Koronapassien tarkistamisesta tulee AVI:lle jatkuvasti ilmoituksia. Yleensä valitukset tulevat ravintoloiden asiakkailta. Yhtäkään ravintolaa ei " /> Koronapassien tarkistamisesta tulee AVI:lle jatkuvasti ilmoituksia. Yleensä valitukset tulevat ravintoloiden asiakkailta. Yhtäkään ravintolaa ei " />

YLE


Tapahtumapaikat ja ravintolat tarkistavat koronatodistuksia hyvin eri tavoin, kertoo Etelä-Suomen aluehallintovirasto. Liian yksityiskohtaisesta tai liian löyhästä tarkistamisesta tulee AVI:lle jatkuvasti ilmoituksia.

Yleensä valitukset tulevat ravintoloiden asiakkailta. Lähes kaikki Etelä-Suomen AVI:n 15 kenttätarkastajaa saavat päivittäin tietoonsa pari kolme valitusta. Valituksia tulee parikymmentä viikossa.

- Päivittäin niitä tulee sähköpostiin. Osalta on kyselty liikaa yksityiskohtaisia henkilötietoja, ja joissain paikoissa ei olla kyselty mitään todistuksia. Joku valittaa perusoikeuksien rikkomisesta, toinen liian lepsusta sisäänpääsystä, kertoo Etelä-Suomen AVI:n ylitarkastaja Pirkko Lamminpää.

Anniskeluravintolan ovella koronapassi tarkistetaan oikeaoppisesti pyytämällä todistus OmaKannasta, mistä tarkistaja lukee QR-koodin koodinlukijalla. Lisäksi asiakkaan on näytettävä mikä tahansa kuvallinen henkilöllisyystodistus.

- Mitään terveystietoja tai muuta ei asiakkaalta saa kysellä, Lamminpää sanoo.

Koronapassin eli virallisen EU-koronatodistuksen saa täyden rokotesarjan lisäksi antigeenitestillä tai luotettavammaksi määritellyllä PCR-testillä. Passin saa myös, jos korona on sairastettu puolen vuoden sisällä. Sillä ei AVIn mukaan ole väliä, millä näistä tavoista passi on hankittu.

- En usko, että ravintolat vapaaehtoisesti haluaisivat hyväksyä vain tietyn testin ottaneet asiakkaat. He kun tarvitsevat nyt kaikki asiakkaat, mitkä saavat, Lamminpää sanoo.

Rangaistuksena ravintola voidaan sulkea kuukaudeksi

Marraskuun lopussa koronatodistuksen kysymisestä tehtiin pakollista kello 17 jälkeen, mikäli ravintolassa on anniskelu. Jos jonkin ravintolan tarkastustoimista on valitettu, AVI ottaa ravintolaan yhteyden.

AVIn tarkastaja ei voi pyytää asiakkailta koronapassia, mutta voi velvoittaa ravintoloitsijan tekemään tämän.

Jos ravintola ei ota koronapassia käyttöön, on heidän lopetettava anniskelu kello 17 ja kerättävä alkoholijuomat pois kello 18. Mikäli rajoituksia ei noudata, AVI ja poliisi voivat väliaikaisesti sulkea ravintolan enintään kuukaudeksi. Päätös voidaan tarvittaessa tehdä välittömästi.

Passin käyttö on vapaaehtoista kello 17 saakka ja senkin jälkeen, kunhan ei anniskele.

AVIn alkoholihallinnon yksikön päällikkö Riku-Matti Lehikoisen mukaan heille kantautuu jatkuvasti huhuja ravintoloista, jotka eivät tarkista koronapasseja oikein. Heille on tullut esimerkiksi ilmiantoja paikoista, joihin pääsisi sisään ilman passia maksua vastaan.

- Meidän tarkistuksissamme mikään paikka ei ole jäänyt kiinni tällaisesta, Lehikoinen sanoo.

Lehikoisen mukaan yhtäkään ravintolaa ei ole jouduttu vielä sulkemaan koronapassiin liittyvien ongelmien vuoksi.

- Ravintoloitsijat ovat olleet hyvässä yhteistyössä meidän kanssamme.

Voit keskustella aiheesta keskiviikkoon 8.12.2021 kello 23 saakka.

Lue lisää:

Pikakoronatesteihin pitkät jonot - "kaikkia halukkaita ei ehditä testata"

Kokoontumisrajoituksia kiristetään Uudellamaalla - avi kieltää yli 20 hengen yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset sisätiloissa

mardi 7 décembre 2021 19:10:11 Categories: YLE koronapassi

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.