Ilta Sanoma

Elinkeinoministeri Mika Lintilä oli sunnuntaina salibandyottelun katsomossa.

Elinkeinoministeri Mika Lintilä osallistui sunnuntai-iltapäivänä katsojana Suomen ja Latvian väliseen salibandyotteluun.

Elinkeinoministeri Mika Lintilä osallistui sunnuntai-iltapäivänä katsojana Suomen ja Latvian väliseen salibandyotteluun. Kuva: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

Valtioneuvostosta on pääministeri Sanna Marinin (sd) lisäksi paljastunut muita ministereitä, jotka eivät ole noudattaneet valtioneuvoston jäsenille tarkoitettuja koronaohjeita.

Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk) osallistui sunnuntai-iltapäivänä katsojana Suomen ja Latvian väliseen salibandyotteluun, vaikka hän sai edellisenä päivänä tiedon altistumisestaan koronavirukselle, kertoo Helsingin Sanomat.

Valtioneuvoston jäseniä altistui koronalle, kun he osallistuivat perjantaina samaan kokoukseen ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr) kanssa. Haavistolla todettiin lauantaina korona.

Lue lisää: Ulkoministeri Pekka Haavistolla on todettu koronatartunta

Valtioneuvoston ohjeiden mukaan ministerien pitää välttää lähikontakteja, kun he saavat tiedon altistumisesta. Valtioneuvoston turvallisuusosasto lähetti ministereille viestin altistumisesta lauantai-iltana.

Viestistä huolimatta Lintilä seurasi sunnuntaina salibandyottelua.

Lintilä kertoo HS:lle saaneensa ennen ottelua tiedon siitä, että altistuneiden ministerien tulisi välttää kontakteja. Hän ei kuitenkaan uskonut altistuneensa koronavirukselle.

-?En siinä määrin kokenut olleeni Pekan kanssa samassa tilaisuudessa, Lintilä sanoo HS:lle.

Valtioneuvoston ohjetta ei noudattanut myöskään pääministeri Sanna Marin.

Hän vietti lauantai-illan ja osan yöstä ravintolassa ja yökerhossa, vaikka Marinin valtiosihteeri oli soittanut hänelle lauantai-iltana ja kertonut altistumisesta.

Ohjeista lipsui Marinin ja Lintilän lisäksi puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk).

Puolustusministeri Kaikkonen osallistui sunnuntaina keskustanuorten 75-vuotisjuhlaillalliselle.

Lue lisää: Antti Kaikkonen osallistui keskustanuorten juhliin, joista kaksi ministeriä vetäytyi - ei katso altistuneensa koronalle

Hän kertoo IS:lle saaneen tiedon Haaviston koronatartunnasta lauantai-iltana. Kaikkonen ei katso altistuneensa.

- Olin perjantaina ulkoministeri Haaviston kanssa samassa tilassa valtioneuvoston istunnossa. Kokoushetki oli lyhyt, noin 15 minuuttia. Emme olleet lähikontaktissa. Istuimme eri puolilla istuntosalia. Kaikki osallistujat käyttivät maskia, Kaikkonen kertoo IS:lle.

Ilta Sanoma
mercredi 8 décembre 2021 23:10:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.