Keskustajohtaja Saarikko kertoo peruneensa itse osallistumisensa valtiovarainministerikokoukseen Brysselissä saatuaan tiedon ministerien korona-a" /> Keskustajohtaja Saarikko kertoo peruneensa itse osallistumisensa valtiovarainministerikokoukseen Brysselissä saatuaan tiedon ministerien korona-a" />

YLE


Valtiovarainministeri, keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko sanoo, että toiminta korona-altistuksen jälkeen on pääministeri Sanna Marinin (sd.) omassa harkinnassa.

Saarikolta kysyttiin tiistaina eduskunnassa lauantaisesta tapauksesta, jossa Marin lähti yökerhoon siitä huolimatta, että oli saanut tiedon ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) koronatartunnasta. Marin altistui Saarikon tapaan koronavirukselle tavattuaan Haaviston perjantaina.

Iltalehden mukaan pääministeri Marin olisi rikkonut valtioneuvoston omaa ohjeistusta. Lehti uutisoi tiistaina, että valtioneuvoston kanslian vajaat kaksi viikkoa sitten päivittämien toimintaohjeiden mukaan ministerien tulisi välttää kontakteja heti, kun he ovat saaneet tiedon altistumisesta.

Marin itse kertoi viikonloppuna, että ohjeistus kontaktien välttämisestä ei tavoittanut häntä lauantai-iltana.

Saarikko sanoi tiistaina toimittajille, että ei ole oikea henkilö tuomaroimaan, pettikö Marinin harkinta.

Saarikko kertoi, että hän sai lauantai-iltana korona-altistuksesta kaksi valtioneuvoston tekstiviestiä ja oli tuolloin itse yhteydessä valtioneuvoston turvallisuusjohtajaan. Linjausten pohjalta hän perui osallistumisensa tärkeään valtiovarainministerikokouksen Brysselissä. Sijaiseksi lähti valtiosihteeri.

- Molemmissa viesteissä, joita lähetettiin ministereille lauantai-iltana kello 20:n ja 22:n aikaan, todettiin suositus välttää kontakteja toistaiseksi. Olin vielä yhteydessä turvallisuusjohtajaan, koska omalla kohdallani se tarkoitti monen sovitun menon perumista ja sijaisten hankkimista valtiovarainministerikokoukseen, Saarikko kertasi.

Saarikko sanoo varmistaneensa heti lauantai-iltana turvallisuusjohtajalta tulkintansa, että hänen on syytä jäädä karanteeniin omaehtoisesti ja hakeutua koronatestiin. Taustalla oli, että Saarikon ja Haaviston ohjelmat olivat perjantaiaamupäivänä hyvin yhtenäiset.

Saarikolla vain yksi puhelin käytössä

Marin on kertonut, että hän ei saanut lauantai-iltana virkapuhelimeen lähetettyjä kehotuksia välttää kontakteja, koska hänellä oli mukana baarissa vain eduskuntapuhelin.

Toisin kuin Marinilla, Saarikolla on käytössään vain yksi puhelin, johon hän kertoo saavansa kaikki puhelut.

Marin sai lauantai-iltana tiedon Haaviston tartunnasta valtiosihteeriltään. Marin sanoi maanantaina Ylelle, että jälkikäteen ajateltuna hänen olisi pitänyt ymmärtää tarkistaa puhelimitse saamansa informaatio vielä toiseen kertaan.

Saarikon mukaan yksittäisten ministerien toiminta tilanteessa ei ole puoluepoliittinen kysymys, vaan kunkin omassa harkinnassa.

- Kun on kyse omasta koronaratkaisusta, ei vastata toisille puolueille, vaan vastuussa ollaan kanssaihmisille. En ota puoluepoliittiseksi kysymykseksi välillemme, miten kukin on tänä viikonloppuna toiminut. Kerroin omasta ratkaisustani, Saarikko muotoili eduskunnassa.

Juttua päivitetään.

mardi 7 décembre 2021 17:52:42 Categories: Sanna Marin YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.