Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan yhteydessä toimiva tuotantotalouden kilta Prodeko aikoo jatkossa hyllyttää juhliin kuuluvan esityksen. Eläinten" /> Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan yhteydessä toimiva tuotantotalouden kilta Prodeko aikoo jatkossa hyllyttää juhliin kuuluvan esityksen. Eläinten" />

YLE


KFC-tempauksesta julkisuuteen noussut vegaaniyhteisö, Viral Vegans, pisti stopin opiskelijoiden sikajuhlille.

Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan yhteydessä toimiva tuotantotalouden kilta Prodeko aikoo jatkossa hyllyttää juhliin kuuluvan kymmenen minuutin esityksen, jossa grillatun sian pää irrotetaan teatraalisesti. Kyse on esityksestä, sillä pää on todellisuudessa irrotettu jo paistamisen yhteydessä.

- Me kiitämme Viral Veganssia kritiikistä ja pahoittelemme, ettemme ole puuttuneet tähän perinteeseen aikaisemmin. Tunnistamme, että se edustaa aikansa elänyttä ajattelua, jossa eläimiä kohdellaan esineenä elävien olentojen sijasta, sanoo Prodeko Ry:n puheenjohtaja Veera Mäntylä.

Mäntylän mukaan Viral Veganssin julkaisema video toimi viimeisenä sysäyksenä poistaa kyseinen perinne ja siirtää juhlat nykypäivään. Kysymys on uusien opiskelijoiden järjestämistä vuosittaisista juhlissa, joiden tarkoituksena on nostattaa ryhmähenkeä opiskelijoiden välillä.

Tänä vuonna juhliin osallistui järjestäjien tietämättä myös Viral Vegansin aktivisteja, jotka kuvasivat esityksen ja julkaisivat videon myöhemmin netissä.

- Me halusimme päästä sikajuhliin, koska siellä oleva esitys tuo hyvin esiin sen ajatuksen, että on ok sortaa eläimiä. Tämä on toki vain jäävuoren huippu, sanoo Viral Vegansin aktivisti Benjamin Pitkänen.

Pitkäsen mukaan häntä harmittaa etenkin se, että Viral Veganssin aktivisti oli pyytänyt järjestöä luopumaan sikajuhlien perinteestä jo heinäkuussa.

Asiasta kertoi ensimmäisenä MTV3 Uutiset.

Viral Vegans haluaa lopettaa lihan syönnin Suomesta kokonaan

Viral Vegans on omien sanojensa mukaan yhteisö vegaaneja, joiden päämääränä on saattaa lajisorto historiaan. Pitkässä juoksussa yhteisön tavoitteena on kieltää eläinten syöminen lailla. Yhteisölle ei riitä, että Prodeko luopuu pelkästä esityksestä.

- Me odotamme vielä paljon vahvempaa kannanottoa. Monet ainejärjestöt ovat esimerkiksi julistautuneet kokonaan vegaaniksi. Lihaa ei voi kuluttaa eettisesti, koska siinä on aina päätetty jonkun tiedostavan, tuntevan ja kipua kokevan yksilön elämä, sanoo Pitkänen.

Viral Veganssin mukaan opiskelijajärjestö olisi myös juhlaillan aikana käännyttänyt ovelta yhden aktivistin, joka olisi halunnut tulla tekemään juhlista juttua opiskelijalehteen.

Prodeko kuitenkin kiistää, että he olisivat tieten tahtoen piilotelleet sikaperinnettä. Opiskelijajärjestö aikoo nyt keskittyä siihen, mitä koko tapauksesta voidaan oppia.

Tuotantoeläimiin kohdistuvat asenteet muutoksessa

Eläinten hyvinvointikeskuksen johtavan asiantuntija Satu Raussin mukaan asenteet eläimiä kohtaan ovat selkeästi muutoksessa.

- Ajattelu on perustunut rakenteisiin, että kaikilla kansalaisilla olisi mahdollisuus ostaa eläimistä peräisin olevia peruselintarvikkeita. Eli myös vähävaraisena pitää olla mahdollisuus ostaa sitä jauhelihaa ja kanamunia, sanoo Raussi.

Terve ihminen tulee Raussin mukaan kuitenkin hyvin toimeen myös kasvisravinnolla ja lautasille alkaa olla paljon eläintuotteita korvaavia kasvistuotteita saatavilla.

Eläinten hyvinvointikeskus on riippumaton kansallinen asiantuntijaverkosto. Sen tavoitteena on eläinten hyvinvoinnin turvaaminen ja parantaminen.

Hän ei ota kantaa Prodekon sikajuhliin, koska hänen asiantuntemuksensa keskittyy aikaan ennen eläimen kuolemaa. Hän kuitenkin allekirjoittaa sen, että etenkin nuoremmissa ikäluokissa on havahduttu ajattelemaan tuotantoeläimiä tuntevina yksilöinä.

- Asiat on nyt kovassa muutoksessa. Uskon nuoriin sukupolviin, jotka ottavat haltuun tätä asiaa myös ilmastonmuutoksen ja luontokadon kannalta. Kyllä me voimme pitää kotieläimiä myös hyvinvoivasti ja käyttää eläintuotteita maltillisesti.

Voit keskustella aiheesta perjantaihin 10. joulukuuta kello 23:een saakka.

Lue myös:

Eläinoikeusaktivistit ilmaisivat mieltään KFC-ravintolan avajaisissa - katso videolta, kuinka protesti keskeytettiin

jeudi 9 décembre 2021 22:15:10 Categories: YLE eläimet

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.