Suomen kaikkien aikojen menestynein naisten maajoukkuemaalivahti Noora Räty on mukana Naisleijonien päävalmentajan Pasi Mustosen valitsemalla oly" /> Suomen kaikkien aikojen menestynein naisten maajoukkuemaalivahti Noora Räty on mukana Naisleijonien päävalmentajan Pasi Mustosen valitsemalla oly" />

YLE


Suomen naisten jääkiekkomaajoukkueen päävalmentaja Pasi Mustonen on nimennyt keskiviikkona olympialeiritykselle lähtevän ryhmänsä. Mustonen julkaisi Vierumäellä leireilevän ja Tsekin kaksi kertaa ensi viikolla kohtaavan joukkueen jääkiekkoliiton maajoukkueiden julkistustapahtumassa Helsingissä.

Vierumäelle ensi viikolla lähtevä ryhmä ei ole vielä virallinen Naisleijonien olympiajoukkue.

Suurin mielenkiinto pelaajalistassa kohdistuu maalivahteihin. Noora Räty palaa Suomen maajoukkueen mukaan ensi kertaa sen jälkeen, kun hän elokuussa kieltäytyi lähtemästä Calgaryssa pelattuihin MM-kisoihin. Räty vetosi tuolloin työkiireisiinsä.

Kieltäytymisen jälkeen Mustonen on jättänyt Rädyn kerran ulos maajoukkueleiritykseltä. Kaksikko on tuonut esiin haastatteluissa vaikeita välejään.

Sovintoakin saatiin lopulta aikaan myös median kautta. Mustonen pyysi Yle Urheilun haastattelussa julkisesti anteeksi väärin käyttämiään termejä liittyen Rädyn saamiin opetusministeriön urheilija-apurahoihin. Jääkiekkoliitto ja pelaajayhdistys puuttuivat lopulta yhdessä asiaan. Kaksikko istui saman pöydän ääreen yhdistysten tukemina ja teki sovinnon, Räty hyväksyi Mustosen anteeksipyynnön.

Räty, 32, on Suomen menestyksekkäin naisten maajoukkueen maalivahti. Hän torjuu tällä hetkellä naisten SM-liigassa Hämeenlinnan Pallokerhon paidassa, missä hänen torjuntaprosenttinsa 95,6 on sarjan paras.

Mikäli Räty valitaan mukaan kisoihin, ovat ne suomalaisvahdille jo viidennet olympialaiset.

Naisten maajoukkue olympialeiritykselle ja Tsekki-otteluihin:

Maalivahdit:
Meeri Räisänen, JYP U20 Akatemia
Anni Keisala, Ilves Tampere
Noora Räty, HPK Hämeenlinna

Puolustajat:
Sini Karjalainen, University of Vermont
Jenni Hiirikoski, Luleå HF
Sanni Rantala, Kiekko-Espoo
Ella Viitasuo, Kiekko-Espoo
Nelli Laitinen, Kiekko-Espoo
Krista Parkkonen, HIFK Helsinki
Minnamari Tuominen, Kiekko-Espoo
Ronja Savolainen, Luleå HF

Hyökkääjät:
Elisa Holopainen, Kiekko-Espoo
Sanni Vanhanen, Tappara Tampere
Petra Nieminen, Luleå HF
Emmi Rakkolainen, Kiekko-Espoo
Matilda Nilsson, HIFK Helsinki
Sanni Hakala, HV71
Viivi Vainikka, Luleå HF
Kiira Yrjänen, Kiekko-Espoo
Julia Liikala, HIFK Helsinki
Jenniina Nylund, St. Cloud State University
Emilia Vesa, Kiekko-Espoo
Michelle Karvinen, Malmö Redhawks
Sofianna Sundelin, Team Kuortane
Noora Tulus, Luleå HF
Tanja Niskanen, KalPa Kuopio
Susanna Tapani, KRS Vanke Rays

Juttu päivittyy.

Lue myös:

Tämä Naisleijonille jäi käteen kolmesta Kanada-tappiosta - "Paljastaa, ketkä pystyvät pelaamaan maailman parhaita vastaan"

Kanadalaisnaiset saivat ennätysrahoituksen palatakseen olympiakiekon kultamaaksi - kisoihin valmistaudutaan puolen vuoden leirityksellä

Leijonat upotti miltei juniori-ikäisen Venäjän - Sami Vataselta vahvat olympianäytöt: "Mahdollisuuksia ei tule järin paljon"

Kari Jalonen on Nuorten Leijonien uusi päävalmentaja - ottaa vetovastuun Antti Pennaselta ensi keväänä

mercredi 8 décembre 2021 14:19:22 Categories: Naisleijonat YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.