Pääministeri Sanna Marinin tavoittamatta jääminen valtioneuvoston puhelimella lauantai-iltana on herättänyt runsaasti keskustelua. Me kysyimme ta" /> Pääministeri Sanna Marinin tavoittamatta jääminen valtioneuvoston puhelimella lauantai-iltana on herättänyt runsaasti keskustelua. Me kysyimme ta" />

YLE


Pääministeri Sanna Marinin tavoittamatta jääminen valtioneuvoston puhelimella lauantai-iltana on herättänyt runsaasti keskustelua. Tampereen yliopiston valtio-opin professori Ilkka Ruostetsaari ymmärtää, että kohu on saanut sijaa keskusteluissa ja mediassa.

- Tietysti tässä on taustalla se, että viime aikoina julkisuudessa on ollut useampiakin Sanna Mariniin liittyviä kohuja. Aika paljon on keskusteltu bilettämisestä ja tämä on tavallaan jatkokertomusta sille.

Kaikkiaan kohu on Ruostetsaaren mielestä historiallisessa mittakaavassa pieni, vaikka siinä on asiaakin. Ja monta kohua toisensa perään ei tiedä välttämättä hyvää tulevaisuudessa.

- Tämä on vähän kuin lumipallo, joka lähtee vyörymään ja tässä kertyy uutta lunta matkan varrella. Jos lumen kerääntyminen tähän palloon vielä jatkuu, niin tästä voi poikia isompiakin kysymyksiä. Todennäköisesti oppositio tekee tästä nyt luottamuskysymyksen. Joka tapauksessa on selvää, että poliittinen keskustelu tästä kyllä jatkuu.

Ruostesaari Ilkka, valtio-opin professori, Tampereen yliopisto.
Tampereen yliopiston valtio-opin professori Ilkka Ruostetsaari varoittaa kuitenkin, että uudet kohut voivat olla vahingollisia. Marjut Suomi / Yle

Tamperelainen Jasmin Koivuviita ei ole seurannut asiaan liittyvää lukuisaa uutisointia, ja suhtautuu asiaan rauhallisesti.

- Koetan miettiä, mikä on asian poliittinen relevanssi. Jos ministeri on ollut viikonloppuiltana juhlimassa ilman työpuhelinta, ja ilmeisesti mitään dramaattista ei ole tapahtunut tämän seurauksena, niin ei ole kauhean merkittävä asia. Meillä on paljon isompiakin ongelmia.

Jasmin Koivuviita, Tampere.
Tamperelainen Jasmin Koivuviita näkee suurempiakin uutisaiheita, kuin illanvietosta puuttunut kännykkä. Marjut Suomi / Yle

Pääministerin yksityisyys ja työrooli?

Pääministerin vapaa-aikaan liittyvä kiinnostus on Ruostetsaaren mukaan osa politiikan henkilöitymistä.

- Ainakin media olettaa, että se kiinnostaa myös kansalaisia ja siitä syntyy paljon juttua.

Työn ja yksityisyyden suhde pohdituttaa myös tamperelaista Joni Forsellia, joka on pohtinut myös uutisen mittasuhteita.

- Näen ihan hyvänä, että tarkastellaan pääministerin julkista toimintaa ja julkista positiota, mutta jatkuva asian toisto eri paikoissa on se kysymys, että missä vaiheessa painopiste siirtyy työn ja toimenkuvan tarkastelusta enemmän sinne kohutyyppiseen.

Vaikka Sanna Marin toimi yleisten ohjeiden mukaisesti, hän ei selviä puhtain paperein valtio-opin professorinkaan arvioista.

- Kysymyshän oli siitä, että Sanna Marin toimi ihan niin kuin meitä kansalaisia on kehotettu toimimaan silloin, kun kun me altistumme koronavirukselle. Taustalla on tietenkin se, että että ministereitä koskevat vielä tarkemmat ohjeistukset.

Unni Leino, Helsinki.
Tampereen yliopistossa opettava Unni Leino ihmettelee, miksi pääministerin illanvietto nousee suuremmaksi uutiseksi kuin terrorismi. Marjut Suomi / Yle

Huomioon siirtäminen uutisesta toiseen

Tampereen yliopistossa opettava Unni Leino on hyvin perillä pääministerin illanviettoon liittyvästä uutisoinnista. Hän haluaa nostaa siihen liittyen esille kaksi yhteiskunnallisesti merkittävää asiaa.

- Toinen liittyy siihen, että miten vallassa olevat ihmiset käyttäytyvät ja toinen siihen, miten suhtaudutaan tähän yhteiskuntajärjestelmään ja yritetään rikkoa sitä.

Uutisotsikko Sanna Marinin baari-illasta.
Pääministeri Sanna Marinin lauantai-illasta ilman valtioneuvoston puhelinta on julkaistu jo kymmeniä juttuja eri medioissa. Marjut Suomi / Yle

Leino kertoo havainneensa mediassa uutisaiheiden osalta huolestuttavia valintoja.

- Tämä on ollut näppärä tapa kiinnittää huomio pois esimerkiksi äärioikeistolaisesta terrorismista. Juuri katsoin tänne tullessa iltapäivälehtien lööppejä ja Marinista oli tehty hyvin korkeat otsikot. Toisaalta oli hyvin vahvasti pantu lainausmerkkeihin ja vähätellen sekä ymmärtäväisesti kuvailtu aatteen miehiksi näitä terroristeja.

Lue lisää:

Oikeusoppineet Marinin yökerhokohusta: Tekemällä tehtyä - professori: Ei ole juridisesti selvää, että pääministerin tulee olla tavoitettavissa virkapuhelimestaan

Marinin yökerhoillasta tehty kaksi kantelua oikeuskanslerille

mardi 7 décembre 2021 19:10:22 Categories: Sanna Marin YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.