Teollisuuden Voima on jättänyt Säteilyturvakeskukselle hakemuksen kriittisyys- ja pientehokoeluvasta tänään. Laitosyksikön kriittiseksi tekeminen" /> Teollisuuden Voima on jättänyt Säteilyturvakeskukselle hakemuksen kriittisyys- ja pientehokoeluvasta tänään. Laitosyksikön kriittiseksi tekeminen" />

YLE


Olkiluoto kolmosen ydinvoimalaprojekti on edennyt aikaisempaa ilmoitettua nopeammin, kertoo Teollisuuden Voima. Aiemmin yhtiö on joutunut tiedottamaan viivästyksistä.

TVO on jättänyt tänään Säteilyturvakeskukselle hakemuksen kriittisyys- ja pientehokoeluvasta.

Tuotantojohtaja Marjo Mustonen kertoo, että turbiinihuollon valmistuminen on mahdollistanut aikataulun kirimisen.

TVO kertoo tiedotteessaan, että luvan myöntämisen jälkeen selviää, seuraako tästä vaikutuksia sähköntuotannon aloittamisen aikatauluun. Mustonen ei vielä ota kantaa mahdollisiin aikatauluvaikutuksiin.

Alun perin Olkiluoto kolmosen piti valmistua jo vuonna 2009. Viime elokuussa kerrotun aikataulun mukaan generaattorista aletaan ohjata sähköä verkkoon helmikuussa ja kesäkuussa yksikön pitäisi käydä täydellä teholla.

Lue myös:

Nyt se viimein tapahtuu: Olkiluoto 3 alkaa tuottaa sähköä - näin ydinvoimasysäys vaikuttaa kuluttajiin ja Suomeen

mercredi 8 décembre 2021 17:51:27 Categories: Olkiluodon ydinvoimalaitos YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.