Lihavuustutkija, lääkäri ja professori Kirsi Pietiläinen haluaisi vähentää lihavuuteen liitettyä häpeää ja syyllistämistä ja toivoisi, että lihav" /> Lihavuustutkija, lääkäri ja professori Kirsi Pietiläinen haluaisi vähentää lihavuuteen liitettyä häpeää ja syyllistämistä ja toivoisi, että lihav" />

YLE


Professori Kirsi Pietiläinen johtaa Helsingin yliopiston lihavuustutkimusyksikköä, mutta tekee lihavuuden hoitoa myös potilaiden parissa lääkärinä. Hän kertoo lääkärin työn olevan tärkeä osa identiteettiään, ja se tukee myös tutkimusta.

- Olen oikeastaan kaiken aikaa ajatellut, että tutkimukseni pohja on potilastyö. Kuulen, miltä potilaista tuntuu ja saan myös ideoita. Ja jalostan sitä potilasvastaanottoa siellä omassa tutkimuksessani.

Pietiläinen on puhunut paljon lihavuuteen liittyvästä stigmasta, häpeäleimasta, josta pitäisi päästä yhteiskunnassa eroon. Hänen mukaansa pitäisi ymmärtää, etteivät ihmiset valitse lihavuutta eikä painon kertyminen ole merkki selkärangattomuudesta tai laiskuudesta.

- Lihavuus syntyy tässä yhteiskunnassa hirmu herkästi. Meillä on sellainen perimä, joka on meidät niukoista ajoista tähän asti tuonut. Ja nyt kun meillä on niin valtavasti energiaa supermarketeissa tarjolla, niin näillä geeneillä lihotaan herkästi.

Pietiläisen mielestä ristiriitaista on myös se, että ihmisiä patistetaan pudottamaan painoa, mutta apua siihen ei ole riittävästi tarjolla terveydenhuollossa.

Suomalainen geeniperimä ei tee painonpudottamisesta helppoa

Pietiläinen kertoo, että suomalaisille lihomisgeenejä näyttäisi kertyneen vielä enemmän - ehkä siksi, että meillä oli ankeaa pitkään, ja lihomisgeeneistä oli elimistölle hyötyä.

Mutta jos me suomalaiset eroamme vaikka eteläeurooppalaisista, niin on meissä eroja myös keskenämme. Lihominen kaiken kaikkiaan on yksilöllistä samoin kuin kyky laihtua. Myös ylipainon mahdollisesti aiheuttama tautitaakka on yksilöllinen.

Eikä painon pudottaminen tai kurissa pitäminen ole aina itsekurista ja tahdosta kiinni, vaikka hoikkien ihmisten voi olla omalla kohdallaan näin helppo ajatella.

Pietiläinen kertoo, että esimerkiksi hänen monta kertaa painoa pudottaneilla potilaillaan on parempi itsekuri kuin hänellä. Paino on voinut tulla heillä takaisin, koska elimistö niin voimakkaasti suosii sitä.

- Esimerkiksi kylläisyyshormonien puute voi olla oikea ja todellinen ilmiö ihmisillä, joille tulee lihavuutta. Eli siinä tilanteessa hänelle tulee painoa, vaikka hänellä olisi parempi itsekuri kuin minulla. Minun elimistöni toimii niin, että kylläisyyshormoneja on riittävästi enkä tarvitse kovin paljon itsekuria. Joten mä väitän, että se ei ole itsekurista kiinni.

Puoli seitsemän -ohjelmassa Pietiläiseltä kysyttiin arvioita muihinkin painonpudotukseen ja lihavuuteen liittyviin väitteisiin.

Voit keskustella aiheesta perjantaihin 10.12. klo 23:een asti.

Katso koko lähetys tästä:

jeudi 9 décembre 2021 23:10:25 Categories: Puoli seitsemän YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.