Ilta Sanoma

Eeli Tolvanen upotti New York Islandersin.

Eeli Tolvanen (oik.) oli Nashvillen sankari Long Islandilla.

Eeli Tolvanen (oik.) oli Nashvillen sankari Long Islandilla. Kuva: Bruce Bennett / AFP

Nashvillen Eeli Tolvasen, 22, ketsuppipullo on auennut NHL:ssä. Tolvanen on osunut nyt kolmessa ottelussa putkeen sen jälkeen, kun maaliton putki ehti venyä peräti 22 ottelun mittaiseksi.

Torstain kierroksella Tolvanen hiljensi New York Islandersin uuden UBS Arenan ohjaamalla Nashvillen 4-3-voittomaalin vain 12 sekuntia ennen ottelun loppua.

Suomalaishyökkääjän viime hetken maali oli raskas isku kriisijoukkue Islandersille. Kahtena viime kautena voiton päässä Stanley Cupin finaaleista ollut Islanders on ollut odotuksiin nähden alkukauden suurin pettymys NHL:ssä. Se ei ole voittanut uudessa kotiareenassaan yhtäkään seitsemästä ottelustaan.

Islanders on voittanut 13 viime ottelustaan vain yhden, ja pelihaaveet ovat murskautumassa tätä menoa hyvinkin nopeasti.

Nashvillen muista suomalaisista ykkössentteri Mikael Granlund ei yltänyt tällä kertaa tehoille, ja maalivahti Juuse Saros oli sairastumisen takia sivussa toisesta peräkkäisestä ottelusta.

Toronto Maple Leafs-Tampa Bay Lightning 3-5 (2-2, 0-2, 1-1)

Montreal Canadiens-Chicago Blackhawks 0-2 (0-0, 0-1, 0-1) C: Henrik Borgström 1+0

Columbus Blue Jackets-Anaheim Ducks 1-2 vl. (1-1, 0-0, 0-0, 0-1)

New York Islanders-Nashville Predators 3-4 (1-2, 1-0, 1-2) N: Eeli Tolvanen 1+0

St. Louis Blues-Detroit Red Wings 6-2 (2-0, 1-1, 3-1) S: Niko Mikkola 0+2

Calgary Flames-Carolina Hurricanes x-x (0-1, 1-0, x-x) Car: Sebastian Aho 1+0

Edmonton Oilers-Boston Bruins x-x (0-1, 1-1, x-x)

Seattle Kraken-Winnipeg Jets x-x (0-1, x-x, x-x)

Los Angeles Kings-Dallas Stars x-x (0-0, x-x, x-x)

San Jose Sharks-Minnesota Wild x-x (0-1, x-x, x-x)

Ilta Sanoma
vendredi 10 décembre 2021 08:27:00 Categories: Ilta Sanoma NHL

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.