Ilta Sanoma

Kuukausi sitten avatun kaivoksen suunnitelmissa on 250 työpaikkaa ja 2?500 kilon tuotanto vuodessa.

Raahen Laivan kultakaivos kuvattuna vuonna 2017, jolloin toimintaa pyöritti Nordic Mines -niminen yhtiö.

Raahen Laivan kultakaivos kuvattuna vuonna 2017, jolloin toimintaa pyöritti Nordic Mines -niminen yhtiö. Kuva: Vesa Joensuu

Vasta kuukausi sitten uudelleen avatun Raahen kultakaivoksen toiminta on epävarmassa tilanteessa heti alkumetreillä.

Oulun käräjäoikeus vangitsi 3. joulukuuta Laivan kaivoksen avanneen yrityksen Otso Goldin toimitusjohtajan todennäköisin syin epäiltynä törkeästä kavalluksesta ja maksuvälinepetoksesta.

Rikosten epäillään tapahtuneen Raahessa 30. marraskuuta 2021. Syytteen nostamisen määräpäivä on 21.4.2022.

Oulun poliisi ei avaa juttua vielä lainkaan.

- Poliisi ei avaa tai kommentoi akuutissa vaiheessa olevan asian tutkintaa, viestittää tutkinnanjohtaja Hannu Mensonen.

Kaivosalan julkaisu Mining Weekly kertoi 1. joulukuuta, että vuodesta 2019 yhtiötä johtaneet Clyde ja Brian Wesson ovat irtisanoutuneet.

Kaivoksen toiminta jatkuu rikosepäilyistä huolimatta ennallaan, kertoo yrityssaneerausmenettelyn tueksi yhtiöön tullut hallituksen jäsen Dan Andersson. Kaivosyhtiö on hakeutunut yrityssaneeraukseen vastikään.

- Toiminta jatkuu entisellään. Henkilöstö on töissä. Työntekijöitä on nyt 140, ja rekrytoimme koko ajan lisää väkeä kaivokseen, Andersson kertoo.

Yrityssaneeraukseen yhtiö tukeutuu, koska toiminnan käynnistämisestä on aiheutunut ennakoitua enemmän kuluja.

- Rikosepäilyt tulivat esiin vasta viime viikolla, ja ne ovat tietysti suuri yllätys, Andersson sanoo.

Kanadalainen Otso Gold avasi kultakaivoksen Raahessa Pohjois-Pohjanmaalla marraskuun alussa. Kaivosalue sijaitsee noin sadan kilometrin päässä Oulusta.

Tavoitteena on tuottaa kultaa yli 2?500 kiloa vuodessa ja työllistää kaivosalueella yhdessä urakoitsijoiden kanssa yli 250 ihmistä.

Yhtiö arvelee, että kultaa riittää Raahessa kaivettavaksi jopa 20 vuodeksi alkuperäisen 6-7 vuoden sijaan. Yhtiön liikevaihdon arvellaan kasvavan 153 miljoonaan euroon vuodessa.

Vuoden 2019 liikevaihto yrityksellä oli 6,1 miljoonaa euroa.

Joulukuussa 2020 yhtiö tiedotti, että kaivostoiminta voidaan aloittaa uudelleen, koska Otso Gold on saanut uuden, venäläistaustaisen pääomarahoittajan. Kyproksella perustettu Brunswick Gold Ltd sijoitti 11 miljoonaa dollaria eli noin 9,5 miljoonaa euroa Otso Gold Corporationiin

Otso Gold tunnettiin aiemmin nimellä Nordic Gold. Se avasi Raahen kaivoksen vuonna 2011. Yhtiö ajautui kuitenkin tuotanto- ja talousvaikeuksiin, joiden takia kaivos suljettiin vuonna 2014.

Kanadalainen Nordic Gold avasi kaivoksen uudelleen vuonna 2018, mutta toiminta pysähtyi jälleen keväällä 2019. Otso Goldiksi nimensä muuttanut yhtiö avasi kaivoksen kolmannen kerran marraskuun alussa 2021.

Kaivosalueella on tällä hetkellä kaksi avolouhosta, jotka ovat noin 30 ja 50 metriä syviä.

Otso Goldin toimitusjohtaja Brian Wesson kertoi Ylen haastattelussa, että tuotantotavoite on realistinen ja kullan korkea maailmanmarkkinahinta tukee kaivoksen avausta.

Yhtiön mukaan kallioperän kultavarat on nyt kartoitettu aiempaa tarkemmin ja tuotantoprosessia viilattu saamaan talteen kaivoksen varsin niukka kultapitoisuus.

- Meillä on nyt aiempaa selkeämpi kuva malmivaroista ja -esiintymien sijainnista. Meillä on myös alueella laajenemismahdollisuuksia, Wesson sanoi.

Ilta Sanoma
mardi 7 décembre 2021 14:58:00 Categories: Ilta Sanoma Taloussanomat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.