujia, tartunnan todennäköisyys oli noin kaksinkertainen potilailla, joiden toisesta rokotuksesta oli ainakin kolme kuukautta. Tämä havaittiin verrattuna osallistujiin, joiden toisesta rokotuksesta oli alle kolme kuukautta. Riski myös suureni tasaisesti ajan myötä.

Havainnot vahvistavat, että koronavirusrokotteiden antama suoja vähitellen heikentyy, mikä on todettu tutkimuksissa aikaisemminkin. Tutkimuksessa ei selvitetty olivatko kaksi rokotusta saaneiden infektiot lieviä vai vakavia tai tarvitsivatko potilaat sairaalahoitoa.

Tutkijat pitävät joka tapauksessa tuloksiaan osoituksena siitä, että kolmas tehosterokotus on todennäköisesti tarpeen väestön suojelemiseksi koronavirustartunnoilta.

Ilta Sanoma
vendredi 10 décembre 2021 11:34:00 Categories: Ilta Sanoma Terveys

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.