Ilta Sanoma

Ystävyys ja jopa perhesuhteet voivat joutua koetukselle, jos näkemykset koronarokotuksista ovat hyvin erilaiset. Ilta-Sanomat kysyi lukijoiltaan, miten toisistaan poikkeavat näkemykset ovat vaikuttaneet arkisiin suhteisiin.

Ilta-Sanomien lukijat kertoivat kokemuksistaan.

Ilta-Sanomien lukijat kertoivat kokemuksistaan. Kuva: Lehtikuva

Koronarokotteet eivät ole aina mahdollistaneet paluuta normaaliin arkeen, vaan ne ovat voineet aiheuttaa perheenjäsenten ja ystävien kesken riitoja.

Väestöliiton pari- ja perhesuhteiden asiantuntija Minna Jaakkola kertoi loppukesästä Ilta-Sanomille, että riidat eivät aina välttämättä rajoitu ainoastaan perhesuhteisiin.

Lue lisää: Korona­rokotus repii rikki jo pari­suhteita ja perheitä: "Tämä selkeästi jakaa mieli­piteitä kaikissa ihmis­suhteissa"

-?Tämä selkeästi jakaa mielipiteitä kaikissa ihmissuhteissa, hän sanoi.

Hän kertoi pitävänsä inhimillisenä sitä, että pandemian aiheuttamia ongelmia, kuten ahdistusta ja jaksamisvaikeuksia puretaan rokotekeskusteluun.

Ristiriitatilanteissa hän pitää tärkeänä, että asiasta puhutaan.

-?Tärkeää on puhua siitä, mikä pelottaa, huolettaa tai mikä tuntuu vaikealta. Perheen sisällä se on hedelmällisempää kuin faktoilla tappeleminen.

Väestöliiton pari- ja perhesuhteiden asiantuntija Minna Jaakkola pitää inhimillisenä, että pandemian aiheuttamia ongelmia puretaan rokotekeskusteluun.

Väestöliiton pari- ja perhesuhteiden asiantuntija Minna Jaakkola pitää inhimillisenä, että pandemian aiheuttamia ongelmia puretaan rokotekeskusteluun. Kuva: Seppo Kärki / IS

Ylivoimainen enemmistö on ollut valmis ottamaan rokotteet, mutta yllättävän suuri osa epäilee niiden aiheuttavan monenlaisia haittoja. Osa ei koe rokotusta tarpeelliseksi, jos on perusterve nuori.

- Perusterve nuori ei voi etukäteen tietää, saako hän altistuessaan vakavan koronataudin. Se on arpapeliä, korosti THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek Ilta-Sanomille aiemmin.

Asiantuntijat pitävät riskiä haitoista pienenä.

- Jos miettii omaa riskiä saada vakava korona verrattuna rokotteesta johtuvaan vakavaan haittaan, niin rokottaminen on paljon enemmän hyödyn puolella. Riski vakavaan haittavaikutukseen on äärimmäisen pieni, Nohynek painotti.

Lue lisää: Nyt puhuvat he, jotka eivät vielä ole ottaneet korona­rokotetta

Ilta-Sanomat kysyi lukijoiltaan, millaisia ristiriitatilanteita koronarokotteen ottaminen on aiheuttanut perheissä. Asian arkaluontoisuuden vuoksi vastauksia käsitellään ilman nimeä tai nimimerkillä.

Viesteissä kerrotaan, että eriävät mielipiteet rokotteisiin ovat tulehduttaneet välejä ja johtaneet myös täydellisiin välirikkoihin.

Osa vastaajista on kertonut, että erilaiset näkemykset eivät välttämättä näy arjessa mitenkään, jos asiasta on keskusteltu avoimesti.

Lue lisää: Korona­rokotus repii rikki jo pari­suhteita ja perheitä: "Tämä selkeästi jakaa mieli­piteitä kaikissa ihmis­suhteissa"

Nimimerkki Ikävä ystävää kertoo suhtautumisen rokotuksiin vaikuttaneen voimakkaasti pitkään ihmissuhteeseen, kun hänen läheinen ystävänsä tutustui koronaan liittyviin salaliittoteorioihin.

Aiemmin lämmin ystävyys muuttui "ahdistavaksi ja epämiellyttäväksi" yhteydenpidoksi.

-?Hän hurahti niihin täysin, eikä nykyään enää muusta puhukaan.

"Ikävä ystävää" kertoo, että nykyään ystävysten on vaikea keskustella, sillä aihe kuin aihe kääntyy koronarokotteisiin ja siihen, kuinka vaarallisia ne ystävän mielestä ovat.

-?Hän puhuu uudesta maailmanjärjestyksestä, poliittisesti tehtaillusta pandemiasta ja lähettää linkkejä videoihin sivustoille, jotka ovat täynnä pandemiaan liittyviä salaliittoteorioita uhkakuvineen.

Koronarokotus on voinut aiheuttaa välien kiristymistä.

Koronarokotus on voinut aiheuttaa välien kiristymistä. Kuva: Emmi Korhonen / Lehtikuva

Jos vastausta ei ala kuulua, ystävä saattaa soittaa perään ja kysyä asiasta - jopa suuttua, mikäli videot ovat jääneet katsomatta.

-?En enää tavoita hänessä sitä tasapainoista ihmistä, jollaisena hänet vuosikausia tunsin.

Osa vastanneista kertoo ottaneensa rokotuksen jopa salaa läheisiltään konfliktien välttämiseksi.

Nimimerkki Kotirauha kertoo salanneensa asian mieheltään, sillä tämä ei luota rokotteisiin, koska "eihän mikään noin nopeasti luotu voi olla turvallinen".

-?Eipähän tarvitse väitellä asiasta sen enempää.

Toinen IS:ään yhteydessä ollut kertoo miehensä perheenjäsenten olevan "hyvin rokotusvastaisia". Hän sairasti koronan miehensä kanssa lievänä, mikä on hänen anoppinsa mukaan todiste siitä, että korona on "vain lievä flunssatauti".

Hänen ja hänen miehensä sairastumisesta on noin puoli vuotta, joten rokotteen ottaminen alkaa olla ajankohtaista. Raskaana oleva lukija aikoo rokottautua, kun se on ajankohtaista. Hänen miehensä ehti rokotteen jo ottaa.

Lukijan tapaama mies kertoi, ettei halua olla läheisissä tekemisissä rokotetun kanssa, ja että heidän todellisuudentajunsa ovat erilaiset. Kuvassa rokotteen saaneita odottamassa Helsingin Messukeskuksessa.

Lukijan tapaama mies kertoi, ettei halua olla läheisissä tekemisissä rokotetun kanssa, ja että heidän todellisuudentajunsa ovat erilaiset. Kuvassa rokotteen saaneita odottamassa Helsingin Messukeskuksessa. Kuva: Aleksi Jalava / IS

Rokotuksen jälkeen pariskunta vannotti, että rokotuksesta tietävät eivät kerro asiasta miehen vanhemmille. Pariskunta pelkää, että tieto rokotuksista lisäisi erimielisyyksiä appivanhempien kanssa.

-?Surullista, mutta totta. Ainakin saamme silloin vierailla heidän luonaan suht rauhallisissa tunnelmissa.

Korona on asiantuntijoiden mukaan raskaana oleville huomattavasti suurempi riski kuin rokote.

- Korona lisää ennenaikaisen synnytyksen riskiä ja vastasyntyneen joutumista teho-osastolle. Yhdysvalloissa on rokotettu jo miljoonia raskaana olevia, ja lähes 200?000 rokotettua raskaana olevaa seurataan aktiivisesti. Raskauden kulkuun tai sikiön terveyteen liittyviä poikkeavia seikkoja ei ole tullut esille, Nohynek kertoi Ilta-Sanomille.

Lue lisää: Tällaiset riskit on rokotettujen ja rokottamattomien yhteisjoulussa

Nimimerkki Parhaat pakit kertoo, että hänen tarkoituksenaan oli lähteä tapaamaan toiselle paikkakunnalle miestä, jonka kanssa hän oli jutellut deittisovellus Tinderissä muutaman päivän ajan.

Ennen tapaamista hän halusi kuitenkin keskustella miehen kanssa puhelimessa - olihan tämä entuudestaan tuntematon.

Keskustelu sujui hyvin siihen asti, kunnes puheeksi tulivat koronarokotteet. Kun nimimerkki sanoi ottaneensa molemmat rokotteet, mies kertoi, että ei aio "moista myrkkyä itseensä laittaa".

-?Jatkoimme juttelua kuitenkin ja hyvässä hengessä huikkasimme heipat.

Lukija katkaisi välinsä ystäväänsä, jonka puheissa esiintyi laajempaa lääke-, lääkäri- ja hoitovastaisuutta. Kuvassa koronarokotusasema Helsingin Jätkäsaaressa.

Lukija katkaisi välinsä ystäväänsä, jonka puheissa esiintyi laajempaa lääke-, lääkäri- ja hoitovastaisuutta. Kuvassa koronarokotusasema Helsingin Jätkäsaaressa. Kuva: Markku Ulander / Lehtikuva

Lue lisää: 10 kysymystä ja vastausta kolmosrokotteesta - teho koronaan, sivu­vaikutukset, aikataulut...

Vielä puhelun jälkeen hän oletti vierailun toteutuvan. Seuraavana päivänä mies kuitenkin perui vierailun ja kertoi, että ei halua olla läheisissä tekemisissä rokotetun kanssa, ja että heidän todellisuudentajunsa ovat erilaiset.

Vielä viestittelyn päätteeksi mies lähetti hänelle videoita, joissa väitettiin muun muassa, että rokote magnetisoi kehon.

-?Meidän todellisuudentaju oli kuin olikin liian erilainen.

Yksi Ilta-Sanomiin yhteydessä ollut lukija kertoo katkaisseensa välit ystäväänsä, jonka on tuntenut noin neljä vuotta, koska miehen näkökulma rokotteisiin osoittautui "jopa pelottavaksi".

Suhde oli hänen mukaansa "menossa kohti parisuhdetta" ennen kuin rokotukset tulivat mahdollisiksi. Mies perusteli näkemystään sillä, että rokotteita "ei ole tutkittu riittävästi".

-?Huomasin puheissa laajempaa lääke-, lääkäri- ja hoitovastaisuutta.

Miehen ajatteluun sekoittui myös salaliittoteoreettisia piirteitä. Käytös tuntui itsekkäältä.

-?Katkaisin välit kokonaan, koska ajattelen, että samantasoista itsekkyyttä voi ilmetä myöhemmin muissakin asioissa.

Lukijan yli 90-vuotias isä ei suostu ottamaan rokotetta, vaikka asiasta on keskusteltu useita kertoja.

Lukijan yli 90-vuotias isä ei suostu ottamaan rokotetta, vaikka asiasta on keskusteltu useita kertoja. Kuva: Aleksi Jalava / IS

Osa vastaajista kertoo kantavansa kovaa huolta riskiryhmiin kuuluvista läheisistä, joilla ei ole rokotetta. Eräs vastaaja kertoo, että hänen yli 90-vuotias isänsä ei suostu ottamaan rokotetta, vaikka asiasta on keskusteltu useita kertoja.

-?Mielestäni hänellä ei ole mitään kunnollista syytä. Hän on vain päättänyt olla ottamatta rokotteita.

-?Koska isälläni ei ole rokotesuojaa, olisi kauheaa, jos tartuttaisin häneen oireettomana koronan, joka mahdollisesti veisi hänet vuodepotilaaksi tai kuolemaan.

IS:ään yhteydessä ollut lukija kertoo, että isän kotona viettämä aika on johtanut tämän voinnin huonontumiseen, mikä on puolestaan johtanut lääkärikäynteihin.

-?Joissa mahdollisesti altistutaan koronalle, hän jatkaa.

Lue lisää: Suomalaisparit rynnivät nyt terapiaan - vastaanotolla toistuu "kamala klisee", asiantuntija sanoo ja kertoo, kuinka sen voi välttää

Hänen mielestään isä on valinnut mielekkään elämän tilalle koronan. Tilanne tuo mieleen presidentti Sauli Niinistön lausunnon, jonka mukaan "rokottamattomat ovat tehneet itsestään panttivankeja".

Lue lisää: Presidentti Niinistö IS:n haastattelussa: "Rokottamattomat ovat tehneet itse itsestään panttivankeja"

-?Tämä vaikuttaa kuitenkin myös minuun ja muuhun perheeseen, jotka joudumme muuttamaan käytöstämme "panttivankimme" takia.

Kyselyyn vastaajissa oli myös henkilöitä, jotka eivät ole ottaneet rokotetta eivätkä sitä aio ottaakaan. Eräs vastaaja kertoo jutelleensa rokotteista lääketiedettä opiskelevan sukulaisensa kanssa. Kun hän kertoi, että ei aio ottaa rokotetta, sukulaisen vastaus oli lyhyt ja napakka.

-?Sitten minä en tule enää täällä käymään.

Rokotettujen ja rokottamattomien yhteiselo voi sujua hyvin erilaisista näkemyksistä huolimatta.

Rokotettujen ja rokottamattomien yhteiselo voi sujua hyvin erilaisista näkemyksistä huolimatta. Kuva: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

Yksi IS:ään yhteyttä ottanut lukija kertoo, että hän päätti äitinsä, nuorimman poikansa ja tyttärensä kanssa olla rokottautumatta, mikä johti hänen ja hänen siskonsa välien kiristymiseen. Lukijan vanhin poika sen sijaan päätti ottaa rokotteet.

-?Aikuinen poikani on ottanut rokotteen ja olemme normaalisti tekemisissä, emme kiistele rokotteesta.

Vastauksissa kerrottiin myös, että rokotettujen ja rokottamattomien yhteiselo voi sujua hyvin erilaisista näkemyksistä huolimatta. Tärkeää on, että asioista keskustellaan avoimesti.

-?Yhteiselo toimii loistavasti, kun kaikki arvostavat ja kunnioittavat toisen vapautta, yksi vastaaja kertoo.

Ilta Sanoma
vendredi 10 décembre 2021 08:30:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.