EU esitti viisi kriteeriä - yksi niistä on Woltin mukaan kohtuuton: "Jos se on kiellettyä, niin tätä ei voi tehdä kuin työsuhteessa", Juhani Mykk" /> EU esitti viisi kriteeriä - yksi niistä on Woltin mukaan kohtuuton: "Jos se on kiellettyä, niin tätä ei voi tehdä kuin työsuhteessa", Juhani Mykk" />

YLE


EU-komissio julkaisi tänään toimia, joiden on määrä parantaa keikkatyöläisten asemaa digitaalisessa alustataloudessa. Vuosia on kiistelty, ovatko esimerkiksi Woltin ja Foodoran ruokalähetit itsensä työllistäviä yrittäjiä vai tosiasiassa näiden yhtiöiden työntekijöitä.

Woltissa ollaan komission linjauksiin pääosin tyytyväisiä.

- Me toimimme yli 20 maassa, joista monet ovat EU-maita. On tosi iloinen asia, jos EU onnistuu selventämään pelisääntöjä, Woltin perustajaosakas Juhani Mykkänen sanoo.

Tällä hetkellä lähettikysymystä tulkitaan Mykkäsen mukaan eri tavoin eri maissa - ja jopa saman maan sisällä.

- Me yritämme toimia sääntöjen mukaan, mutta aina löytyy joku viranomainen tai oikeusaste, joka näkee asian eri lailla kuin joku toinen viranomainen tai oikeusaste. Se tuo epävarmuutta.

Aiemmassa artikkelissa kerroimme direktiiviehdotuksen viidestä kriteeristä. Niiden perusteella on määrä arvioida, onko ruokalähetti tai taksikuski työntekijä vai yrittäjä.

Jos kriteereistä kaksi täyttyy, alustayhtiötä pidetään työnantajana.

Miten Woltin käy?

henkilökuva - Juhani Mykkänen, perustajajäsen, Wolt
Woltin Juhani Mykkäsen mukaan ala hyötyy yhdenmukaisesta sääntelystä. Tällä hetkellä tulkinnat vaihtelevat maiden välillä ja jopa sisällä.Esa Syväkuru / Yle

1. Määrääkö yhtiö työajat, voiko keikasta kieltäytyä ja saako käyttää sijaisia?

Yle kävi direktiiviehdotukseen listatut kriteerit läpi Woltin Mykkäsen kanssa. Ensimmäisen kohdan Wolt näyttää selvittävän helposti.

- Lähetti voi itse päättää, missä tekee töitä ja milloin tekee. Hän voi vapaasti hylätä tai hyväksyä tarjottuja keikkoja, Mykkänen sanoo.

Wolt ei puutu myöskään alihankkijoiden tai sijaisten käyttöön.

2. Asettaako yhtiö sääntöjä ulkonäölle, käytökselle tai työn suorittamiselle?

Tämäkin taitaa mennä helposti läpi. Woltin kuskit eivät kurvaile liikenteessä kokosinisissä.

- Joku toinen yhtiö voi sanoa, että sinun pitää käyttää meidän varusteita ja käyttää meidän takkia. Meillä ne ovat vapaaehtoisia, osa käyttää, osa ei, Mykkänen sanoo.

Seuraava kohta on kuitenkin vaikeampi.

3. Valvooko yhtiö työsuorituksia sähköisesti?

- Tämä on ylivoimaisesti epäselvin kohta näistä kaikista, Juhani Mykkänen sanoo.

- Lasketaanko se valvonnaksi, kun tarjoamme keikkaa alustan kautta ja näemme missä lähetti menee ja että ruoka on tullut perille?

Mykkäsen mukaan sen kaltainen seuraaminen on liiketoiminnan perusedellytys.

- Jos se on kiellettyä, niin tätä ei voi tehdä muutoin kuin työsuhteessa.

Kaksi Woltin lähettiä viemässä ruokaa.
Henrietta Hassinen / Yle

4. Onko keikkatyöläisellä mahdollisuus rakentaa omaa asiakaskuntaa tai tehdä työtä jollekin toiselle?

Tätä kohtaa Wolt ei taida läpäistä... Jos kuluttaja ei voi valita lähettiä, miten lähetti voisi rakentaa asiakaskuntaa?

- Tässä on tärkeää ymmärtää, mikä on se asiakas, Mykkänen sanoo.

- Moni ajattelee, että lähetin asiakas on ruoan tilaaja, mutta meidän tapauksessa asia ei ole näin. Wolt on lähetin asiakas. Ja lähetillä voi olla muita asiakkaita, kuten Foodora, Yango tai Uber. Eikä mikään estä lähettiä tekemästä omia sopimuksia jonkin ravintolan kanssa. Hän voi täysin vapaasti rakentaa omaa asiakaskuntaansa.

Näyttää siltä, että tämäkin on enemmän tai vähemmän tulkintakysymys.

5. Määrittääkö yhtiö työntekijän palkkiotason tai sille katon?

Mykkäsen mukaan tämäkään kriteeri ei oikein sovellu Woltin tapaukseen - juuri edellä kuvatusta asiakkaan määritelmästä johtuen.

- Me ja lähetti sovimme joka kerta erikseen, että tällaisella palkkiotasolla me olemme valmiita ostamaan palvelua ja lähetti sanoo kyllä tai ei. Hän voi myös vapaasti hyväksyä ja hylätä yksittäisiä keikkoja, jos ei pidä niiden korvaustasoa mielekkäänä.

Mykkäsen mukaan tämä EU-kriteeri soveltuu paremmin sellaisiin tapauksiin, joissa alustayhtiö toimii portinvartijana ja määrittelee lähetin ja tämän palkkion maksavan täysin ulkopuolisen asiakkaan välisen palkkiotason.

- Koska tapauksessamme Wolt on lähetin asiakas, niin tällaista tilannetta ei ole.

Lopputulos?

EU:n viidestä kriteeristä Wolt näyttäisi selvittävän kaksi helposti. Muiden kanssa joudutaan tekemään ainakin tulkintoja.

Woltissa uskotaan, että direktiivien säätäjät ovat halukkaita kuuntelemaan palautetta. Joka tapauksessa sääntely on hyvä asia.

- Tämä on kaikkien etu ja juuri sitä, mitä olemme pyytäneet, Juhani Mykkänen sanoo.

Voit keskustella aiheesta perjantaihin 10.12. klo 23:een asti.

Lue myös:

Onko Wolt- tai Uber-kuski yrittäjä? EU:n komissio listaa viisi kriteeriä, joilla alustatalouden työsuhteet arvioidaan

Mara valittaa Woltin hinnoittelusta kilpailuvirastolle - ravintola-alan mukaan Wolt vie välistä niin paljon, että ravintolalle ei jää välttämättä mitään käteen

Wolt-kuski tienasi 9 000 euroa kuukaudessa - nyt hän paljastaa niksit, miten ruokaa kuskaamalla voi ansaita

jeudi 9 décembre 2021 20:49:56 Categories: YLE alustatalous

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.