Ilta Sanoma

"Omalta osaltani haluan todeta, että minusta on tärkeää, että pääministeri on antanut seikkaperäisen ja avoimen kertomuksen..."

Krista Kiuru kommentoi tiedotustilaisuudessaan Sanna Marinin ravintolailtaa.

Krista Kiuru kommentoi tiedotustilaisuudessaan Sanna Marinin ravintolailtaa. Kuva: Markku Ulander / Lehtikuva

Sosiaali- ja terveysministeri Krista Kiurulta (sd) kysyttiin keskiviikkona terveydenhoitohenkilöstön rokotuksiin liittyneessä tiedotustilaisuudessa näkemystä pääministeri Sanna Marinin (sd) edesottamuksista.

Marin oli ollut median tentattavana vain pari tuntia aikaisemmin ja esittänyt siellä anteeksipyynnön.

Lue lisää: Sanna Marin pyysi anteeksi lauantaista illanviettoaan: "En ole toiminut tässä parhaalla mahdollisella tavalla"

Kiurun pitkä ja pohdiskeleva vastaus päättyi lopulta näin:

-?Omalta osaltani haluan todeta, että minusta on tärkeää, että pääministeri on antanut seikkaperäisen ja avoimen kertomuksen viikonlopputapahtumista ja pahoitellut myös omalta osaltaan tapahtunutta ja tässä on myös esimerkki siitä, millä tavalla meidän jokaisen on syytä toimia, jos näissä suosituksissa on vielä henkilökohtaisesti petraamisen varaa.

Vastauksensa alussa Kiuru arveli ongelman syntyneen siitä, että pääministeri oli toiminut aluksi THL:n voimassa olevan ohjeistuksen mukaan "ihan niin kuin kuka tahansa varmasti lähtökohtaisesti tässä maassa tekisi tai tekeekin tälläkin hetkellä, tahallaan kukaan ei varmasti Suomessa toimi väärin".

Kiuru piti "haasteena" THL:n ohjeistusta.

-?Ehkä se keskeinen kysymys tässä keskustelussa on se, olisiko valtioneuvostolla myöskin ohjeistuksen paikka tai ainakin varmistaa noita ohjeistuksia.

Kiuru ymmärsi tulkinnoissa - itsekin ohjeet saaneena - voineen olla "aika lailla epäselvyyksiä", kun valtioneuvoston ohje on ollut erilainen kuin asiantuntijavirnaomaisen ohjeistus ja "onko se ollut käsittääkseni ristiriitainen myöskin eduskunnan ohjeistuksen kanssa".

Lue lisää: Valtioneuvosto reagoi Marin-kohuun - koronaohjeisiin tulossa tarkennuksia, ministereille omat ohjeet

Kiuru arveli, "jos oli ymmärtänyt oikein", eduskunnan ohjeistusta muutetun jälleen eilen.

Kiuru muistutti "ministerien kohdalla haasteena ja ohjeistuksen taustalla olevan pyrkimys tilanteeseen, jossa ministerit eivät saisi tartuntaa".

Hän kehotti arvioimaan, olisiko valtioneuvoston virkakunnassa syytä arvioida, olisiko tarvetta tiukempaa ohjeistukseen turvaväleistä ja ulkomailla matkustamisesta.

Kiurulla oli terveisiä myös THL:lle.

-?Ehkä on syytä arvioida tämän keskustelun pohjalta, olisiko THL:n syytä pikaisesti päivittää testaus-, jäljitys- ja karanteeniohjeistusta, jotta ihmiset Suomessa tietäisivät, miten tässä tilanteessa pitää toimia.

Kiuru muistutti yleisten suositusten ja niihin liittyvän viestinnän olleen "ennenkin kritiikin kohteena".

-?Ja minusta tässä on kyllä petraamisen varaa, sillä kansalliselta terveysviranomaiselta on syytä odottaa sellaista ohjeistusta, joka voisi olla turvallisin mielin kaikkien kansalaisten ymmärrettävissä".

-?Ja yleisen ohjeistuksen pitäisi tietysti päteä kaikkiin suomalaisiin, ei vain valtioneuvoston jäseniin, vaan jokaiseen suomalaiseen.

Kiurun mielestä olisi hyvä, jos "työpaikkasidonnaisuuden sijasta me kaikki tietäisimme, mitkä ovat ne uudet pelinsäännöt tässä epidemiatilanteessa".

Ilta Sanoma
mercredi 8 décembre 2021 21:34:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.