Sopimuksen kerrotaan olevan osa laajempaa pakolaispakettia, jossa turvapaikka pyritään järjestämään 60 000 ihmiselle." /> Sopimuksen kerrotaan olevan osa laajempaa pakolaispakettia, jossa turvapaikka pyritään järjestämään 60 000 ihmiselle." />

YLE


Euroopan unioniin kuuluvat 15 jäsenmaata ovat sopineet ottavansa vastaan yhteensä 40 000 pakolaista Afganistanista.

Asiasta kertoi torstaina Euroopan sisäasioista vastaavana komissaari Ylva Johansson.

Mukana sopimuksessa ovat ainakin Saksa, Alankomaat, Espanja ja Ranska.

Uutistoimisto AFP:n näkemästä asiakirjasta selviää, että Saksa ottaa vastaan 25 000 pakolaista, Alankomaat 3 159, Espanja ja Ranska 2 500 kukin.

Lisäksi tiedettävästi Ruotsi on lupautunut ottamaan vastaan 5 000 pakolaista kriisialueelta, mutta ei välttämättä Afganistanista.

Belgia tarjoaa turvapaikkaa 425 afganistanilaiselle ja 1 250 muulle kriisialueelta pakenevalle.

Muut sopimuksen osapuolet ottavat vastaan muutamia satoja pakolaisia.

Johanssonin mukaan sopimus on tärkeä ele EU-maiden solidaarisuudesta.

Hän korosti, että sopimalla pakolaiskiintiöistä voidaan hillitä Eurooppaan laittomasti pyrkivien pakolaisten saapumiset.

AFP:n mukaan sopimus 40 000:n pakolaisen vastaanottamisesta on osa suurempaa pakettia, jossa turvapaikka järjestetään 60 000 ihmiselle.

Tuhansia paennut naapurimaihin

Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisjärjestön komissaari Filippo Grandi kehotti lokakuussa EU:ta vastaanottamaan 42 500 afganistanilaista pakolaista seuraavan viiden vuoden aikana.

Osa EU:n 27 jäsenmaasta vastusti ehdotusta.

Taliban-liike otti vallan Afganistanissa elokuussa. Maan pääkaupungin Kabulin valtauksen jälkeen ainakin 85 000 ihmistä on paennut naapurimaihin. Ihmiset pakenevat Taliban-liikkeen vainoja, mutta myös nälänhätää sekä talouskriisiä.

Elokuun jälkeen 24 EU-maata on evakuoinut 28 000 ihmistä Afganistanista. Suomi evakuoi Afganistanista yli 400 ihmistä elokuussa.

Lue myös:

Yle vieraili Afganistanissa kansainvälisten joukkojen hylkäämässä tukikohdassa - nyt leiriä hallitsee Taliban, katso raportti paikan päältä

Toimittajalta: Olen jälleen Kabulissa, mutta kaikki on muuttunut

Afganistanissa puoli miljoonaa ihmistä voi lähteä pakoon loppuvuonna - Pakistanin lähettiläs Ylelle: Älkää jättäkö meitä hoitamaan tilannetta yksin

vendredi 10 décembre 2021 11:27:11 Categories: Afganistan YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.