Ilta Sanoma

33-vuotias asianajaja Ilpo Härmäläinen katosi 27 vuotta sitten. Tapaus etenee tiistaina vihdoin käräjille.

Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa käsitellä joulukuun aikana Ilpo Härmäläisen murhaa, josta on epäiltynä 67-vuotias mies.

Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa käsitellä joulukuun aikana Ilpo Härmäläisen murhaa, josta on epäiltynä 67-vuotias mies. Kuva: Terhi Ylimäinen, Poliisi, IS

Asianajaja Ilpo Erkki Härmäläinen, 33, nähtiin elossa viimeisen kerran 3. elokuuta 1994 noin klo 12 Turussa Eerikinkatu 20:ssä.

27 vuotta, 4 kuukautta ja neljä päivää myöhemmin alkaa vain viiden korttelin päässä Härmäläisen epäillyn murhaajan oikeudenkäynti.

Tapaus oli jo painunut katoamismysteereiden historiaan ja Härmäläinen julistettu kuolleeksi vuonna 2005. Tapaus nousi jälleen otsikoihin elokuussa, kun keskusrikospoliisi tiedotti ottaneensa Härmäläisen tapauksen uuteen aktiiviseen tutkintaan. Katoamista tutkittiin alusta asti murhana.

Lue lisää: Yksi henkilö syytteeseen vuonna 1994 kadonneen lakimiehen murhasta

Poliisi epäili alusta asti, että Ilpo Härmäläinen ei kadonnut vapaaehtoisesti.

Poliisi epäili alusta asti, että Ilpo Härmäläinen ei kadonnut vapaaehtoisesti. Kuva: / Lehtikuva

Jo entuudestaan tiedettiin, että Härmäläinen oli katoamispäivänä kertonut vaimolleen menevänsä katsomaan liiketuttavansa kanssa asuntoa. Hän jätti kännykkänsä kotiin, sillä hänellä oli aikomus palata pian. Läheisen ratsastustarvikeliikkeen omistaja kertoi nähneensä Härmäläisen liikkuvan hermostuneen oloisena kadulla ja nousevan sitten vaaleaan, nuhruiseen tasaperäiseen farmariautoon. Poliisi on kertonut saaneensa kahdenlaisia eri vihjeitä autosta. Se todennäköisesti vaikeutti tutkintaa vuonna 1994.

Härmäläisellä ei tiedetty olevan perheongelmia, jotka olisivat vaikuttaneet katoamiseen. Perheeseen oli vain muutamaa viikkoa aiemmin syntynyt pitkään odotettu esikoislapsi. Härmäläisen passi oli kotona, eikä hänen pankkitileihinsä koskettu katoamisen jälkeen.

Ilta-Sanomat kirjoitti Härmäläisen katoamisesta syyskuussa 1994.

Ilta-Sanomat kirjoitti Härmäläisen katoamisesta syyskuussa 1994. Kuva: Ilta-Sanomat

Poliisi ei ole kommentoinut, mikä vihje tai yksityiskohta johti läpimurtoon tutkimuksissa. Tutkinnanjohtaja, rikostarkastaja Aki Lahtinen kertoi Ilta-Sanomille, että vanhoja juttuja käydään välillä läpi.

- Kesän korvilla otimme vanhan jutun uudelleen tarkasteluun ja heti, kun kävimme paperit uudelleen läpi, huomasimme, että tässä on jotain kulmaa, josta voisimme päästä etenemään jutussa, hän kertoi.

Lue lisää: 27 vuotta sitten kadonnut Ilpo Härmäläinen voidaan vielä löytää, uskoo tutkinnan­johtaja

Jo seuraavana päivänä KRP:n ensimmäisestä tiedotteesta poliisi ilmoitti saaneensa kaksi mahdollisesti hyödyllistä vihjettä. Lahtinen kertoi, että kaikkien tutkinnassa mukana olleiden alibit eivät pitäneetkään paikkaansa. Syntyi mielikuva siitä, että aiemmin kuulustellut henkilöt saattaisivat sittenkin liittyä Härmäläisen katoamiseen.

Poliisi oli pidättänyt keväällä 1995 kaksi Härmäläisen liiketuttavaa, mediassa nimillä "liikemies" ja "mainosmies" kulkeneet henkilöt. Näyttöä heitä vastaan ei tuolloin löydetty.

Murhasta syytetty 67-vuotias mies on kiistänyt syyllisyytensä.

Murhasta syytetty 67-vuotias mies on kiistänyt syyllisyytensä. Kuva: Terhi Ylimainen

Vain kaksi päivää uusien vihjeiden jälkeen poliisi otti kiinni henkilön, joka vangittiin käräjäoikeudessa todennäköisin syin murhasta epäiltynä. Selvisi, että vuonna 1953 syntynyt mies oli poliisin jo alun perin kuulustelema "mainosmies". Hän oli katoamisen aikaan mukana rahoitushuijauksessa, jossa hyödynnettiin Härmäläisen konsulttifirmaa.

Pankin rahoitusyhtiö oli pannut perintään Härmäläisen konsulttiyhtiöltä kesä-heinäkuussa 1994 erääntyneet satojen tuhansien markkojen laskut. Selvisi, että Härmäläinen oli kadonnut ja laskut siksi hoitamatta. Nämä laskut oli laatinut nyt murhasta epäilty "mainosmies".

Laskujen mukaan Härmäläisen konsulttiyritys olisi ostanut mainosmiehen yritykseltä lähes 800?000 markalla lääkeyhtiöille tehtyä markkinointitutkimusta ja -konsultaatiota. Näitä myyntilaskuja vastaan mainosyhtiö haki pankilta luottoa. Tosiasiassa laskuissa kuvailtu markkinointityö oli tekaistua. Siten luoton vakuutena olleet laskusaatavat olivat arvottomia.

Kahdessa laskussa oli mainittu lääketehdas Farmos, joka oli Härmäläisen entinen työnantaja. Härmäläinen oli ennen katoamistaan lähettänyt lääketehtaaseen tulevaa työtehtävää koskevan faksin ja kehottanut yhtiötä ottamaan yhteyttä 3. elokuuta iltapäivällä. Hän ei ehtinyt koskaan vastaamaan yhteydenottoon.

Härmäläisen ruumista ei ole koskaan löydetty. Etsintöjä tehdään edelleen.

Härmäläisen ruumista ei ole koskaan löydetty. Etsintöjä tehdään edelleen. Kuva: Poliisi

Liittyikö Härmäläisen kuolema kyseiseen faksiin? Oliko petos paljastumassa ja asianosaiset pakotettu reagoimaan siihen?

Vaikka Härmäläinen olisikin poistettu pelistä tuosta syystä, se ei pelastanut tekijöitä. Katoaminen johti petosvyyhdin paljastumiseen, ja mainosmies liikekumppaninsa kanssa tuomittiin törkeästä petoksesta. Hän jatkoi samalla tiellä, sillä hänet tuomittiin myöhemmin vankilaan lukuisista törkeistä talousrikoksista. Yksi tuomio tuli laittomasta uhkauksesta: Mainosmies uhkasi tappaa yrityksessään mukana olleen entisen työntekijänsä.

Lue lisää: Poliisi sai valmiiksi 27 vuotta sitten kadonneen turkulais­miehen murha­tutkinnan - epäiltynä yksi henkilö

Tiistaina alkava oikeudenkäynti on pitkä, ja sille on varattu viisi istuntopäivää. Käsittelyssä kuullaan paitsi asianomistajia, Härmäläisen vaimoa ja poikaa sekä syytettyä, myös yhteensä 20:tä todistajaa.

Oikeudenkäynnissä selviää kenties vihdoin, kenen autoon Härmäläinen nousi ja miksi, ja päättyikö hänen elämänsä heti sen jälkeen, niin kuin poliisi epäilee. Kaikkein mielenkiintoisinta on se, mikä lopulta johti poliisin läpimurtoon ja mikä teon motiivi on.

Murhasta syytetty, nykyään 67-vuotias mies on kiistänyt teon.

Murha ei rikoksena vanhene koskaan, mutta on hyvin harvinaista, että näin vanhaa rikosta käsitellään käräjäoikeudessa. Oikeudenkäynti voi jäädä merkittävällä tavalla historiaan, jos tapauksesta annetaan tuomio: Itsenäisen Suomen historiassa ei ole kertaakaan annettu tuomiota näin vanhasta rikoksesta.

Murhatuomio ilman ruumista on niin ikään harvinainen. Poliisi on etsinyt Härmäläisen ruumista Turun alueelta, viimeksi Airistosta. Sitä ei kuitenkaan ole toistaiseksi löydetty.

Lue lisää: Suomen rikoshistoriassa on vain kourallinen tapauksia, joissa surmaaja on saanut tuomion ilman, että ruumis on löytynyt

Ilta Sanoma
mardi 7 décembre 2021 08:30:00 Categories: Ilta Sanoma Turun seutu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.