Ilta Sanoma

Suomen valmiuslaki on ollut syksyn aikana kiihkeän keskustelun aiheena.

Sadat siirtolaiset pyrkivät Valko-Venäjältä Puolaan marraskuun alussa.

Sadat siirtolaiset pyrkivät Valko-Venäjältä Puolaan marraskuun alussa. Kuva: Puolan puolustusministeriö / Reuters

Suomen valmiuslaki ei riitä vastaamaan kunnolla kaikkiin nykyisiin turvallisuusuhkiin. Asia selviää Helsingin Sanomien hankkimasta Turvallisuuskomitean taustaselvityksestä.

Suomen nykyinen valmiuslaki astui voimaan vuonna 2013. HS:n mukaan selvityksessä mainitaan esimerkiksi laajamittaisen maahantulon ja siirtolaisten käyttäminen Suomen painostamisessa. Selvityksen mukaan maahan tulijoiden joukossa voi olla rikollisia, tiedustelijoita tai erikoisjoukkojen sotilaita.

-?Näiden toimijoiden kohteena ovat yhteiskunnan elintärkeisiin toimintoihin liittyvät kriittiset kohteet, mukaan lukien avain­henkilöstö.

Ongelmaksi selvityksessä nimetään, että maahantulon käyttämistä ei välttämättä pystytä tunnistamaan hyökkäys- tai painostustoimeksi, eikä siihen siksi pystytä vastaamaan.

Lue lisää: Oppositio vaatii hätätila­pykälää eduskuntaan: "Hallituksen herättävä ulkorajoja koskevaan uhkaan"

Lue lisää: Kommentti: Suomi varautui jopa miljoonaan itärajan ylittäjään - salainen selvitys haudattiin "kassakaappiin" vuosiksi

Suomessa on syksyn ajan käyty keskustelua tarpeesta uudistaa valmiuslakia vastaamaan nykypäivän uhkakuvia. Keskustelua on kiihdyttänyt opposition marraskuussa jättämä välikysymys, jonka taustalla on Valko-Venäjän toimet Puolan rajalla. Valko-Venäjä on syksyn ajan ohjannut Euroopan unioniin pyrkiviä siirtolaisia EU-maiden rajoille unionin painostamiseksi. Oppositio on arvostellut nykyistä valmiuslakia siitä, että se ei riitä, jos vastaavia toimia kohdistetaan Suomen rajoille.

Välikysymyksessä esitettiin, että Suomi voisi vastata hybridivaikuttamiseen luopumalla määräajaksi turvapaikkahakemusten vastaanottamisesta. Oppositio on vaatinut, että Suomeen säädetään hätätilapykälä, jolla turvapaikkahakemusten vastaanottaminen voidaan keskeyttää, jos Suomen kansallinen turvallisuus on uhattuna tilanteessa, jossa toinen valtio järjestää laajamittaista maahantuloa Suomen rajoille.

Vuonna 2013 toimintansa aloittaneen Turvallisuuskomitean tehtävä on avustaa valtioneuvostoa ja ministeriöitä Suomen kokonaisturvallisuuteen liittyvissä asioissa. Komiteaan kuuluu 20 jäsentä ja neljä asiantuntijaa eri hallinnonaloilta.

Komitean toimintaa johtaa puolustusministeriön kansliapäällikkö Jukka Juusti. Sen jäseninä toimii muun muassa korkeita virkamiehiä ministeriöistä, poliisiylijohtaja, Suojelupoliisin päällikkö sekä pääesikunnan ja Rajavartiolaitoksen päälliköt.

Ilta Sanoma
mercredi 8 décembre 2021 10:06:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.