Ilta Sanoma

Terrorismin tutkija Leena Malkki kertoo Ilta-Sanomille yleisön vihjeiden auttavan siinä, että terroristiset liikkeet eivät saa jalansijaa Suomessa. Tärkeitä havaintoja tehdään myös osana normaalia poliisitoimintaa.

Kuvakaappaus poliisin verkkosivullaan julkaisemasta esitutkintamateriaalikuvasta, joka liittyy Lounais-Suomen poliisilaitoksella tutkittavana olevaan laajaan terrorismirikosten kokonaisuuteen.

Kuvakaappaus poliisin verkkosivullaan julkaisemasta esitutkintamateriaalikuvasta, joka liittyy Lounais-Suomen poliisilaitoksella tutkittavana olevaan laajaan terrorismirikosten kokonaisuuteen. Kuva: Poliisi

Poliisi tiedotti perjantaina 3. joulukuuta Satakunnasta paljastuneesta terrorismiepäilystä.

Poliisin mukaan ryhmä edustaa hyvin äärimmäistä akselerationistista äärioikeistolaisuuden suuntausta.

Tutkija kertoo, millainen uhka paljastunut rikosepäily on Suomelle.

-?Akselerationistien keskeinen tavoite on pyrkiä romahduttamaan valtio kaaoksen ja väkivallan avulla. Tässä äärioikeistolaisessa liikkeessä on erityistä se, että on luovuttu järjestymisestä isoksi liikkeeksi. Ei edes pyritä massojen kannatukseen, terrorismin tutkija ja valtiotieteiden dosentti Leena Malkki kertoo Ilta-Sanomille.

Lue lisää: Radikalisoituminen näkyi jo lukiossa - terrorismista epäillyt nuorukaiset tunnettiin Kankaanpään "natsi­porukkana"

Hän työskentelee Eurooppa-tutkimuksen keskuksessa Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa.

Terrorismin tutkija Leena Malkki kertoo Ilta-Sanomille, että keskeinen asia akselerationismissa on se, että terrorismi hyväksytään keinona vauhdittaa äärioikeiston tavoitteita.

Terrorismin tutkija Leena Malkki kertoo Ilta-Sanomille, että keskeinen asia akselerationismissa on se, että terrorismi hyväksytään keinona vauhdittaa äärioikeiston tavoitteita. Kuva: Kimmo Räisänen

Liikkeen ajatukset eivät ole uusia. Pienen joukon toiminta voi olla silti vaarallista.

-?Äärioikeistolainen akselerationismi perustuu amerikkalaisen uusnatsi James Masonin kirjoituksiin. Masonin ajatukset alkoivat levitä maailmalla 2010-luvulla uudelleen netin kautta. Niiden ympärille muodostui Siege-kulttuuri, jonka kannattajat lietsovat rotusotaa ja pyrkivät väkivalloin romahduttamaan vallitsevan yhteiskunta­järjestyksen. Keskeinen asia on se, että terrorismi hyväksytään keinona vauhdittaa äärioikeiston tavoitteita, Malkki kertoo.

Lue lisää: Täällä terrorismista epäillyt nuorukaiset asuvat - heitä yhdistää yksi asia

Hänen mukaansa liikettä ei tunneta juurikaan Suomessa.

-?Tällainen ajattelu ei onneksi vetoa kovin moniin ihmisiin, eikä Suomessa ole tapahtunut tällä tavoin motivoituneita iskuja.

Hän pohtii myös sitä, miten Suomessa pitäisi toimia, etteivät tällaiset liikkeet saisi jalansijaa Suomessa.

- Olennainen asia olisi se, että lähipiiri näkisi tilanteen. Yleisön vihjeet auttavat ja tärkeitä havaintoja tehdään myös osana normaalia poliisitoimintaa, hän kertoo.

Lounais-Suomen poliisi käynnisti epäiltyyn rikoskokonaisuuteen liittyvät tutkinnan toimet jo joulukuussa 2019. Jo tuolloin tehtiin kotietsintöjä.

Tällöin miehiä epäiltiin törkeästä ampuma-aserikoksesta, ja heiltä takavarikoitiin kotietsintöjen yhteydessä huomattava määrä ampuma-aseita, patruunoja ja räjähteitä.

Leena Malkki kertoi asiasta viime viikolla myös Twitterissä.

Mallki viittaa Ekstremistinen puhe verkossa ja uutismediassa -julkaisuun.

Satakunnan käräjäoikeus vangitsi perjantaina viisi miestä Suomen historian ensimmäisessä äärioikeistoon liittyvässä terrorismitutkinnassa.

Lue lisää: Paikalliset tyrmistyivät Kankaanpään terrorismi­epäilystä: "Eletään tämmöisessä lintu­kodossa"

Lue lisää: Kommentti: Kankaanpään terrorismi­epäily herätti - uhka voi tulla mistä vain

Epäillyt otettiin kiinni Lounais-Suomen ja Helsingin poliisilaitosten sekä Keskusrikospoliisin yhteistyöllä tiistaina 30. marraskuuta, jolloin poliisi myös teki kotietsintöjä epäiltyjen luona.

Rikoksista epäiltynä on viiden noin 25-vuotiaan miehen joukko, joka asuu Kankaanpään seudulla.

Suojelupoliisin asiantuntija, erikoistutkija Eero Pietilä korosti tiedotustilaisuudessa viime perjantaina, että ryhmän luonteeseen ja sen edustamaan ilmiöön kuuluvat samanmielisten verkkoyhteisöt.

Akselerationismissa nyky-yhteiskunta nähdään vihollisena ja sen väkivaltaista romahduttamista pyritään nopeuttamaan terrori-iskuilla.

Esitutkinnan valmistuminen vie kuukausia. Syytteen nostamisen määräaika on 31.3.2022.

Akselerationismi

+ Fasismia, uusnatsismia, rotusotaa ja antisemitistisiä salaliittoteorioita korostavat näkemykset ovat tyypillisesti läsnä rotunationalistisessa ajattelussa.

+Äärioikeistolaisen terrorismin näkökulmasta rotunationalismi on korostunut viime vuosina erityisesti Siege-kulttuurina tunnetussa kansainvälisessä toimintaympäristössä.

+ Siege-kulttuurin kannattajat lietsovat rotusotaa ja pyrkivät väkivalloin romahduttamaan vallitsevan yhteiskuntajärjestyksen.

+ Tästä väkivallan kiihdyttämistä korostavasta toimintamallista käytetään myös termiä akselerationismi.

Lähde: Suojelupoliisi

Ilta Sanoma
mercredi 8 décembre 2021 09:15:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.