Ilta Sanoma

Vaimon puolileikillä heittämä vitsi muuttuikin pahimmaksi painajaiseksi.

Ilpo Härmäläisen murhasta syytetty mies Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa tiistaina.

Ilpo Härmäläisen murhasta syytetty mies Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa tiistaina. Kuva: Bo Stranden

Lakimies Ilpo Härmäläinen ja hänen vaimonsa saivat kauan odotetun pojan 7.6.1994.

Härmäläinen oli vauvasta ylpeä, ja auttoi sen hoitamisessa. Härmäläinen oli käyttäytynyt kesän ja kesälomamatkan aikana normaalisti. Viitteitä masentuneisuudesta tai itsetuhoisuudesta ei ollut.

Perheonni murtui kuitenkin 3.8.1994.

Härmäläinen poistui Turun keskustassa sijainneesta kodistaan puolen päivän aikaan. Vaimolleen hän sanoi, että menee liikemiestuttavansa kanssa katsomaan asuntoa.

Syyttäjän mukaan Härmäläinen hyppäsi liikemiestuttavansa auton kyytiin. Vaimo ei autoa nähnyt.

Ilpo Härmäläinen katosi yli 27 vuotta sitten.

Ilpo Härmäläinen katosi yli 27 vuotta sitten. Kuva: / Lehtikuva

- Ikkuna oli kadulle, mutta en silloin katsonut Ilpon perään. Aloin heti imettämään vauvaa olohuoneen sohvalla, enkä katsonut ikkunasta kadulle. Olen tästä asiasta syyttänyt itseäni pitkän aikaa, vaimo kertoi poliisille.

Jossain vaiheessa päivää vaimo meni vauvan kanssa ulos, he myös söivät. Illemmalla vaimo alkoi jo ihmettelemään, missä hänen miehensä on. Vaimo sai illalla puhelinsoiton naiselta, joka oli ollut hänen kanssaan yhtä aikaa sairaalassa.

Syyttäjän mukaan liiketuttava houkutteli Härmäläisen omistamaansa purjeveneeseen ja murhasi sitten Härmäläisen. Kyseinen purjevene näkyy tässä kuvassa. Kuva on otettu Maarianhaminassa tänä kesänä. Esitutkinnan mukaan purjevene on nykyään syytetyn avopuolison nimissä.

Syyttäjän mukaan liiketuttava houkutteli Härmäläisen omistamaansa purjeveneeseen ja murhasi sitten Härmäläisen. Kyseinen purjevene näkyy tässä kuvassa. Kuva on otettu Maarianhaminassa tänä kesänä. Esitutkinnan mukaan purjevene on nykyään syytetyn avopuolison nimissä. Kuva: Poliisi

- Hänelle sanoin puolileikillään, että ihan hyvin menee, mutta ukko on hukassa. Tämän jälkeen aloin todella huolestua, vaimo kertoi poliisille.

Vaimo soitti siskolleen ja miehensä veljelle. Sitten nainen teki poliisille katoamisilmoituksen. Härmäläinen katosi, eikä häntä ole tänä päivänäkään löydetty.

Vaimon mukaan ensimmäiset päivät katoamisen jälkeen menivät aivan sumussa. Hän yritti selviytyä arkipäivistä yksin vauvan kanssa.

- Sain paljon apua sukulaisilta, mutta ajat olivat hyvin raskaat minulle.

Muutaman vuoden kuluttua hän haki myös ammattiauttajalta apua, joka siivitti pahimman vaiheen ylitse. Silti nainen koki monen vuoden ajan turvattoman olon tunnetta.

- Jouduin katsomaan olkani yli, ettei kukaan seuraa minua. En tiennyt, onko minunkin henkeni vaarassa.

Lopulta nainen sai arjesta kiinni. Nyt asian uudelleen julkitulo ja oikeusprosessi on aiheuttanut kuitenkin taas huolta.

Syyttäjän mukaan Härmäläisen murhasi automatkan päätteeksi liikemiestuttava, joka on tänä päivänä 68-vuotias. Syyttäjän mukaan murhan taustalla oli rahoitushuijaus, jonka paljastumista syytetty pelkäsi.

Syyttäjän mukaan syytetty otti Härmäläisen yrityksen mukaan laskutussopimusjärjestelyyn, jossa tekaistiin laskuja ja jonka tarkoituksena oli pelastaa syytetyn mainostoimisto konkurssilta. Kun Härmäläinen tajusi tulleensa erehdytetyksi, hän aikoi syyttäjän mukaan mennä ilmoittamaan asiasta poliisille.

Syyttäjän mukaan syytetty halusi estää tämän ja mainosyhtiönsä konkurssiin ajautumisen.

Asian oikeuskäsittely alkoi Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa tiistaina. Syytetty kiistää syytteen.

Syyttäjä vaatii miehelle elinkautista vankeutta. Viimeisen käsittelypäivän on määrä olla 21. joulukuuta.

Ilta Sanoma
mardi 7 décembre 2021 17:53:00 Categories: Ilta Sanoma Turun seutu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.