Ilta Sanoma

Tiistaina Taysissa hoidossa oli 23 koronapotilasta, joista kuusi tehohoidossa.

Taysin teho-osaston hoitaja Anna Koljander-Kuortti täydessä varustuksessa.

Taysin teho-osaston hoitaja Anna Koljander-Kuortti täydessä varustuksessa. Kuva: Ossi Ahola / Aamulehti

Tampereen yliopistollinen sairaala joutuu vähentämään kiireetöntä hoitoa ennennäkemättömän vakavaksi äityneen koronatilanteen vuoksi. Tiistaina Taysissa hoidossa oli 23 koronapotilasta, joista kuusi tehohoidossa.

Terveydenhoidon kuormitus on nyt sitä luokkaa, että toimenpiteitä tarvitaan.

- Tilanne on hankaloitunut selvästi. Linjasimme tänään, että rajaamme kiireetöntä hoitoa. Näin saamme turvattua tehohoidon, päivystyksen ja kiireisen hoidon antamisen, johtajaylilääkäri Juhani Sand kertoi alueellisen pandemiatyöryhmän eli "koronanyrkin" tiistaisessa mediainfossa.

- Henkilöstöä ei ole samaan aikaan saatavissa sekä kiireettömään hoitoon että kasvavan koronapotilasmäärän hoitoon. Osastoille saadaan tilaa ja osaavaa henkilökuntaa vain muuta toimintaa vähentämällä.

Lue lisää: Suomessa 1?542 uutta korona­tartuntaa - katso tilanne eri kunnissa

Lue lisää: THL: Suomessa kaksi uutta omikron­tartuntaa

Epidemiatilanne on pahentunut Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alueella nopeasti. Ilmaantuvuusluku on alueella on nyt valtakunnan kolmanneksi heikoin.

Lisätoimia ja -rajoituksia on siis luvassa, vaikka aluehallintoviraston tuoreimmat linjaukset astuivat voimaan vasta maanantaina. Ilman koronapassia Pirkanmaalla voidaan järjestää sisätiloissa nyt vain tilaisuuksia, joissa on maksimissaan 20 ihmistä.

Koronanyrkki esittää aluehallintovirastolle, että Pirkanmaalla otetaan käyttöön tartuntatautilain pykälä 58d, jolloin tapahtumissa ja asiakastiloissa tulee noudattaa turvaväliä. Voimaan tullessaan asiakastiloihin, kuten museoihin, kuntosaleille tai uimahalleihin sekä tapahtumiin ja esityksiin voitaisiin ottaa noin kaksi kolmasosaa normaalista asiakasmäärästä.

Tästäkin rajoituksesta voi vapautua koronapassia käyttämällä.

Koronanyrkki otti kantaa muun muassa koulujen joulujuhlien järjestämiseen. Suosituksen mukaan joulujuhlat pidetään luokissa, eli koko koulun juhlia ei järjestettäisi.

Maskien käyttöä koronanyrkki laajentaisi nyt myös 4.- ja 5. -luokille, jos kunnan tartuntatilanne sitä edellyttää. Koronanyrkki korostaa, että kaikissa yleisötapahtumissa on syytä käyttää maskeja.

- Maski on semmoinen ihme. On hyvää näyttöä siitä, että kirurgisella nenä-suusuojaimella pystyy estämään tartuntoja, infektio-osaston ylilääkäri Jaana Syrjänen muistutti.

- Musiikkitapahtumissa ja teattereissa maskeja käytetään hyvin mutta erityisesti urheilutapahtumissa olisi vielä petrattavaa. Toivomme, että voisimme tällä välttää tilanteen, jossa yleisötilaisuudet joudutaan kokonaan kieltämään, Sand totesi.

Syrjänen totesi, että esimerkiksi uudella Nokia-areenalla viikonloppuna pelatuissa jääkiekon liigapeleissä oli "varmasti monia rokotettuja, joilla on tartunta". Koronatesteihin ei kahdesti rokotettujen ole silti syytä tungeksia.

- Testiin kannattaa mennä vain erityisestä syystä, esimerkiksi, jos on perussairaus tai jos toisesta rokotteesta alkaa olla pitkä aika.

- Kotitesti toimii hyvin oireisessa vaiheessa, mutta sitä voi käyttää aikaisemminkin. Koska itämisaika on yhdestä viiteen vuorokautta, hyvä aika testata on ehkä 2-3 vuorokautta. Seuraavana aamuna (tapahtuman jälkeen) kotitesti ei kyllä kerro vielä mitään.

Viime viikolla tartuntoja tilastoitiin Pirkanmaalla 1?102 tartuntaa. Päivittäin sairaalaan tulee 4-5 uutta koronapotilasta.

Lue lisää: Korona leviää Pirkanmaalla kuin hyöky­aalto: itsenäisyys­päivä toi peräti 269 uutta tartuntaa

Kaksi rokoteannosta Pirkanmaalla on saanut 87,6 prosenttia, yhden annoksen 82,9 prosenttia ja kolme annosta 6,4 prosenttia yli 12-vuotiaista.

Koronan ilmaantuvuus on Pirkanmaalla 396 tartuntaa 100?000 asukasta kahden viikon ajalta. Positiivisten testien osuus Fimlabissa testatuista oli viime viikolla 15,9 prosenttia.

Tartunnan lähde saatiin selville 66 prosentissa tartunnoista. Epidemia on pirkanmaalainen, sillä Pirkanmaan ulkopuolelta tuli prosentti ja ulkomailta niin ikään prosentti todetuista tartunnoista.

Ilta Sanoma
mardi 7 décembre 2021 18:42:00 Categories: Ilta Sanoma Tampereen seutu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.