Ilta Sanoma

Linnan juhlissa soittaneen Kaartin Combon johtaja ylikersantti Eero Saunamäki on omien sanojensa mukaan Suomen ainoa nokkahuiluguru.

Ylen Linnan juhlat -lähetyksessä nähtiin itsenäisyyspäivän iltana monia musiikkiesityksiä. Tähtiartistien taustamusiikista vastasi Kaartin Combo, jonka johtajana toimii ylikersantti Eero Saunamäki.

Ohjelmassa kuultiin muun muassa tammikuussa kuolleen Pave Maijasen Elämän nälkä -kappale, jonka tulkitsivat Nina Tapio ja Kai Hyttinen.

Huomio kiinnittyi kuitenkin kappaleessa nokkahuilua soittaneeseen Saunamäkeen, jonka huilusoolo keräsi varauksetonta ihastelua sosiaalisessa mediassa.

Voit katsoa otteen Saunamäen soitosta yllä olevalta videolta.

- Uskomatonta, että joku osaa oikeasti soittaa kauniisti nokkahuilua, eräs twiittajaa ylistää.

- Ei nokkahuilusta oikeasti voi lähteä noin puhdasta soundia, toinen kummastelee.

- No nyt sai nokkahuilu kyytiä. Olipa velho soittamaan, kolmas hehkuttaa.

Twitterin lisäksi "Nokkahuilumies" herätti huomiota myös somepalvelu Jodelissa, missä monien mieleen tulivat koulun musiikintuntien nokkahuiluharjoitukset, jotka eivät varmastikaan yltäneet tyylikkyydessään Saunamäen soitannan tasolle.

- Alkoi kiinnostaa koulun nokkahuilu uudella tavalla, eräs jodlaaja kommentoi.

- Ihanaa, että viimein nokkahuilu saa näin paljon ihailua ja arvostusta osakseen! toinen hekumoi.

- Nokkahuilujäbä, oot best! kolmas kiteytti.

Ylikersantti Eero Saunamäki ihastutti huilusooloillaan Linnan juhlissa.

Ylikersantti Eero Saunamäki ihastutti huilusooloillaan Linnan juhlissa. Kuva: Ville Paul Paasimaa

Ylikersantti Saunamäen kotisivuilla häntä kuvaillaan "ainoana Suomessa sinfoniaorkestereiden edessä esiintyvä nokkahuilusolistiksi ja nokkahuiluguruksi". Saunamäen repertuaariin kuuluvat nokkahuilun lisäksi myös muut saksofoni ja laulu.

Saunamäki on soittanut nokkahuilua Linnan juhlissa aiemminkin, ja hän myös opettaa nokkahuilun soittoa Sibelius-akatemiassa. Saunamäki on myös Suomen nokkahuiluseuran perustajajäsen ja puheenjohtaja.

Ilta Sanoma
mardi 7 décembre 2021 10:15:00 Categories: Ilta Sanoma Viihde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.