Ilta Sanoma

Suomalaisten pahin siivoussynti on pesuaineiden liikakäyttö.

Siivoamatta jääneet kohdat, liialliset pesuainemäärät...

Siivoamatta jääneet kohdat, liialliset pesuainemäärät... Kuva: Tatu Onkalo / IS, VESA MOILANEN / Lehtikuva

Turkulaisen Siivouspalvelu Kodan toimitusjohtaja Anna Kotamäki ei joudu kauaa miettimään, mitkä ovat suomalaisten siivoussynnit.

Voi nimittäin sanoa, että siivouksen perusasiat ovat monelta kokonaan hukassa.

-?Käytämme vääriä siivousaineita ja -välineitä sekä olemme lisäksi kärsimättömiä, Kotamäki kertoo.

Tyypillinen esimerkki väärän siivousaineen valinnasta on yleispuhdistusaine. Nimestä voisi päätellä, että yleispesuaine sopii kaikille pinnoille. Näin ei kuitenkaan ole, sillä erityisesti huokoiset pinnat, kuten marmori, kestävät yleispesuainetta huonosti.

Yleispesuaineen lisäksi moni käyttää väärin happamia siivousaineita. Niihin kuuluvat myös ekosiivousaineet, kuten etikka. Täysin turha aine hapan aine on esimerkiksi rasvalian putsaamiseen. Rasvalika irtoaa vain emäksisellä aineella.

Siivousvälineillä on iso merkitys.

Siivousvälineillä on iso merkitys. Kuva: VESA MOILANEN/LEHTIKUVA

Väärä siivousaine tai -väline voi myös pilata pinnat.

-?Klassinen esimerkki on korkeakiiltoinen pinta, jonka saa helposti pilalle hankaavalla pesuaineella. Minkä tahansa pinnan saa pilalle väärillä tekniikoilla ja aineilla, Kotamäki kertoo.

Osa siivousaineista on vääriä siitä syystä, että ne ovat tavalliseen kotisiivoukseen liian tymäköitä. Kotamäen mukaan ylenpalttinen desinfioiminen ei kuulu kotisiivoojan tehtäviin, eikä joka ovenkahvaa tarvitse desinfioida, ellei joku perheessä ole kipeä.

Vääriä ainesosia yhdistelemällä voi puolestaan saada aikaan vaaratilanteen.

-?Jos kloriittia yhdistää kuumaan veteen, yhdistelmästä tulee hengitysteille vaarallinen, Kotamäki kertoo.

Suorastaan suomalaisten perisynniksi voi kutsua pesuaineiden liika-annostelua. Sen tekee niin moni, että materiaalit ovat monin paikoin vaarassa.

-?Helposti ajatellaan, että enempi on parempi. Mutta ei se mene niin, Kotamäki kertoo.

Kun pesuainetta lotraa huolettomasti, se kerrostuu ajan saatossa pinnoille. Pinta muuttuu tahmaiseksi ja toimii kuin väärinpäin käännetty teippi. Tahmainen pinta kerää likaa itseensä ja on ikävä käyttää.

Tällaisen pinnan saa puhtaaksi vain vedellä - jos saa. Tahmaisen lattian putsaukseen voi mennä puolikin vuotta.

Aina ongelmana ei ole pesuaineen liikakäyttö. Myös vedellä voi saada tuhoa aikaiseksi.

-?Muistan yhden tapauksen, jossa vasta asennettua laminaattia oli pesty niin, että lattialle oli heitetty aina kunnolla vettä. Lattia oli pilalla hetkessä.

Pesuaineen liikakäytöllä tähdätään luultavasti nopeampaan lopputulokseen. Myös mainoksissa puhutaan lian räjäyttävistä ihmeaineista, jotka toimivat nopeasti. Nopeuteen ei kuitenkaan ole syytä, sillä puhtaus vaatii aikaa.

-?Mainokset ovat mainoksia. Puhdistusaineen tulee antaa vaikuttaa riittävän pitkään, jotta pintajännitys rikkoutuu. Vasta sitten lika saadaan irtoamaan, Kotamäki kertoo.

Muuttosiivouksissa voi paljastua harvemmin siivottavien kohtien unohtuneen.

Muuttosiivouksissa voi paljastua harvemmin siivottavien kohtien unohtuneen. Kuva: Tatu Onkalo/IS

Kärsivällisyyden lisäksi taitava kotisiivooja on riittävän tarkka.

Moni tyytyy pelkkään viikkosiivoukseen, jolloin vaarana on, ettei harvemmin siivottavia kohtia jaksa käydä koskaan läpi.

-?Muuttosiivouksissa näkee usein, että erityisesti ovien yläreunat ja keittiön kaappien päälliset ovat vähemmällä huolenpidolla. Myös ilmastointiaukot jäävät siivoamatta. Tämä voi vaikuttaa sisäilman puhtauteen.

Lue lisää: Siivooja-Auri paljasti, ettei hän imuroi lattioita - nyt hän näyttää ihmettelijöille, mikä on tehokkain tapa puhdistaa pölyt ja koiran karvat

Lue lisää: Tamppaaminen on vanhanaikaista ja turhaa - voi jopa pilata maton, kertoo Päivi-Martta: putsaa ne näin

Lue lisää: Pinttynyt paistinpannun pohja ärsyttää: ammattilainen kertoo tehokkaimmat keinot sen puhdistukseen

Lue lisää: Ammattilaisen kikoilla keittiön saa kiiltämään - paikat, jotka jäävät helposti kokonaan putsaamatta

Ilta Sanoma
mercredi 8 décembre 2021 16:36:00 Categories: Asuminen Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.