Omistusasumisen tukeminen muuttui Suomessa merkittävästi kymmenen vuotta sitten. Aran ylijohtajan mukaan asuntomarkkinoilla ei toteudu enää mahdollisuuksien tasa-arvo.

Nykyisin aiempaa useampi nuori voi päätyä tilanteeseen, jossa oman asunnon ostaminen lykkääntyy ja vuokralla asuminen pitkittyy. Kuva: Roni Rekomaa / Lehtikuva

Suomessa vuokralla asuminen liittyy nuoruuteen ja opiskelijaelämään. Vanhempien luota omilleen muuttava nuori asettuu tyypillisesti vuokra-asuntoon, jossa hän asuu opiskeluaikansa. Moni saattaa myös jatkaa vuokralla asumista valmistumisensa jälkeenkin, koska se voi työuran alkuvaiheessa olla käytännöllisintä.

Harva nuori silti suunnittelee jäävänsä vuokralle pidemmäksi aikaa. Esimerkiksi viime keväänä julkaistussa kyselytutkimuksessa 18-29-vuotiaista nuorista kaksi kolmesta kertoi suunnittelevansa omistusasunnon hankkimista. Nykyisin kuitenkin aiempaa useampi nuori voi suunnitelmistaan huolimatta päätyä tilanteeseen, jossa oman asunnon ostaminen lykkääntyy ja vuokralla asuminen pitkittyy.

Ilmiö on näkynyt tilastoissa jo pidempään. Ensiasunnonostajien keski-ikä on kohonnut vuosi vuodelta niin, että se on tätä nykyä miltei 30 vuotta, kun se yli kymmenen vuotta sitten oli runsaat 27 vuotta. Samalla vuokralla asuminen on lisääntynyt lähinnä alle 40-vuotiaiden asuntokuntien keskuudessa.

Syyt ilmiön taustalla ovat moninaiset. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus Aran ylijohtajan Hannu Rossilahden mielestä kyse on enenevässä määrin yhteiskunnallisesta ongelmasta. Hänen mukaansa nuorten asema asuntomarkkinoilla on heikentynyt ja osa nuorista on vaarassa muuttua markkinoiden väliinputoajiksi.

Vuokralla asumisessa ei ole mitään vikaa. Jollekin se voi olla toimiva asumisratkaisu hyvinkin pitkään tai jopa läpi elämän. Helsingin kantakaupungissa vuokralla asuminen saattaa monelle olla taloudellisesti kevyempi ratkaisu kuin keskusta-asunnon kalliin yhtiövastikkeen maksaminen ja asuntolainan lyhentäminen.

Rossilahti katsoo, että ongelmalliseksi vuokralla asuminen alkaa muuttua silloin, kun se uhkaa jäädä aikuistuvan nuoren ainoaksi vaihtoehdoksi pitkäksi aikaa.

-?Vuokralla asuminen kytkeytyy yleensä tiettyihin siirtymävaiheisiin ihmisen elämässä. Siitä ei silti pitäisi muodostua kenellekään pysyvää pakkoa ja estettä oman asunnon ostamiselle, hän sanoo.

Rossilahden mukaan vuokralla asuminen saattaa nousta omistusasumisen esteeksi esimerkiksi siten, että vuokralainen ei kykene kunnolla säästämään, koska vuokra vie leijonanosan hänen tuloistaan. Säästäminen on olennainen seikka, sillä asuntolainan saaminen helpottuu huomattavasti, jos hakijan on onnistunut kerryttää niin sanotulle ASP-tilille kymmenen prosenttia havittelemansa asunnon hinnasta.

Isoissa kaupungeissa asuntojen hintojen nousu on ollut tulokehitystä nopeampaa kymmenen viime vuotta. Tämä on mahdollisesti yksi syy siihen, miksi yhä useampi nuori on ryhtynyt lykkäämään omistusasunnon hankintaa. Nuorten tulot ovat 2010-luvulla kehittyneet muutenkin vanhempia ikäluokkia kituliaammin.

Asuntojen hinnat, palkat ja lainansaantimahdollisuudet eivät kuitenkaan ole ainoita tekijöitä, jotka vaikuttavat siihen, ostavatko ihmiset asuntoja vai asuvatko he vuokralla.

Myös harjoitetulla asuntopolitiikalla, kuten sillä, millaista asuntotuotantoa valtio tukee, on oma vaikutuksensa.

Helsingin yliopiston kaupunkimaantieteen professorin Mari Vaattovaaran mukaan tässä tapahtui merkittävä politiikkamuutos 2000-luvun lopulla.

-?Ennen valtio tuki asuntotuotantoa aravalainoilla niin omistus- kuin vuokra-asuntojen osalta. Pääpaino oli pitkään omistusasumisessa, johon tuista ohjattiin parhaimmillaan jopa 70-80 prosenttia. Sitten tilanne alkoi vähitellen muuttua, hän kertoo.

Merkittävä muutos tapahtui vuonna 2008. Sen jälkeen valtion tuella ei ole rakennettu enää ainuttakaan omistusasuntoa tai omakotitaloa. Kymmenen viime vuotta kaikki valtion maksama tuki on mennyt pelkästään kerros- ja vuokratalojen rakentamiseen.

-?Kyse on dramaattisesta muutoksesta, enkä tiedä, mihin politiikkaan tämä perustuu, Vaattovaara sanoo.

Hän hahmottaa taustalta ajattelutavan muutoksen. Takavuosina Suomessa pidettiin tärkeänä, että ihmisillä oli vuokra-asumisen rinnalla myös mahdollisuus päästä kiinni omistusasumiseen. Nykyisin valtio on keskittynyt tukemaan yksinomaan vuokralla asumista niin asuntotuotannon kuin pienituloisille vuokralaisille maksettavan asumistuen kautta.

-?Tätä taustaa vasten olen huolissani nuorista, että he eivät enää pääse omistamiseen samalla tavalla kiinni kuin edelliset sukupolvet.

Nykynuorten asema asuntomarkkinoilla herättää kysymyksen sukupolvien välisestä oikeudenmukaisuudesta.

Omistusasunto on suomalaisten merkittävin varallisuuserä, ja edellisiä sukupolvia valtio on auttanut pääsemään siihen kiinni. Nykyisin valtio tukee vuokra-asuntojen rakentamista ja niissä asumista, jos vuokralaisen tulot ovat vuokraan nähden pienet.

Omistusasumiseen kiinnipääseminen on alkanut riippua tulotasosta, mahdollisuudesta kerryttää asuntosäästöjä ja saada pankilta asuntolainaa. Parhaiten pärjäävät ne, jotka pystyvät oman asunnon lisäksi ostamaan sijoitusasuntoja ja vuokraamaan niitä muille.

-?Tässä suhteessa nykynuorten asema poikkeaa paljon siitä, mitä se oli menneinä vuosikymmeninä. Mahdollisuuksien tasa-arvo ei toteudu omistusasumisessa enää samalla tavalla kuin se ennen toteutui, Aran ylijohtaja Rossilahti toteaa.