Ilta Sanoma

Alrosa Villa -klubi Ohiossa on nyt jyrätty maan tasalle.

Dimebag vuonna 1994.

Dimebag vuonna 1994. Kuva: MVPhotos

Vaikka Alrosa Villa toimi keikkapaikkana 45 vuotta, se muistetaan parhaiten joulukuun kahdeksannen päivän tapahtumista vuonna 2004.

Tuona iltana lavalle nousi Damageplan, Pantera-kitaristi Dimebag Darrellin oma bändi, jossa soitti myös hänen veljensä Vinnie Paul.

Bändi ei ehtinyt pitkällekään setissään, kun entinen merijalkaväen sotilas ryntäsi lavalle ja avasi tulen.

Darrell ei ollut ainoa, joka kuoli ammuskelussa. Myös bändin turvamies, yksi klubin työntekijöistä sekä kitaristia auttamaan kiiruhtanut fani saivat surmansa.

Asemies, Nathan Gale, kuoli poliisien luodeista pian tuhotyönsä jälkeen.

Dimebagin veli haastoi klubin myöhemmin oikeuteen. Rumpalin mukaan Alrosa Villan turvatoimet olivat riittämättömät. Juttu sovittiin oikeussalin ulkopuolella vuonna 2007.

Alrosa Villa jatkoi toimintaansa useita vuosia, mutta viime kesäkuussa se ilmoitti sulkevansa ovensa lopullisesti.

-?Täällä on syntynyt tähtiä, ja ikävä kyllä heitä on myös menehtynyt. Muistoja ei silti saa pyyhittyä pois, klubi kirjoitti Facebook-sivullaan.

7. joulukuuta klubista oli jäljellä enää kasa kiviä. Ultimate Classic Rock -sivusto jakoi fanin kuvaaman videon klubin jäänteistä sivuillaan.

Lehden tietojen mukaan Alrosa Villan tilalle rakennetaan suuri asuntokompleksi.

Ilta Sanoma
mercredi 8 décembre 2021 23:00:00 Categories: Ilta Sanoma Viihde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.