Ilta Sanoma

Hoitohenkilökunnan riittävyys joulun vapaiden aikana herättää jälleen huolta. Hallituslähteet eivät sulje pois mahdollisuutta, että valmiuslakiin jouduttaisiin jälleen turvautumaan.

Hallituksessa joudutaan vielä ennen joulua pohtimaan sitä, selvitäänkö nykyisestä koronatilanteesta ilman uutta rajoituskierrosta.

Rajoitusten asettaminen rokotetuille ihmisille on kuitenkin kovan kynnyksen takana.

Hallituksen hybridistrategian mukaan Suomea lähdetään avaamaan, kun vähintään 80 prosenttia yli 12-vuotiaista on rokotettu kahteen kertaan tai heillä on ollut mahdollisuus ottaa molemmat rokoteannokset.

Yksi vaihtoehto olisi tiukentaa entisestään rajoituksia niille ravintoloille, jotka eivät ole tähän mennessä halunneet ottaa koronapassia käyttöön.

Hallituksen seuraavien koronaneuvottelujen ajankohdasta ei kuitenkaan ole vielä tietoa.

Päivittäisissä koronatartunnoissa tehdään tällä hetkellä ennätyksiä, eikä helpotusta ole tulevina viikkoina näköpiirissä.

Tartuntalukujen nousun odotetaan näkyvän parin viikon viiveellä myös sairaalahoidon kuormituksessa. Tehohoidon kuormitus on Suomessa kaksinkertaistunut lokakuun loppuun verrattuna.

Lue lisää: Korona­testien ja -tartuntojen määrä kasvaa, tehohoidon kuormitus kaksin­kertaistui - "Kuoleman riski suhteessa tapaus­määriin ei ole noussut"

Lue lisää: Suomessa todettu peräti 1?781 uutta korona­virus­tartuntaa - katso oman kuntasi tilanne

Tämän lisäksi Suomessakin on todettu maailmalla leviämään lähtenyttä uutta koronan omikronmuunnosta.

Hallituksessa on myös pistetty merkille Tanskan tilanne. Maa on sulkemassa koulut 15. joulukuuta pyhien ajaksi ja kiristämässä koronatoimiaan.

Tanskan koronatilanne on nyt pahin koko pandemian aikana ja uusi omikronmuunnos leviää vauhdilla.

Lue lisää: Tanska laittaa koronan takia koulujen ovet ennenaikaisesti säppiin - omikrontartunnat leviävät rivakasti

Sote-ministerityöryhmässä on pohdittu viime aikoina muun muassa sitä, millä keinoilla omikronin maahantuloa voitaisiin hillitä.

Hallituksen työkalut loppuvat kuitenkin nopeasti kesken, mikäli epidemia pahenee entisestään. Silloin kyseeseen tulisi koronan hätäjarrusta vetäminen.

Pääministeri Sanna Marin (sd) sanoi eilen keskiviikkona Ylen A-studiossa, että hätäjarrusta ei tarvitse Suomessa vielä vetää.

Lue lisää: Tällaiseen hätä­jarruun hallitus voi turvautua korona­tilanteen pahentuessa - viimeisenä keinona poikkeus­olot

Paljon riippuu kuitenkin siitä, mikä rokotevalmistajien näkemys on rokotusten tehosta omikronmuunnosta vastaan. Tästä on määrä saada parempi selvyys viimeistään ensi viikolla.

Jos käy ilmi, että rokote on aikaisempaa tehottomampi uutta muunnosta vastaan, pidetään hätäjarrusta vetämistä hallituksen piirissä melko todennäköisenä.

Lääkeyhtiö Pfizer kertoi eilen keskiviikkona, että vasta kolme annosta Pfizerin ja Biontechin koronarokotetta antaa riittävän suojan omikronmuunnosta vastaan.

Suomessa kolmannen rokotteet on kuitenkin saanut vasta pieni osa väestöstä.

Lue lisää: Rokotteet suojaavat myös omikronin aiheuttamalta vakavalta taudilta - Rämet: "Kolmas rokoteannos on entistä tärkeämpi"

Hätäjarru ei kuitenkaan tarkoita samaa asiaa kuin poikkeusolojen julistaminen.

Aikaisemmin Suomessa on turvauduttu koronan vuoksi poikkeusolojen mahdollistamiin valmiuslain pykäliin muun muassa silloin, kun sairaalahoidon kapasiteetti täytyi turvata.

Valmiuslaki mahdollistaa lääkäreiden ja hoitajien lomien perumisen ja työaikalainsäädännöstä joustamisen.

Nyt hoitohenkilökunnan riittävyys joulun vapaiden aikana herättää jälleen huolta.

Hallituslähteet eivät sulje pois mahdollisuutta, että valmiuslakiin jouduttaisiin jälleen turvautumaan. Kynnys sen käyttöön on kuitenkin korkea, IS:lle arvioidaan.

Ilta Sanoma
jeudi 9 décembre 2021 20:56:00 Categories: Ilta Sanoma Politiikka

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.