Piakkoin julkistettavaan Suomen hävittäjävalintaan kuuluu koneen lisäksi asepaketti. Eurooppalaiset kilpailevat ylivoimaisella Meteor-ilmataistel" /> Piakkoin julkistettavaan Suomen hävittäjävalintaan kuuluu koneen lisäksi asepaketti. Eurooppalaiset kilpailevat ylivoimaisella Meteor-ilmataistel" />

YLE


Amerikkalaisen F-35-hävittäjän suurimmat eurooppalaiset käyttäjämaat Britannia ja Italia ovat varustamassa F-35-koneitaan eurooppalaisen MBDA-yhtiön ohjuksilla, amerikkalaisten aseiden lisäksi. Asiasta kertoo muun muassa nettijulkaisu DefenseNews.

Kumpikin maa haluaa F-35-koneiden asevalikoimaan Meteor-ilmataisteluohjukset ja Britannia lisäksi Spear-rynnäkköohjukset. Brittiläisen UK Defence Journal-julkaisun mukaan Meteorit liitetään F-35:n varustukseen vuosikymmenen puolessa välissä.

Amerikkalaisen lentokoneen ja eurooppalaisen ohjuksen yhteensovittaminen ei kuitenkaan ole edennyt aivan brittihallituksen toivomassa tahdissa ja toivomaan hintaan, kertoo DefenseNews.

Meteor on pitkän kantaman ilmataisteluohjus, jota pidetään mahdollisesti maailman parhaana lajissaan. Ilmataisteluohjuksella hävittäjä torjuu vastustajan lentokoneita.

Toisin kuin vaikkapa amerikkalainen Amraam-ohjus, Meteor ei lennä rakettimoottorin vaan ilmaa hengittävän patoputkimoottorin avulla. Tämän ansiosta sillä on liike-energiaa koko lennon ajan, ja valmistajan mukaan Meteorin väistäminen on erittäin vaikeaa.

Meteor-ohjuksen kantomatka on yli 150 kilometriä, ja se etsiytyy maaliin omalla tutkallaan.

Hävittäjän ohjus.
Meteor-ilmataisteluohjus ruotsalaisen Gripen-hävittäjän siiven alla. Ohjuksen kulmikas osa on patoputkimoottori.AOP

Eurooppalaisten tarjouksissa

Meteor-ilmataisteluohjus kuuluu Suomen hävittäjäkisassa mukana olevien Eurofighterin, Gripen E:n ja Rafalen aseistukseen ja myyntitarjouksiin.

Suomen ilmavoimat esittää Iltalehden mukaan seuraavaksi hävittäjäksi Hornetien jälkeen amerikkalaista Lockheed Martin F-35A Lightning II-konetta. Ilmavoimat ei ole tietoa vahvistanut, mutta hallituksen on tarkoitus tehdä hävittäjästä päätös joulukuussa.

Lockheed Martin ei ole kertonut tarkkoja tietoja tarjoukseensa sisältyvästä asepaketista, mutta se sisältää amerikkalaisia ilmataisteluohjuksia, täsmäpommeja ja risteilyohjuksia. Tarjoukseen kuuluu kuitenkin myös yksi eurooppalainen ohjus, norjalainen Kongsberg JSM.

JSM (Joint Strike Missile) on hyvin matalalla lentävä häiveominaisuuksilla varustettu risteilyohjus, joka on suunniteltu käytettäväksi merimaaleja ja myös maalla olevia kohteita vastaan. Norja varustaa sillä omia F-35-koneitaan, jonka asekuiluun ohjus mahtuu.

JSM:n kantama on valmistajan mukaan yli 160 kilometriä.

Liikkuvaan maaliin kaukaa

Hävittäjäkisassa on Suomelle tarjolla molemmilta puolin Atlanttia myös niin sanottuja miniristelyohjuksia, joilla voi tuhota pienehköjä maaleja ja pysytellä samalla kaukana vastustajan ilmatorjunnasta.

F-35:n ja Super Hornetin paketteihin kuuluu GBU-58 StormBreaker, noin sadan kilon painoinen ohjus. Sen kantomatka liikkuvaan kohteeseen on noin 70 kilometriä ja liikkumattomaan 110 kilometriä.

Spear-ohjus.
Spear-miniristeilyohjuksia Eurofighterin edustalla Berliinin ilmailumessuilla 2018.AOP

Eurooppalainen vaihtoehto on Spear 3-ohjus, joka on mukana Eurofighterin ja Gripenin tarjouksissa. Valmistajansa MBDA:n mukaan se osuu liikkuvaan kohteeseen vaikka pimeässä ja savussa. Myös Spearin paino on sadan kilon luokkaa ja kantomatka yli sata kilometriä.

Suhteellisten pienten risteilyohjusten kehittämisellä on pyritty saamaan aikaan ase, jota voi esimerkiksi kaupunkiympäristössä käyttää ilman suuria oheisvahinkoja tai jolla voi tuhota yksittäisiä panssariajoneuvoja.

Britannian asevoimat pitää ilmeisesti Spearia parempana kuin amerikkalaista ohjusta, sillä se on päätetty liittää ainakin F-35:n tukialusversion aseistukseen. Myös tässä tähtäin on vuosikymmenen puolessa välissä.

Britanniassa on F-35:n aseistukseen mukautettu myös eurooppalainen MBDA:n valmistama lyhyen kantaman Asraam-ilmataisteluohjus.

jeudi 9 décembre 2021 18:37:43 Categories: YLE hävittäjät (lentokoneet)

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.