Ilta Sanoma

Pääministeri Sanna Marinin mukaan tieto VNK:n yleisohjeesta on tullut sihteereille, mutta ei hänelle esimerkiksi sähköpostiin tai iltakansiossa.

Kuva: Markku Ulander / Lehtikuva

Pääministeri Sanna Marin (sd) kommentoi Säätytalolla lyhyesti IS:lle toimintaansa koronakohussa. Marin rikkoi valtioneuvoston puolitoista viikkoa sitten päivättyä yleisohjetta jatkamalla baari-iltaansa altistumisestaan huolimatta.

Yleisohjeistus tuli pääministerin johtamasta kansliasta jo 26. marraskuuta. Marinin olisi siten voinut katsoa olevan tietoinen ohjeistuksesta. Marinin mukaan tietoa yleisohjeistuksesta ei ole hänelle tullut.

- Minä en ole tätä ohjeistusta itse henkilökohtaisesti saanut. Tämä on tullut kyllä sihteereille. Olemme eilen juuri tarkastaneet, onko tämä ohjeistus minulle tullut esimerkiksi sähköpostilla tai iltakansioon toimitettuna. Tämän hetkinen tietomme on, että sitä ei ole toimitettu, enkä tiennyt tällaisesta ohjeistuksesta tai sen olemassa olosta.

Marin painotti samaan hengenvetoon, ettei se ole mikään syy hänen olla tietämättä asiasta.

- Tietenkään se ei ole mikään syy. Minun olisi ilman muuta tästä pitänyt tietää ja kuten olen todennut minun olisi pitänyt käyttää siinä parempaa harkintaa ja ymmärrystä siinä tilanteessa. Luotin informaatioon mitä puhelimitse sain, koska se vastasi THL:n yleistä oheistusta, minun olisi se pitänyt toiseen kertaa tarkistaa.

Marin kertoi valtioneuvoston kanslian käyvän tänään läpi viikonlopun tapahtumia.

- Tänään käymme läpi ohjeistuksia ja käytäntöjä liittyen tämänkaltaisiin altistumistilanteisiin. On myös tärkeää, että eduskunnan ja valtioneuvoston kanslian ohjeistus on yhdensuuntaista. Jonkin verran on tullut tästä ministereiltä tähän liittyen. Ohjeistuksissa on jonkin verran eroavaisuuksia. On tärkeää yhdessä perata sekä eduskunnan että valtioneuvoston käytännöt, jotta ohjeet ovat varmasti kaikille ymmärrettävät ja samanlaiset.

Asiaa käsitellään IS:n tietojen mukaan iltapäivällä. Marin kommentoi koronakohua tarkemmin vielä myöhemmin tänään.

Artikkeli päivittyy.

Ilta Sanoma
mercredi 8 décembre 2021 14:16:00 Categories: Ilta Sanoma Politiikka

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.